Hellettä?

Ei ole Sahramissa vielä hellettä näkynyt, vaikka muualla sitä on kovasti voivoteltu. Se on niin suhteellista, meille hellettä on vasta sitten, kun uima-allas alkaa olla linnunmaidon lämpöistä... Sellaista ei pariin vuoteen ole tapahtunut.

Sen vuoksi tänään suunnattiinkin tuohon kylpylään. Kummallista. Siellä oli meidän lisäksemme ehkä 10 henkeä (ja osa noistakin henkilökuntaa!). Paikka on uusi, siisti (paitsi kuulemma miesten pesutilat) ja altaissa vedet ovat lämpimiä, 33-37 asteisia. Lapsille on kaksi allasta, pieni kahluuallas ja suurempi noin 75cm syvä puljausallas. Aikuisille on kuntouimareille erikseen viileämpi (28 astetta) pitkä allas ja iso puljausallas, iso poreallas ja ulkona vielä erikseen allas. Hilavitkuttimia on tosin vain yksi liukumäki, se on pieni ja pienivauhtinenkin, mutta siksi sinne uskaltaa laittaa viisi-kuusivuotiaankin yksin laskemaan (kun itse päivystää putken alapäässä).
Allasbaari aukeaa klo 14, ja paikassa on lisäksi kahvio/pikaruokalatyyppinen ravintola, josta saa mahansa täyteen - tuon lähellä ei ole vastaavaa ruokapaikkaa ennenkuin vasta ihan kaupungilla.

Mutta meillä lapset nauttivat täysillä, parin tunnin puljaamisen jälkeen olivat jo nälkäisiä, ja kun allasbaarista oli otettu pakolliset jäätelö/Pringlesit/juomat, siirryttiin yläkertaan syömään. Esikoinen nukahti istuvilteen pilli suussa... Kuopuskin nukahti samaan tyyliin, tyrkkäsi kurkunpalan suustaan pois ja asetti hyvin varovasti poskensa pöydälle - ja simahti samantien. Iiiiihanan sulkkua. Nyyhkis.

Nyt nukkuu puolet porukasta edelleen, Vuffe paineli makkariin, vaikka annoin sille pakkasesta jäisen rustoluun. Ne ovat sen jätskiä. Kummallinen koira, ei tykkää oikeasta jäätelöstä! Pukkelihan kävi autotallin pakastimella norkoilemassa kuumilla ilmoilla, sille piti aina antaa tuutti viilennykseksi. Vuffe kävi kylpylässä järvessä miehen vanhempien luona sillä aikaa kun me lutjattiin altaissa.

Kesäkuussa sain tehtyä käsitöitäkin. Tämän paidan aloitin jo maaliskuussa;



Mielipuolisesta kuvasta huolimatta olen hyvin tyytyväinen paitaan - sain sen valmiiksi Fufo-projektina, vaikka minullehan tuo 3kk kesken ei ole vielä mikään ikuisuusproggis.


Mainitsin jossain välissä tehneeni villahousut. No, tässä on toiset. Ei mennyt mitoitus ihan nappiin, kun vähän lisäsin silmukkalukuja.
No, tuo korjaantuu aika pian käytössä, tein housut Huopasesta ja se huovuttuu tosi nopeasti, edelliset pökät ovat jo kutistuneet yhden koon verran.

Hät'hätää

Kesä on ehtinyt jo pitkälle. Karkuun. Ei ainakaan auta valitella tylsistä säistä, ensin +29 astetta ja seuraavaksi +6 astetta. Lämpimämmät ilmat olisivat suositeltavampia, isompi kummipoika sai lahjaksi uima-altaan ja siinä ei kyllä polskita, jos on alle 15 astetta...

Jotenkin aika taas vain lipuu karkuun. Yritän puristaa lujempaa - se katoaa nopeammin.

Kissin haamu kulkee nurkissa edelleen. Saunaan mennessä lauteet narahtavat kuin kissi nousisi tervehtimään tulijaa, kuten sillä oli tapana. Eteisessä vilahtaa vaalea varjo kun aukaisee jääkaapin. Kukkapenkissä on sitkeästi sileä painauma, ruoho kasvaa maata myöden - eikä siinä kukaan enää nuku. Kotiin ajaessa katse etsii kissiä, ettei tule peruutettua sen päälle.
Mies kiertää iltaisin etsien kikkareita pihamaalta, kunnes muistaa, että nurmikko pysyy nyt siistinä.

