Älli-kulta

 -26.8.2020

Mamman kulta, Ällikkä. Tällin pikkusisko, se fiksu. Ihana, pieni, märisijä. Kullankallis. Ja rahallisesti kallis. Pieneen elämään mahtui paljon: pentuiän epilepsia, reisiluun katkeaminen, liki hengen vienyt vatsatulehdus joka aikaansai epilepsian paluun oikein rytinällä... Laskettiin, että tähän kissaan on käytetty yli 3000€.

Isoveli Tälli oli lohduton. Hän ei ole ollut erossa siskostaan kuin nuo eläinlääkärireissut, ja nyt Älliä ei enää ole. Jos Vuffen kuolema oli rankaa kissoille, niin nyt Tälli joutui selviämään yksin - ja selvisi huonosti.

Lopulta oli pakko koronan pahenemisvaiheessa lähdettävä hakemaan apua. 900 km ja kaksi päivää:

 

Pörri, Tällin uusi pikkuveli.

Uusi vuosikymmen

Aika rientää. Kyllähän sen tietää, kun on lapsia ja lemmikkejä ja täysipäiväinen työ, omakotitalo ja vähän mettääkin. Kissoja on kolme, koska yksi halusi muuttaa meille lupaa kysymättä. Sellaista sattuu.
Neljästä lapsesta kolme on kaksikielistä, yksi vaikenee kaikilla osaamillaan kielillä. Innostuivat Stranger Thingsien kautta D&D:stä, suunnittelevat omat kampanjansa - pelaaminen kummasti helpottui, kun löyty oikeanlainen noppasetti!
Sosiaalinen eristäytyminen taitaa kuitenkin olla tällä hetkellä in ja hip. Meiltähän se käy. Etätyön kanssa on tietysti hankalaa se, että Telia päätti irtisanoa lankaliittymät ja näin matkapuhelinmotissa asuessa (muistaako joku etäluettavan sähkömittarin tarinaa?) mokkulan kautta on himpun hankalampi tehdä töitä.
Mutta nou hätä, olen jo suunnitellut itselleni työtä seuraavaksi kuukaudeksi ihan ilman yhteyksiäkin. Uusi ala, paljon oppimista. Ihan voi kirjoja lukea! Ajatella, sellaisiakin vielä on.
Työt ovat edelleen pahanhajuisia, mutta eipähän ole kilpailua.
Loputtoman marraskuun loppua ei ole vieläkään näkyvissä.

Musta on uusi musta

Puoli vuotta sinnittelin ilman koiraa. Tosin senkin aikaa etsin koiraa, muttei löytynyt sopivaa. Piti olla pienenmpi kuin sursna, helpompiluonteinen, ei saanut olla riistaviettiä (liikaa) eikä mielellään mitään lyhytikäistä rotua, ja pitäisi olla vaalea, ettei kesällä kärsi, ja narttukin vielä. Tammikuussa käytiin vihdoin hakemassa pentu jumalan selän takaa (on kyllä se paikkakunta niin jumalanhylkäämä kuin olla voi, ja ihmisen kans). Sopivan kokoinen (max. 35kg), sopiva rotu, ei pitäisi olla kauheasti riistaviettiä (kaikilla koirillahan sitä on).
Söpö tyttökoira, joka oksensi koko matkan kotiin.
Kissat olisivat antaneet selkään, en antanut lupaa.

Meillä on nyt taas koira, ja se on musta ja sillä on parta.

Sumu.

Musti 2008-2017

Musti (Tuhannen Tulimmaisen Archangelo) 18.11.2008-1.6.2017

Musti, Mustika, Mustikki, Tiki

Mammanmusti

Mörkö

Raksakoira

Lenkkikaveri

Pikkukissien suuresti kunnioittama isoveli

Karvaisia elukoita vieroksuvan tätini sdämen voittanut Mustikka

Kaikkien siistien ihmisten kauhu

 Rakas kultapieni

Nyt jalkasi kantavat ja äänesi raikaa lenkkipoluilla, joiden varrelta löytyy aina raikasta vettä.
Saa mennä!

Show must go on

Eipä löydy aikaa tai viitsimistä juuri mihinkään, pakollisten lisäksi.
Esikoinen pääsi yhtishaussa ykkösvalintaansa - johon ei missään nimessä tahdo mennä (eikä muuallekaan, että ei sen puoleen). Nih, yksi lapsi on nyt siten suorittanut oppivelvollisuutensa, kaksihan ei ole velvoitettuja mihinkään. Neiti aloittaa syssymmällä yläkoulun ja pikkupoijjaatkin ovat alakoulussa jo vanhoja tekijöitä.

Mulla on autokuume. Tai siis saksalaisen insinöörityön ihme vetelee viimeisiään (viimeksi kesärenkaita vaihdattaessani jo vianorin pojatkin pitelivät peukkuja pystyssä, ettei tuo enää menisi katsastuksesta läpi, että saisin "uuden" auton). Löysin yhden hienon sinisen ja vähän ajetun, mutta isäntä sen torppasi heti lakonisesti "tuolle tielle kannata mitään hyvää ostaa kun se hajoaa kuitenkin". Kerrankin olen samaa mieltä, valitettavasti.

Vuffesta tuli munaton mies toissatalvena, kun ei vaan enää voinut kuunnella ja katsella sitä tyttöjen perään vollottamista. Kaksi viikkoa ulinaa nenä ovenraossa (tilapäinen ulko-ovi, vetää joka nurkasta ja vähän muistakin väleistä), sitten viikon tauko ja taas uudet kaksi viikkoa. Tätä kun jatkui vuoden putkeen, niin oli pakko tehdä jotain. Koiraparalta kun lähtivät jo karvat stressin takia, eikä ruoka maistunut ollenkaan. No, nyt kyllä syö, ja totteleekin kuin ihmisen mieli (mitä ihmettelen, kun minun mieleni ei kyllä tottele juuri lainkaan, mutta en siis kai ole ihminen?). On kuulkaa jännää lenkilläkin, kun vastaan voi tulla hevosen kokoisia koiria ja meidän Vuffe vaan heiluttaa häntää. Eipä ole tarvinnut tuiskahtaa ojaankaan kertaakaan enää jäniksen perässä, vaikka sitä tuli ennen tehtyä vähintään kerran kuussa. Tänä keväänä sentään kylällä oli jänislauma, 8 jäniksenpoikaa piti seuraa toisillee huhtikuusta kesäkuun puoliväliin, voivat ne tuolla pellolla olla edelleen, mutta heinä on niin korkeaa, ettei enää näe (nuo on kesantopeltoja, viljelijä ei ole laiminlyänyt heinätöitä). Ai mutta kuulkaa, meidän kylällä tuetaan Roosa nauha-keräystä lehmänmunien muodossa.

