Ajan kulku
10 vuotta sitten minä...
1. vietin viimeistä varsinaista opiskeluvuotta
2. tienasin tehtaassa rahaa
3. muutin takaisin kotiin (eli luovuin vuokrasolusta opiskelupaikkakunnalla)
5 vuotta sitten minä...
1. olin esikoisen kanssa kotona
2. kävin vähän väliä hoitamassa työasioita työpaikallani
3. olin oikeasti onnellinen
3 vuotta sitten minä...
1. yritin selvitä hengissä päivästä toiseen
2. olin juuri palannut töihin, vaikken ollut läheskään työkykyinen
3. suunnittelin lapsilleni hautakiveä, ja itselleni siinä samassa
1 vuosi sitten minä...
1. opettelin taas kerran työntekoa, nyt kuopuksen syntymän jälkeen
2. pääsin jonkinlaiseen alkuun surutyössäni
3. hääräsin kateviljelyn kimpussa
Tähän asti tänä vuonna minä...
1. olen yrittänyt pärjätä päivästä toiseen
2. olen unohtanut puutarhanhoidon ja kutonut ja kutonut ja ostanut lankaa
3. olen joka päivä väsyneempi
Eilen minä...
1. ajoin viisi tuntia autoa (kaksi pitkää matkaa)
2. jaksoin pestä koneellisen pyykkiä
3. olin kohtalaisen hyvä äiti, ainakin 5 minuuttia
Tänään minä...
1. ajoin taas 5 tuntia autolla
2. yritän mennä ajoissa nukkumaan
3. yritän olla kiukuttelematta väsymyksestäni huolimatta
Huomenna...
1. istun junassa pari tuntia
2. pidän esitelmän harjoitustyöstäni (jota en ole tehnyt, en myöskään esitelmää)
3. tapaan vanhoja työkavereitani työn merkeissä
Ensi viikolla:
1. teen töissä rästiin jääneitä paperitöitä
2. paikkailen tällä viikolla tekemättä jääneitä kotihommia
3. laitan kasveja kasvihuoneeseen
Loppuvuoden tavoitteenani on
1. pysyä järjissäni
2. olla lasten kanssa läsnä
3. opetella edelleen elämään tätä elämää, jota en halunnut
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home