Esikoiselta loppui koulu tältä vuodelta. Pääsi luokaltaan. Matematiikasta tuli hyvät arvostelut, lukemisesta keskiverto, kirjoittaminen vielä takkuaa. Kirjoitusvirheitä, huonoa käsialaa. Mutta joulusta alkaen poika keksi ainekirjoituksen salat, opettaja oikein erikseen jossain vaiheessa esitteli minulle esikoisen kirjoittaman aineen. Lyhythän se tietenkin oli ja täynnä virheitä. Mutta: kirjoituksessa oli selkeä alku ja loppu, oikein loppuhuipennuskin, juoni ja useita hahmoja. Ja koko tarina oli pojan itsensä keksimä.
Tämän kesän tavoite: luetutan pojalla yhden ihan oikean kirjan (no, en ajatellut kuitenkaan aloittaa Tolkienista) ja kirjoitutan vihkoon juttuja.
Olenko päässyt puusta pitkälle? No en todellakaan. Eilen esikoinen osti Sims3:n. Että se siitä kirjoittamisesta...

Muropaketti on päässyt loistamaan ihanuuttaan joka paikassa. Muropaketti on ihana. Pojalla on ihanat kultaiset kutrit, en noita kiharoita raaski leikata varmaan ikinä! Mp on oppinut pukemaan, riisumaan (no, tämä on ollut aina hallussa), osaa käynnistää tietokoneen, osaa pelata Pingua, Viirua ja Pesosta ja Masa Maino-pelejä. Osaa käydä itse vessassa, osaa hakea jääkaapista ruokaa ja pakastimesta jäätelöä, osaa viedä astiat tiskipöydälle (joku muu meidän huushollissa ei osaa, hmph). Osaa piirtää pääjalkaisia. Osaa rakentaa sekä leekoilla että Brion puurakennussarjalla, robotteja. Tykkää maidosta ja suklaamuroista (no kai nyt nimenkin perusteella...) ja puurosta. On äitin ihana pieni vauva.

Sinappituubi osaa kävellä kengät jalassa (alukesästä tönötti vaan paikoillaan, jos laski maahan kengitettynä). Uskaltaa kävellä jo paljain jaloin pihalla. Osaa pyytää ruokaa, ja osaa pyytää nukkumaan. Osaa pyytää haluamansa tavaran tai asian. Osaa sanoa Äiti ja Äijä. Toissapäivänä sanoi myös AuAu, kun Vuffe haukkui autossa. Osaa harjata hiuksia, osaa pukea kaikki vaatteet kaulaansa. Osaa riisua sukat, housut ja vaipan, osaa nykiä paidat ja bodyt alaspäin niin, että ainakin toinen käsi ja olkapää on paljaana. Osaa käydä hakemassa keittiön laatikosta herkkua (Ikean hirvimakarooneja). Osaa pudottaa vähemmän tykkäämänsä ruuat lattialle Vuffelle. Osaa kiivetä sohvalle ja osaa tulla korkealta alas jalat edellä, putoamatta. Saa patteja hyttysistä, osaa kiukutella ja raapia päätään. On ihana, ihana, ihmeellinen. Ihana pikkuvauva. Oikea herkkupala, ainakin hyttysille.

Neiti. Neiti on ihana myös, kaunis, suloinen, älykäs. Ja niin rasittava. Kuinka voikaan yksi ainoa pikkulapsi saada aikuisen niin raivon partaalle, että tuntuu että pää räjähtää ja taju lähtee. jos joku onnistuu satuttamaan itsensä, niin se on aina Neiti. Jos joku sotkee vaatteensa, niin se on aina Neiti. jos joku teke jotin pahaan, niin neiti. Koiran kuonon ympärille saa näppärästi pujotettua kumilenkin. Sitä ei karvojen seasta näe, mutta koira mököttää koko illan. (nyt on sitten kuonoakin trimmattu, joten näkee paremmin). Keksii puhaltaa olohuoneen täyteen voikukansiemenhahtuvia. Keksii upottaa kätensä kyynärpäitä myöden mutavelliin - takki ja pitkähihainen paita päällä. Piirtää seinään. Maalaa televisioon. Tunkee Sinappituubin täyteen muovailuvahaa.
Laulaa ihanasti, puhuu taitavammin kuin moni poliitikko. Piirtää vapaasti ja ilmavasti, rakastaa vesiväreillä maalaamistaja saippuakuplien puhaltamista. Tykkää meritähdistä (joita esikoinen toi tuliaisina Bulgariasta) ja rakastaa merenneitoja. Haluaa tatuoinnin. Haluaa.
Tunnistaa oman nimensä kirjaimet ja Muropaketin ja esikoisen kirjaimet. Osaa kirjoittaa oman nimensä ilman mallia ja osaa mallista kirjoittaa mitä tahansa.