Projekti etenee, kaikilla on nykyään omat huoneet (myös Vuffella, joka ei asiaa arvosta yhtään), köökki lymyilee soffan takana ja vessat on pönttöjä lukuunottamatta vanhassa lastenhuoneessa. Siellä on myös puuhella ja puolet takkaa. Ja viidentoista vuoden ajalta lastenvaatteita, jotka eivät ole vielä niin rikki, että kehtaisi laittaa lumppukeräykseen, mutteivät niin siistejäkään, että kannattaisi perustaa kirpputoria. Lelut on alakerran ruokahuoneessa. Muualle ne ei mahdu.

Vietin koko iltapäivän muistelemalla salasanaa tililleni. Sitten meni läpi, mutta enpä muistanut täpätä sitä "muista salasana"-luukkua enkä enää muista, että mikä niistä 27 eri versiosta se kelvollinen oli. Katsotaan, muistanko kahden vuoden päästä.

Influenza

Mies influssa, kaksi lapsista sairasti siis viime viikon, kaksi kipeänä just nyt.
Eilen sentään tuli pesukone (ja hyvitykseksi pönttö maalia). Kummallinen kapistus, joka jyystää peruspesua melkein neljä tuntia (peruspesu on meillä valko/kirjopesu ja lisähuuhtelut, kun tuo käyttää aivan liian vähän vettä). Mutta hyödyllinen, koska toimii.

Itsellä pää kipeänä, kurkku kipeänä, keuhkoputket kirvelevät. Ja nuha. Ei siis influenssaa, kun siihen ei kuulu nuha. se kokee ken näkee tai jotain.

Koira on turhautunut eikä jaksa enää edes nukkua. Raahauduin tänään kauppaan ja otin koiran vollottamaan takaronkkiin. Sen jälkeen on ollut vähän rauhallisempi.

Luonto lähellä

(Montako kertaa) olen varmaan kertonut, että asumme keskellä mettää. Näin joulun alla luonto viettää yleensä hiljaiseloa talvisessa hämyssään.
Metsässä elää kuintekin monenlaisia eläimiä, jotka eivät himmaile koko talvea. Jäniksethän ovat monelle tuttuja. Joa jos keskellä mettää on jäniksiä, niin on sitten niitä syöviäkin.

Tänään meitä oli käynyt vakoilemassa ilves. Pehmeässä pakkaslumessa olevien jälkien perusteella vaikea sanoa kokoa, mutta eiköhän tuo kohtalaisen nuori ole, kun uskaltaa ihan pihapiiriin autojen viereen ja trampan alle. Lumeen jäänet loikat olivat ihan komeita, joten tuskin kyse ainakaan ihan ikälopusta yksilöstä on.

Joulua odotellessa (onneksi on lunta, ettei mene vedet karhunpesiin, ettei niitäkin tänne tunge).

Oletteko huomanneet...

Että pakkasta piisaa? -37 astetta tänään.
Ekaluokkalainen valitti eilen päänsärkyä, kun hain iltapäiväkerhosta. Kotona mittaisin kuumeen, oli vähän alle 38. Aamulla jo 38,6. Ihan hyvä, nimittäin nythän on täysikuu. Sinappituubi heräsi puoli kolmen maissa ja nukahti sitten puoli kuudelta. Kelloni soi varttia vaille kuusi...
Mies sanoi menevänsä käynnistämään autoni, että pääsemme sitten jo valmiiksi lämminnellä koslalla liikkeelle. ja pah, eihän tuo osannut saksalaista insinöörityön ihmettä pakkasella käynnistää... Että jäätiin sitten kotiin, esikoinen tosin joutu menemään isänsä kyydillä taksille ja kouluun, ei ollut oikein riemuissaan.
Soneralla ei ole taas tänään verkkoa meillä, yritin pomolle soittaa. Soitin kotipuhelimesta, eipä vastaa pomo puhelimeen, jouduin sitten jättämään viestin vastaajaan. En tykkää, kun en tiedä, koska pomo tuon viestin saa, itselläni menee joskus useampi päivä, että vastaajan viesti tulee kännykkään! Yritin soittaa entiselle sihteerille, mutta eipä hänkään ollut vielä puhelimen kanssa liikenteessä, täytyy yrittää soitella vielä lisää...

Tämän päivän ohjelmassa sitten ryytyneen koiran viihdyttämistä, talon lämmitystä, kahden tappelevan lapsen kuuntelemista, ja auton varovaista käynnistelemistä, pitäisi päästä ruokakauppaankin.

Kevään merkkejä

Löytyipä muutama toimistotuoli tuosta tienvarresta. Ilmiselvästi kevät on tullut, kun kaupunkilaiset taas tyhjäävät varastojaan meidän maalaisten metsiin. On niin kätevää jätehuoltoa tuo, rojauttaa vaan lähimmän puskin taa kaikki.

Tiet ovat poikki. Serkkupoika oli kaivanut matkanvarrelta yhden pienen tienalituksen auki, ja siitähän oli sitten kiitettävä keko keskellä tietä. Tai no, oli se reunassa, ja hyvin saksalaisella insinöörityönihmeellä pääsi ohititse, kunhan serkkupoika oli saanut kieriteltyä sen putkenkin vielä pois tieltä. Olipa pyöriväinen putki, ei pysynyt kauhassa ollenkaan, vaan piti tönätä pois tieltä.

Uima-allas on sulanut, se suli viime yönä. Eilen iltapäivällä jääkansi peitti yli 3/4 altaasta, illalla oli jäljellä ehkä kolmasosa, ja aamulla allas oli sula. Ei, en todellakaan mene viikonloppuna uimaan. Mies on uhannut tilata kaminan lämmitystä varten, en ole vielä suostunut.