Ja äiti? Äiti on pää jumissa, selkävaivaisena. Juuttuneena ikuiseen pyykki-kauppa-ruoka-työ-hoitopaikka-pyykki-luuppiin.
Epätoivoisena tekoa aloitettu vessan maton virkkaus on jo melkein valmis. Lankaa riittää enää neljään kerrokseen. Virkkuukoukku on edelleen tallessa.

Tuore ruoho

Ihana tuoreen leikatun ruohon tuoksu. Kesän haju, ihan varma merkki.
Inha karjunta trampalta, verta, huistuppoja. Sisarukset keskustelevat. Varma kesän merkki sekin.

Ostan lisää laastaria. Desinfiointiainetta on vielä.

Hyttisten ininää. Paukamia. Paukamia Vuffella ja Sinappituubilla. Saakohan koiralle laittaa kortisonia? Rapsuttelen pahemman kutinan pois harjalla, Vuffe jahtaa hyttisiä hampaat louskuen.

Kevätjuhlia. Koulun juhlat jo ehtivät mennä, kun olivat tavallista suuremmat, oikein kunnanjohtajakin kävi pitämässä puheen (ja syömässä täytekakkua).
Muropaketin ja neitin juhla (ja Sinappituubinkin, mutta pikkupoitsu oli kipeä) oli tällä viikolla, tanssilavalla..
Kevätjuhlista tulikin mieleeni, että on monta lahjottavaa tänä keväänä. Opettaja, kouluavustaja, iltapäiväkerhon vetäjät, päiväkodin hoitajat, perhepäivähoitaja... Ei mikään pakko, mutta haluan muistaa. Onneksi osa ihmisistä on vaihtunut, voi antaa samoja lahjuksia kuin viime keväänä.

Miehen kanssa ehditään puhua vain puhelimessa - tärkeitä asioita olisi hoidettavana. Isompi kummipoika saa lahjan, joka luvattiin jo viime kesänä. Viimekesänä sitä ei sitten tarvittu, kun oli niin kylmää... sukulaisten kanssakin pitäisi puhua - onneksi ollaan kai vielä puheväleissä.

Onneksi keskiviikkona oli työpaikan urheilupäivä, sain lämpimän ruuan. Edellisen kerran ehdin syödä sunnuntaina.
En ole ehtinyt käydä edes kaupassa, tänään kävin. Kiireellä.

Säästypähän rahaa.

Tai sitten ei.

Sinappituubi sai uuden villahousut - juuri sopivasti, kun sunnuntaiksi on luvattu +29 astetta. Nooo, noita pökiä käytetään vain öisin. Mutta oli pakko kutaista äkkiä, kun mies meni ja sotki villiksiä enkä ehdi niitä pestä (on helpompi joo kutoa uusia...)

Kauppakassin, tuon saksalaisen insinöörityön ihmeen, renkaan laakeri huutaa. Ensin se vain vienosti vihelsi, sitten jurisi ja jurputti, nyt alkaa kuulua jo, kuinka metallilastut höylääntyvät... Missä ihmeen välissä saan vietyä tuonkin hoitoon - ja millä ihmeellä sitten ajelen sillä aikaa? Tänä keväänä on kyllä mennyt tuohon autoon enemmän kuin riittävästi rahaa. Ei niin paljoa kuitenkaan vielä, että olisi halvempaa ajaa taksilla. Sitäkin kokeilin, ja rahaa paloi siinäkin. Lisäksi joutuu keksimään jutunaiheita tuntemattoman ihmisen kanssa - tai alistumaan hiljaisuuteen...
No, onpahan jo molemmissa autoissa kesärenkaat.

Lapsetkin tosiaan sairastivat tässä välissä. Muropaketti oli kahdeksan päivää kuumeessa - virus. Sitä on liikkeellä, sairaanhoitaja terveysasemalla lupasi ottaa vastaan, jos alkaa lapsen tila huolestuttaa. No ei, tuli vain toinenkin kipeäksi.
Onneksi miehen työpaikan yt-neuvottelut on jo saatu tältä erää päätökseen, uskaltaa olla kotona lasten kanssa.

Viikonloppu, jota ei olisi tarvinnut olla

Vaikka perjantaina iltapäivällä olin sitä mieltä, että ihan kiva kun tulee viikonloppu niin olen katkeerasti jo katunut.

En ole seitsemään vuoteen pitänyt äitienpäivästä. Nyt vihaan sitä.

Perjantaina illalla kotiin tultuani totesin, että mies oli jättänyt päiväkotiin kaikki Muropaketin vaatteet ja neitin saappaat. No, neitille kyllä löytyy saappaita kotoa, mutta Muropaketille ei, koska ne kahdet sopivat olivat siellä hoidossa. Kuten myös lämpimämpi välikausitakki ja niin poispäin.
Ja Muropaketti oli aamulla lähdössä Korkeasaareen Pikkusiskon kanssa.
Jos meiltä kotoa lähtee klo 20.26 niin ehtii juuri ennen sulkemisaikaa ostoshelvettiin ja jos parkkeeraa ihan ovien viereen, niin ehtii juosta takaseinälle etsimään sopivaa takkia kolmevuotiaalle. Ja vielä ehtii kassajonoonkin ennenkuin kassa suljetaan.