Lunta on enää ihan metsän reunassa, ojanvarressa. Vuffe käy innoissaan siellä möyrimässä, että eiköhän sekin pieni nökäre kohta sula pois.

Lapsilla on perjantaina naamiaiset. Eikä hajuakaan, mitä pistän niille päälle. Plääh, joka vuosi sama juttu. Pikkusiskon vaatetin naamiaisia varten 15 vuotta, ja edelleen ideoita ei ole.

Esikoisella on mennyt vähän paremmin, mitä nyt ajoi alikulkukäytävän seinää päin ja polkupyörä meni remonttiin. Ja nyt on kuumeessa, kun saatiin vihdoin pyöreä vanne soikean tilalle (ja kypärä oli päässä). Oma olokin tuntuu huttuselta, mutta tuskinpa tästä kuumeen puolelle heittää, olisi liian helppoa ja selkeää.

Mörkö

Vuffea ei ole talven aikana trimmattu. Niin, jäihän se trimmaus viime kesältäkin hyttysten vuoksi, ja nyt pakkasten. Ensi kesäksi voisi jo turkin raakkaamista harkita, jospa hyttysiä olisi vähemmän, kun tontin ojitus on tehty. Tällainen mörkö meillä asuu:


Vuffe on edelleen hankala kuvattava


tai voisihan sitä tehdä tutkielman kirsusta.

Jaksan edelleen ilahtua joka kerta käydessäni Vuffen kanssa ulkona. Onnea on koira joka ei karkaa heti kun siitä päästää irti!

Pukkelihan oli metsästysviettinen, tottavie olikin. Jahtasi jänikset, oravat, ketut, supikoirat (no niitä saikin jahdata) hirvet, peurat... Suurimmalle osalle oli Pukkelilla vielä oma haukkukin, valkohäntäpeurat vain aiheuttivat päänvaivaa, pumppivat kuin jänekset mutta olivat niin isoja...

Tulipa vain mieleeni, kun kävin keräämässä lapsille pajunkissoja virpomavitsoja varten. Ennen piti Pukkeli laittaa aina puskaan kiinni, mielellään hieman kauemmas, ettei se hihnansa kanssa tullut solmimaan kerääjää, pajupuskaa ja itseään samaan solmuun. Ja jos se kiinnityspuska oli liian hento, niin eikös Pukkeli kohta painellut fleksi perässään pitkin kylää...
Huoh. Pukkeli oli ihana koira, mutta ehkä pikkasen paremmin olisi voinut paikka- ja tänne-käskyjä totella.

Vuffe sitten. Vuffe on ihana myös, omalla hauskalla kohelolla tavallaan. Mutta sillä on vielä aikaa rauhoittua, sehän on vielä ihan pentu. Kuulemma vielä vuoden verran voi odottaa fyysistä kasvua, ja sen jälkeen vasta alkaa psyykkinen aikuistuminen. Onneksi ei olla vielä edes murrosiässä!

Hidas viikonloppu

Viime viikko oli rankka. Tai ei ehkä rankka, väsyttävä. Pimeä, kurainen. Aamulla pimeää, päivällä hämärää, illalla pimeää.
Esikoinen aloitti kerhon, josta tuli tukka hikimärkänä kasvot loistaen. Tykkäsi kovasti. Äitillä oli hyvä mieli.

Miehen piti olla aamuvuorossa, no eipä ollut. Keskellä päivää töihin ja keskellä yötä kotiin. Ei sitten tarvitse seurustella, kun ei koskaan nähdä edes. Jätevesijärjestelmästä kinattiin puhelimessa, kun ei kasvokkain päästä puhumaan. Haja-asutusalueen iloja tuo, jätevesiasetus.

Tie on kurainen. KURAINEN. Autossa on kahden sentin rapakerros, joka liukenee päivän aikana sateeseen, ja palaa takaisin kun ajan kotiin. Ja aamulla sama juttu. En kohta voi laittaa esikoista pyörällä tulemaan pysäkiltä kotiin, koska pimeässä ei näe edes lampun avulla mitään.

Vuffe on jo vuoden vanha. Uskomatonta, meidän pieni hammashirviö on jo vuosikas vasikka, hurmaava mörkö. En huomannut mainita asiasta silloin, kun synttärit oikeasti olivat, mutta sanonpa nyt. Mitä olen muun pentueen kuulumisia seurannut, niin meillä menee ihan normaalisti. Vuffe on ihana jästipää, iskän koira. Pukkeli oli jatkuvasti karussa, ei kuunnellut mitään eikä totellut mitään. Vuffe taas ei uskalla lähteä yksin kauaksi, käy kyllä pikaisesti jahtaamassa jänistä mutta palaa kiireesti kotiin, ettei vaan jää yksin oven taaksen.
Vuffe on ihan viime aikoina ottanut tavakseen käydä sohvalle lasten viereen kyhnytettäväksi. Siis oikein änkee kylkeen kiinni ja haluaa rapsutusta ja taputusta. Söpöä - jos nyt söpöksi voi sanoa about 40-kiloista mustaa takkukasaa.

Töissä sairastellaan. Sihteerillä sikaflunssa, samoin yhdellä työkaverilla. Toisella kolleegalla on vain selkä jumissa. Ensi viikolla taas maan pääkaupunkiin, uusia työkavereita tapaamaan.

Selvittiinpä tänne asti

Johan oli. Sinappituubi tuuppasi sinappia mahataudin jälkeen vaikka kuinka kauan, kuten myös isoveljensä. Nuo kaksi vanhinta kotonaolevaa pääsivtä paljon helpommalla, niin aina.
Miehen työviikko oli taas syvältä ja poikittain, pahimmillaan ehti nukkua noin 2,5 tuntia. ja sen huomasi. Ja huomaa, vieläkin, vaikka onkin jo saanut yhden kunnon yön nukkua.