Lauantain satoi vettä. Esikoinen kiukutteli, kun en muistanut järjestää hänellekin ohjelmaa.
Muropaketti kaivoi innoissaan minulle äitienpäivälahjan ennen lähtöään ja antoi vielä pusun poskelle. Ihana poika.

Sunnuntaina löysin kissin kuolleena, oli kuollut nukkuessaan. Ehkä Sissi halusi jo huilaamaan. Miksei se kertonut mitään?

Hautausmaalle, lintusille äitienpäiväruusut ja pikkuisia orvokkeja, kynttilä lyhtyyn ja anoppilan kautta kotiin. Hautaa kaivamaan. Esikoinen kaivoi urheasti hautaa ja etsi metsästä sopivan kiven haudalle.
Jäipä sitten äitienpäiväkahvit ja kakut syömättä.

Kissi täytti pääsiäisenä 15 vuotta. Rakas pikkuinen kulta, nuku hyvin. Pukkeli vartioi untasi ikuisen kesän maassa. On niin ikävä.



Miksi ei tämä ole ikinä yhtään helpompaa?

Hyvästi, pieni kulta

Sissi
*4/94 +5/09

Kesken

Fufoilu-tempauksen kunniaksi kaivelin yhden laatikon pohjalta vähän keskeneräisyyksiä. Minun mittapuuni mukaan nämä eivät kyllä oikeasti ole ufoja, koska niiden ikää ei mitata vuosissa.

Kaurapuuronvärinen on oma villapaitani. Aloitin sen viime syksynä, ja alkuvauhti olikin huima, takakpl viikossa. Sitten tein vielä toisen etukpl:kin, mutta... Puikot tarvittiin johonkin muuhun, ja en jaksanut enää laskea, miten olin muutellut alkuperäisen ohjeen silmukkamääriä - tietenkään ohjeessa käytetty lanka ei ole täsmälleen samanlaista kuin kaksinkertainen 7veikka.


Pärrrshikan värinen verkkomytty on pikkutytön pontso. Virkkasin sitä alunperin ajatellen Sinappituubin kummisedän avovaimon tytärtä, mutta tämä voisi olla sopiva nyt omalle neitille.
Neitille on tuo karusellista kudottu villapaitakin, pitäisi liittää osat yhteen ja kutoa kaulus. Tämä ei ole muhinut kuin maaliskuusta alkaen.


Yksi pahasti keskenkasvuinen projekti meillä on. Voi verrata tähän kuvaan, että miten on ruoka maittanut vuffelle. Vielä pitäisi muutama kuukausi kasvaa.

Turhia faktoja, joita en koskaan olisi halunnut tietää, osa n+1

Olen edelleen syvästi järkyttynyt siitä tiedonmurusesta, että Mauri Pekkarisella on ollut muutaman viime vuoden ajan tangat jalassa itsenäisyyspäivän vastaanotolla presidentinlinnassa. Sitä ennen hänellä ei ollut edes niitä tangoja. En pystynyt enää viime linnanjuhlia katsomaan entisellä innolla.

Coco Pops Rocks - murot eivät mene alas, vaikka vessaa vetäisi kolme kertaa.

Sattumia

Aamulla koulutaksia odottaessa poika putoaa ojaan ja kastuu läpimäräksi. Onneksi isotäti asuu vieressä, saa soitettua mummon hakemaan pojan vaatteiden vaihtoon - ehtii kouluunkin vielä. Viimeiset sanat, ennenkuin lähdin pysäkiltä eteenpäin, olivat "Älkää nyt sitten pudotko ojaan, tulkaa kauemmas reunasta". Oja on meinaan valtaoja, uoman leveys yli metrin, onneksi syvyyttä ei juuri nyt ole kuin koululaisen polveen asti.

Tyttö keikkuu patjarullan sisällä ja onnistuu kaatumaan lyöden huulensa (ja hampaat) terävään reunaan. Verta tulee puoli tuntia ihan solkenaan, loppuilta menee kuolatessa ja verisiä paperitolloja siirrellessä.

Poika hyppää hoidossa ikkunalaudalta ja teloo nilkkansa, loppupäivä on pidettävä kylmäpussia nilkan ympärillä. Sama jalka muuten kuin sillä naapurin koiralla, jonka päälle ajoin.

Hyvää on se, että vain yksi noista sattui meidän mukulalle.