Tänään meillä oli aivan kuin normaalissa perheessä. Siivosin, tein ruokaa, mies teki töitä hartiavoimin pihalla (kaivoi ojarumpujen päitä esiin lapiolla, kaivinkone möyrysi vieressä ojia aukomassa). Sekä esikoisella että neitillä oli kaverit käymässä, ruokapöydässä oli yhtä aikaa viisi lasta ruokailemassa, Sinappituubi veteli sikeitä sillä aikaa onneksi. Pikkusisko kävi kääntymässä pitkästä aikaa.

Saipahan Vuffe oikein urakalla sosiaalistumisharjoittelua. Ekaa vierasta piti vouhottaa enemmänkin, ja lopulta kaivoin suihkupullon näkyville. Parin suihkauksen jälkeen tyytyi enää hinkkaamaan vieraan vierellä, ei enää haukkunut eikä hakannut hännällä seiniä palasiksi...

Sinappituubi onnistui sotkemaan villahousunsa hoidossa - sitä ei ole käynyt tämän hoitosuhteen aikana ollenkaan. ja monena päivänä peräkkäin vielä. Nakkasin villahousuja pesuun uuteen hienoon pesukoneeseeni ja arvoin sopivaksi katsomani ohjelman. No ei ollut hyvä ohjelma, sainhuovutettua villahousut piloille... No, kahdet housut sain pelastettua rankalla venyttelyllä, yhdet jäivät noin nb-kokoisiksi, käyttökelpoisuudesta en tiedä. Jännä juttu, mutta Huopasesta kutomat housut huovuttuivat pahiten, ja fritidsgarnista kutomat pökät sai venyttelemällä pelastettua.

Että villahousuja sitten. Nämä tosin eivät kelpaa, kun eivät sovi. Aloin tuossa joku aika sitten (syyskuussa? elokuussa?) tikuttamaan villiksiä Novitan Purosta (Tundra jos joskus tarttee muistaa), mutta ne ovat ennemminkin nb-kokoa kuin tätä nykyään tarvittavaa xl-mittaa.

Malli on ihan omasta päästä, kun en nyt jaksanut vaivautua etsimään pöpien ohjetta - sellaiset piti alunperin kutoa. Takaapäin tulikin oikein näpsäkän oloiset pökät.


Edestä näkee sitten pikku mokan. Päättelin haarasilmukat kolmella puikolla ja sitten aloin tikutella puntteja. Sääli vaan, että kudoin muutaman kerroksen puntteihin sileää oikeaa.

No, eihän tuo päättelyreuna käyttöä haittaa, mutta ilman tuota mokaa näistä olisi saanut johonkin vauvapakettiin laitettavat pökät. En edes laittanut näitä vielä pesuun, möllöttäkööt nyt vähän aikaa jemmassa.


Piti sitten laittaa alulle toiset housut, näistä löytyy jämä jos toinenkin. Landlord on ehkä turhan paksua Puron kanssa, mutta ei voi mittään. Violetti huopanen sopii tundran kanssa nätisti.

Näitä peitonpaloja olen varmaan esitellytkin. Vaakatilkun tapaan kulmasta kulmaan, kahdella langalla (100% akryyliä ja seiskaveikkatyyppistä sekoitelankaa). Paloja on nyt kuusi, niistä tulee noin 100cmx150cm peitto. Tai tulisi, jos joku jaksaisi yhdistää palaset...

Palojen takana lymyää testikappale jalkojenlämmittimestä. Novitan parin vuoden takainen kausilanka Laura huopuu, saa nähdä, saanko itselleni huopatossukat vai kanootteja melovalle peilikuvalle.

Etiopialaisnuttuja on kudottu pitkin kesää Blogistaniassa. Minäkin sain aikaiseksi yhden, lanka on Woolia ja Bambinoa. Tekisi kauheasti mieli tehdä näitä lisää, mutta kun ei vaan saa tehtyä. Tästä sain langanpäät pääteltyä viime viikon mielenhäiriössä, siivosin keittiön ja järjestin makuuhuoneen kaappienvälikön. Kaikkea kivaa sieltä löytyikin...



Ja tässäpä kohtalaisen tuore kuva hyvätapaisesta viimeisen päälle trimmissä olevasta Vuffesta.



No onhan mun pakko kiivetä tähän ruokapöydälle kun enhän minä muuten näe noista kaikista ikkunoista ulos! .... mutta voisitko mamma nostaa minut lattialle, joookos?

Syyskausi alkanut

Viikkoa ennen syyslomaa (täkäläisittäin viikko 42) aloitti Sinappituubi sairastelun. Syysloma meni kohtalaisen sujuvasti, röhää ja köhää ja tuhinaa riitti, mutta kuumeet pysyivät poissa. Sitten oli pikkupojan leikkaus, ja sekin meni ihan hienosti. Pitääkin muistaa tänään tarkistaa, ettei enää itsestäänsulavia tikkejä ole jäljellä.

Tänään onkin kotipäivä, potilaina esikoinen ja Muropaketti. Alan esikoisen kohdalla kallistua siihen, että hänellä on samanlaista migreenityyppistä päänsärkyä kuin minullakin. Hoitonakin tepsii sama;kunnollinen käsikaupasta saatava kipulääkitys jo ennen kuin särky halvaannuttaa kokonaan.
Muropaketilla onkin maha vikkelällä, ei olisi hoidossa mitään mahdollisuuksia pärjätä ilman vahinkoja.

Sain vihdoin lastenpsykiatrian polilta ensimmäisen paperin, jossa on ihan kirjattuna diagnoosi. Lappu oli tarkoitettu koululle mahdollista avustajaa varten, ja psykiatrin kanssa sovittiin, että hän kirjoittaa mahdollisimman jyrkän paperin. Sellaisella kun on paremmin mahdollisuuksia saada edes satunnaisesti avustaja tunneille luokkaan.
Unohdin vain varoittaa opettajaa, ope-parka oli hyvin hämmentynyt... Onneksi näin opettajan heti tänä aamuna, ettei sen kummempaa ihmetystä ehtinyt tulla. Esikoisella kuitenkin menee koulussa nykyään tosi hyvin, oli lukuprojektissakin ekana lukenut KOKONAISEN kirjan ja sai kunnian aloittaa kirjaesittelyt!
Vielä kun jaksaisi keskittyä kirjoittamiseen, niin helpottuisi englantikin. Sanat ovat kyllä hallussa, mutta se kirjoittaminen...

Olenkin ollut ahkerana, toiminut kuriirina (pph:lle piti kuljettaa päiväkodilta valokuvat), kutonut sukat valmiiksi, imuroinut, ruokkinut lapset ja laittanut jo saunankin lämpiämään, tyhjensin tiskikoneenkin ja latasin sinne likaiset astiat. Ruokaa pitäisi taas vaihteeksi tehdä, mutta en oikein tiedä mitä. Mieli tekisi kalasoppaa, mutta sitä kun ei kukaan muu halua syödä (Paitsi Muropaketti, mutta poika kun ei nyt syö mitään, kun juoksee vaan vessaan). Vielä pitäisi tietenkin pedata sänky, joka yöllä sotkeentui...

Kummallista, olin jo ajatellut, että Kissi on jo lähtenyt. Tänään taas näin, kun Kissi kiehnäsi ulko-oven pielessä odottaen minua päästämään sisälle, kun olin hakemassa saunapuita... Ehdin jo miettiä, että muistinko laskea ruokakupin lattialle, kun muistin, että ei tarvitse.

Ne valmiit villasukat (painoa 78g).


Onkos tuo lanka nyt sitten 7veikka Polkkaa - Vuffe kun söi vyötteen, niin enhän minä enää muista. Hulvattoman isot sukat pitää neitille nykyään kutoa! Joojoo, alle pitää mahtua sukkahousut ja tavalliset sukat ja veri pitää kiertää jalkaterissä, ettei varpaat palennu.

Mutta ihan selvästi syyskausi on alkanut: lapset sairastaa ja minä kudon sukkia!

Hät'hätää

Kesä on ehtinyt jo pitkälle. Karkuun. Ei ainakaan auta valitella tylsistä säistä, ensin +29 astetta ja seuraavaksi +6 astetta. Lämpimämmät ilmat olisivat suositeltavampia, isompi kummipoika sai lahjaksi uima-altaan ja siinä ei kyllä polskita, jos on alle 15 astetta...

Jotenkin aika taas vain lipuu karkuun. Yritän puristaa lujempaa - se katoaa nopeammin.

Kissin haamu kulkee nurkissa edelleen. Saunaan mennessä lauteet narahtavat kuin kissi nousisi tervehtimään tulijaa, kuten sillä oli tapana. Eteisessä vilahtaa vaalea varjo kun aukaisee jääkaapin. Kukkapenkissä on sitkeästi sileä painauma, ruoho kasvaa maata myöden - eikä siinä kukaan enää nuku. Kotiin ajaessa katse etsii kissiä, ettei tule peruutettua sen päälle.
Mies kiertää iltaisin etsien kikkareita pihamaalta, kunnes muistaa, että nurmikko pysyy nyt siistinä.

Esikoiselta loppui koulu tältä vuodelta. Pääsi luokaltaan. Matematiikasta tuli hyvät arvostelut, lukemisesta keskiverto, kirjoittaminen vielä takkuaa. Kirjoitusvirheitä, huonoa käsialaa. Mutta joulusta alkaen poika keksi ainekirjoituksen salat, opettaja oikein erikseen jossain vaiheessa esitteli minulle esikoisen kirjoittaman aineen. Lyhythän se tietenkin oli ja täynnä virheitä. Mutta: kirjoituksessa oli selkeä alku ja loppu, oikein loppuhuipennuskin, juoni ja useita hahmoja. Ja koko tarina oli pojan itsensä keksimä.
Tämän kesän tavoite: luetutan pojalla yhden ihan oikean kirjan (no, en ajatellut kuitenkaan aloittaa Tolkienista) ja kirjoitutan vihkoon juttuja.
Olenko päässyt puusta pitkälle? No en todellakaan. Eilen esikoinen osti Sims3:n. Että se siitä kirjoittamisesta...

Muropaketti on päässyt loistamaan ihanuuttaan joka paikassa. Muropaketti on ihana. Pojalla on ihanat kultaiset kutrit, en noita kiharoita raaski leikata varmaan ikinä! Mp on oppinut pukemaan, riisumaan (no, tämä on ollut aina hallussa), osaa käynnistää tietokoneen, osaa pelata Pingua, Viirua ja Pesosta ja Masa Maino-pelejä. Osaa käydä itse vessassa, osaa hakea jääkaapista ruokaa ja pakastimesta jäätelöä, osaa viedä astiat tiskipöydälle (joku muu meidän huushollissa ei osaa, hmph). Osaa piirtää pääjalkaisia. Osaa rakentaa sekä leekoilla että Brion puurakennussarjalla, robotteja. Tykkää maidosta ja suklaamuroista (no kai nyt nimenkin perusteella...) ja puurosta. On äitin ihana pieni vauva.

Sinappituubi osaa kävellä kengät jalassa (alukesästä tönötti vaan paikoillaan, jos laski maahan kengitettynä). Uskaltaa kävellä jo paljain jaloin pihalla. Osaa pyytää ruokaa, ja osaa pyytää nukkumaan. Osaa pyytää haluamansa tavaran tai asian. Osaa sanoa Äiti ja Äijä. Toissapäivänä sanoi myös AuAu, kun Vuffe haukkui autossa. Osaa harjata hiuksia, osaa pukea kaikki vaatteet kaulaansa. Osaa riisua sukat, housut ja vaipan, osaa nykiä paidat ja bodyt alaspäin niin, että ainakin toinen käsi ja olkapää on paljaana. Osaa käydä hakemassa keittiön laatikosta herkkua (Ikean hirvimakarooneja). Osaa pudottaa vähemmän tykkäämänsä ruuat lattialle Vuffelle. Osaa kiivetä sohvalle ja osaa tulla korkealta alas jalat edellä, putoamatta. Saa patteja hyttysistä, osaa kiukutella ja raapia päätään. On ihana, ihana, ihmeellinen. Ihana pikkuvauva. Oikea herkkupala, ainakin hyttysille.

Neiti. Neiti on ihana myös, kaunis, suloinen, älykäs. Ja niin rasittava. Kuinka voikaan yksi ainoa pikkulapsi saada aikuisen niin raivon partaalle, että tuntuu että pää räjähtää ja taju lähtee. jos joku onnistuu satuttamaan itsensä, niin se on aina Neiti. Jos joku sotkee vaatteensa, niin se on aina Neiti. jos joku teke jotin pahaan, niin neiti. Koiran kuonon ympärille saa näppärästi pujotettua kumilenkin. Sitä ei karvojen seasta näe, mutta koira mököttää koko illan. (nyt on sitten kuonoakin trimmattu, joten näkee paremmin). Keksii puhaltaa olohuoneen täyteen voikukansiemenhahtuvia. Keksii upottaa kätensä kyynärpäitä myöden mutavelliin - takki ja pitkähihainen paita päällä. Piirtää seinään. Maalaa televisioon. Tunkee Sinappituubin täyteen muovailuvahaa.
Laulaa ihanasti, puhuu taitavammin kuin moni poliitikko. Piirtää vapaasti ja ilmavasti, rakastaa vesiväreillä maalaamistaja saippuakuplien puhaltamista. Tykkää meritähdistä (joita esikoinen toi tuliaisina Bulgariasta) ja rakastaa merenneitoja. Haluaa tatuoinnin. Haluaa.
Tunnistaa oman nimensä kirjaimet ja Muropaketin ja esikoisen kirjaimet. Osaa kirjoittaa oman nimensä ilman mallia ja osaa mallista kirjoittaa mitä tahansa.

Ja äiti? Äiti on pää jumissa, selkävaivaisena. Juuttuneena ikuiseen pyykki-kauppa-ruoka-työ-hoitopaikka-pyykki-luuppiin.
Epätoivoisena tekoa aloitettu vessan maton virkkaus on jo melkein valmis. Lankaa riittää enää neljään kerrokseen. Virkkuukoukku on edelleen tallessa.

Viikonloppu, jota ei olisi tarvinnut olla

Vaikka perjantaina iltapäivällä olin sitä mieltä, että ihan kiva kun tulee viikonloppu niin olen katkeerasti jo katunut.

En ole seitsemään vuoteen pitänyt äitienpäivästä. Nyt vihaan sitä.

Perjantaina illalla kotiin tultuani totesin, että mies oli jättänyt päiväkotiin kaikki Muropaketin vaatteet ja neitin saappaat. No, neitille kyllä löytyy saappaita kotoa, mutta Muropaketille ei, koska ne kahdet sopivat olivat siellä hoidossa. Kuten myös lämpimämpi välikausitakki ja niin poispäin.
Ja Muropaketti oli aamulla lähdössä Korkeasaareen Pikkusiskon kanssa.
Jos meiltä kotoa lähtee klo 20.26 niin ehtii juuri ennen sulkemisaikaa ostoshelvettiin ja jos parkkeeraa ihan ovien viereen, niin ehtii juosta takaseinälle etsimään sopivaa takkia kolmevuotiaalle. Ja vielä ehtii kassajonoonkin ennenkuin kassa suljetaan.

Lauantain satoi vettä. Esikoinen kiukutteli, kun en muistanut järjestää hänellekin ohjelmaa.
Muropaketti kaivoi innoissaan minulle äitienpäivälahjan ennen lähtöään ja antoi vielä pusun poskelle. Ihana poika.

Sunnuntaina löysin kissin kuolleena, oli kuollut nukkuessaan. Ehkä Sissi halusi jo huilaamaan. Miksei se kertonut mitään?

Hautausmaalle, lintusille äitienpäiväruusut ja pikkuisia orvokkeja, kynttilä lyhtyyn ja anoppilan kautta kotiin. Hautaa kaivamaan. Esikoinen kaivoi urheasti hautaa ja etsi metsästä sopivan kiven haudalle.
Jäipä sitten äitienpäiväkahvit ja kakut syömättä.

Kissi täytti pääsiäisenä 15 vuotta. Rakas pikkuinen kulta, nuku hyvin. Pukkeli vartioi untasi ikuisen kesän maassa. On niin ikävä.



Miksi ei tämä ole ikinä yhtään helpompaa?

Hyvästi, pieni kulta

Sissi
*4/94 +5/09

Vappua odotellessa

Tällä viikolla pitäisi kehitellä viisi naamiaispukua. Esikoisella on kahden naamiaiset, muilla lapsilla vain yhdet. Pyysin loppuviikkoa vapaaksi, on noita lomapäiviä vielä pari jäljellä. Että saisin ehkä jotain kehiteltyäkin. Neiti haluaisi merenneitopuvun, kuten on halunnut viimeiset kolme vuotta.

Sain neitin takin valmiiksi! Juuri sopivasti, nyt ei olisi mitään asiaa toppahaalarilla edes päiväkodin pihassa, eilen lenkillä pärjäsi teepaidallakin. Takki onnistui itseasiassa ihan hyvin, olisi tietenkin ollut kiva, jos vetoketju olisi ollut vaalenapunainen eikä beessi. Mutta, mun varastoissa ei nyt sattunut olemaan yhtään vaaleanpunaista 39cm takkiketjua, mutta yksi beessi oli. Pinkki haalariketju kyllä olisi löytynyt, ja vaaleanpunainen piilovetskari kanssa. Paljetaskut eivät oikein onnistuneet, arvasin sen jo, kun aloin niitä väsätä. No, olkoon nyt. Tuulilistan ompelemista mietin, sillä saisi sen väärän värisen vetskarinkin piiloon. Neiti ei sitä kuitenkaan halunnut. Ehtiihän sen, jos on tarvis. Hihansuiden kuminauhat liian löysiä, lyhensin Ottobren ohjeesta jo viitisen senttiä ja silti lörpöttävät.

Takki kokonaisuudessaan istuu neitin päälle oikein hyvin, ja tyttö tykkää.


Materiaalina jostain halvalla ostettu ulkoilupukukangas (palasessa oli hintalappuna 1€ - on muuten mielettömän mukavaa ommeltavaa!), kukallinen kangas on paikallisen kangaskaupan loppuunmyynnista puoleen hintaan ostettua tuulipukukangasta. Vuorena ohut fleese Neurokankaasta. Heijastinneuroosini takia ommellut sydämet 3M:n kangasta. Tosiaan ei tarvinnut edes ketovetjun takia mennä kangaskauppaan, kaikki löytyi kotoa. Malli Ottobrestä, koko 120cm! Ja poikien malli. Ei oikein näytä poikamaiselta.

Kaapista löytyi onneksi vielä sopivan kokoiset ulkoiluhousut, ehdin ommella takkiin sopivat housut sitten ehkä jo syksyksi... No, eihän sitä tiedä, ensi kesä voi olla vielä kylmempi kuin viime kesä, ja sitten tarvitaankin koko kesä vuorellisia ulkoiluhousuja.

Sunnuntaiaamun kunniaksi kutaisin aurinkotuolissa ulkona neitin palapeiton viimeisen palan loppuun, sitä tein varmaan yhtä kauan kuin takkiakin. Kolme viikkoa?

Vielä tuota puuhaa olisi. Sinappituubille pitäisi kehitellä puuvillahattu, Muropaketille etsiä jostain esikoisen vanhat ulkoiluromppeet. Saapasvarastoa pitäisi päivittää, ainakin Muropaketin nokialaisista näytti saumankohdat murtuneen. Saappaat kuuluivat muistaakseni sekajätteeseen...? Autotallin takavarastosta pitäisi kaivella laatikoita, eiköhän sieltä löydy kaikki puuttuvat romppeet.

Vuffen kanssa on hauskaa. Pentu on niin fiksu (tottakai meidän koira on fiksu...), oppii nopeasti. Eilen koulutettiin esikoista, pojalla oli tasku täynnä namia. Ei tarvinnut kuin pari kertaa, niin vuffe jo tiesi, että kenen luokse kannatti mennä kerjuulle... (siis koulutettiin esikoista komentamaan koiraa, että poika uskaltaisi komentaa ja että koira tottelisi poikaa, ihan perusjuttuja, tänne ja istu). Ensi viikonloppuna olisi pentuetapaaminen, toivon, että kerrankin pääsemme koko porukka lähtemään.
Vuffe jahtaa kuivia lehtiä. Lauantaina neiti jahtasi sitruunaperhosta pihassa, ja vuffe innostui myös jahtaamaan sitä. Muuten hyvä, mutta ei taida olla kovin kummoinen metsästyskoira - hukkasi sen perhosen heti ekassa mutkassa ja lähti sitten haistelemaan turpeita... Naapurista kesäasukkaat kävivät tontillaan, ja koira oli irti pihassa. Pukkelihan paineli läpi orapihlaja-aidan piikeistä välittämättä. Vuffe juoksi aidan viereen, jäi oman tontin puolelle (tai no niin, se tiekin on meidän tonttia, siis jäi pihan puolelle) ja haukkui toki. Kutsuin ihan nätisti "Tänne!" ja koira vilkaisi minua, vilkaisi kulkijoita ja lähti häntä heiluen luokseni.
Meillä on hieman haasteellista kouluttaa näitä "ohitustilanteita" kun noita ohitettavia tai ohittajia on niin vähän. Eilen 2,5 tunnin lenkillä ei näkynyt yhtään ihmistä, vaikka puolet lenkistä mentiin tietä pitkin.
Noo, suurempi ongelma on kyllä tuon neitin kouluttamisessa ohitustilanteisiin. Noistakin kesäasukkaista haki rouvan meidän pihalle, rouva-parka. Päässä jo heittää sen verran, että ei meidän nimiä muista (vaikka ovat olleet tuossa tuon 15 vuotta minkä mekin olemme täällä asuneet). Yritti selvästi lähteä karkuun moneen otteeseen. Lopulta kävin pelastamassa rouvan, hain neitin jäätelölle.

Jossain välissä pitäisi naputella arkkitehdille talon kuvat ja tarkistaa, että tarvekartoitus on tehty oikein. Saa nähdä, koska tuo sunnittelija sanoo itsensä irti.

Että se on sitten kevät, vai?

Vihdoin taukoa

Huh.

Tänään oli viimeinen juhla ennen pitkää taukoa. Neitin ekat kaverisynttärit. Mä olen aivan poikki. Mansikkakakku kelpasi 2/3 vieraista. Suklaatuutit kelpasivat 2/3 vieraista. Yksi vieras joi kokista ja söi keksejä ja sipsejä. Hehkuvat coctail-tikut olivat huippuhauskoja. Mun kestokykyni tulee rajoilleen 1,5 tunnissa.

Tosin suurin syy loppuunpalamisen tunteeseen on se, että aamulla ajoin naapurin (no, kilometrin päässä) koiran päälle. Tassu hajosi, mutta en ole kuullut, että miten. Itseasiassa koira kävi auton kimppuun, mutta jäi toiseksi. Ottaa päähän ja harmittaa ja hävettää ja ahistaa kaikkea samaan aikaan. Mä sentään poden huonoa omaatuntoa, jos ajan vahingossa kastemadon yli (ja huomaan sen, yleensä en huomaa, onneksi). saati nyt... Onneksi koiralle ei kai sattunut muuta kuin tuo takajalka, ainakaan naapuri ei ole soittanut perään. (olen jo kahteen kertaan tänään ollut ko. naapurien kanssa puheissa asiasta, viimeksi juuri ennen eläinlääkärireissua)

Refleksit tallella

En ole näköjään vielä kadottanut nopeita refleksejäni.

Aamulla heräsin siinä vaiheessa, kun yritin nostaa koiraa takapuolesta lattialle. Käänsin koiran ja samaa vauhtia pihalle asti. On se vaan niin selkäytimessä, että kun alkaa kuulua epämääräinen yökkiminen, niin koira lentää pihalle.
Sisälle tullessa totesin, että olin jossain matkan varrella lyönyt pohkeenikin johonkin, luumun kokoinen patti ja mustelma, muttei mitään mielikuvaa, että mihin.

Sinappituubi heräsi sitten siihen häslinkiin, ja sen jälkeen Muropaketti. Oli ihan turha enää yrittää kaivautua peiton alle, joten nousinpa viikonlopun kunniaksi jo viideltä. Kiitos Vuffe, koira ei siis edes oksentanut ulkona (eikä sisällä).

Nyt on jo sämpylätaikina nousemassa, tiskikone on tyhjätty ja ladattu uudestaan. Pyykit pyörivät koneessa ja kissakin on käytetty pihalla. Lisäksi on Muropaketin kanssa katsotttu puolikas Transformers-DVD:tä ja tehty kolme ötökkää Spore-editorilla. Muropaketti söi jo aamupalankin (valkoisia papuja tomaattikastikkeessa). Kumma, miten aika rientää näin aamusta, tuntuu että vasta nousin ja kello on jo yli kahdeksan. Ei ihme, ettei arkisin meinaa millään ehtiä puolessatoista tunnissa mihinkään.

Tästä saattaa tulla pitkä päivä.

Tautia

Rahanmenoa ei voi estää. Hevoseton ihminen on kuulemma huoleton, mutta kyllä tuo rautainen menopelikin saa aikaan loven lompaakkoon. Joku iso säästöhuolto. Just, jos säästöä on se, että hinta ei ollut nelinumeroinen summa (ennen desimaaleja). No, saihan siihen hintaan myös raitisilmasuodattimen ja uudet raidetangon päät. Ja vesipumpun.
Loput rahat tuuppasinkin sitten laskuihin. Mikä siinä on, että vaikka kuinka maksaa, niin aina niitä vain tulee ja tulee lisää postin kautta? Paitsi H&M, sieltä tuli taas ilmoitus, että lasku mitätöity (tilasin vaatteita, tulevat ehkä joskus huhtikuun lopussa, ehkä, olen vain joskus onnistunut maksamaan oikein urakalla saman laskun useaan kertaan, ja olen edelleen saamapuolella ko. firmasta).

Nuorimmaisen pph soitti eilen, että Sinappituubilla on 39 astetta kuumetta. Herätin kotona nukkuvan miehen hakemaan poikaa ja tuupasin itse paperikasat postiin. Kaupan kautta kotiin juuri sopivasti päästämään mies töihin. Miehen työpaikalla yt-neuvottelut meneillään, ei oikein viitti olla joka viikko lastenhoitovapaalla.
Onneksi työmatka etelään mahdollista uutta pomoa tapaamaan oli jo edellisenä päivänä (pomo saattaa vaihtua, työ ei).

Kotona odotti hyvin surkea pieni vauva. Lapset aina taantuvat kipeinä ollessaan. Sinappituubi on taas pieni vauva, nukkuu ja tuhisee rinnalla, makoilee raukeana eikä kiipeä jatkuvasti pitkin tukia. Lääkittynä melkein juoksee - onneksi ei sentään ihan.

Esikoinen sairastaa nurinpäin, on alilämpöinen. Opettajan kanssa todettiin, että jotain tautia poika nyt tekee, mutta mitä. Sitäpä ei nyt taas ota selvää, ennenkuin tulee oikein kunnolla. Vaihtoehtoina ovat ainakin mahatauti, flunssa ja kuumetauti.
Vanhempainvartin muita aiheita olivat se, että esikoinen osaa lukea vähintään yhtä hyvin kuin muutkin luokallaan, paremmin kuin toiset ja vähän hitaammin kuin toiset. Matikka on esikoiselle tosi helppoa (näillä geeneillä) ja erityiskehut tulivat siitä, että poika oli vapaaehtoisesti ollut mukana teatteriprojektissa ja esiintynyt (tosin ei lavalla, vaan kertojana, mutta siis ihan vuorosanojen kanssa ja yleisön eli ekaluokkalaisten nähden!!!).
Itseasiassa ekan kerran tuon opettajan kanssa tuli hyvä mieli. Toki oli paljon parantamisen varaakin, mutta pohjavire oli positiivinen. Että esikoinen ei ole se ongelmatapaus, vaan tokaluokkalainen, joka on kehittynyt kuluneen lukuvuoden aikana isoin harppauksin ja jota ei olla tuuppaamassa erikoisluokalle, koska ei pidä perunoista... (ai niin, nyt esikoinen syö perunaa, ehkä se ratkaisikin koko ongelman?)

Olikin sitten sompaileminen tuon autohuollon kanssa, kun lapset olivat kipeinä kotona ja minä hoitajana - huollon olin tilannut siten, että olisin ollut toimistopäivän töissä, aamulla vienyt auton huoltoon ja taksilla toimistolle, ja illalla sama keikka toisinpäin. No eihän se nyt sitten onnistunut, enkä täältä periferiasta oikein viitsi taksilla ajella edestakaisin etenkään lapset kyydissä...

Nyt pitäisi paimentaa esikoista läksyjen teossa (ei oikein motivoidu, kun haluaisi jäädä huomennakin kotiin), laittaa tatuointi, tehdä iltapalaa, ripustaa pyykit, soittaa miehelle, etsiä eväät huomiselle metsäretkelle, pakata samaiselle retkelle kiikari ja istuinalustat, siis kertakaikkiaan ihan jotain muuta kuin tämä koneella koomaaminen.
**********************

Vuffeasiaa. Kylälle on tullut taas uusi koira, ehkäpä vuffe saa kaverin? Olisin ollut menossa pentutapaamiseen tällä viikolla, mutta ei tuon kuumeisen Sinappituubin kanssa oikein uskalla. Vuffen kanssa on vähän hankalaa tutustua muihin koiriin, kun kylän koirat ovat niin pelottavia sen mielestä. Ymmärrän susikoirien osalta sen, etenkin yksi niistä on minunkin mielestäni arveluttava (ja se on jo aika paljon). Yksi pienempi narttukoira olisi, mutta se taas on niin bitch ettei vuffe uskalla edes mennä sen ohi tietä pitkin.
Siksi ehkä vuffe onkin ottanut itselleen unilelun. Disneyn Rumpali joutui kirurgiseen toimenpiteeseen, jossa siltä poistettiin äänirasia (ei ollut kiva herätä yöllä iloiseen huudahdukseen "Hey Bambi!!!") No, ei ole kyllä kiva herätä yöllä siihenkään, että koira haukkuu korvan juuressa "Äiti mä en saa unta kun unilelu tippui lattialle sängyn alle ja mua pelottaa ja on pissahätä ja miksi en mä pääse sun viereen nukkumaan?"

Miksi tuo viikon yli vuoden vanha lapsi on kaikkein parasunisin?