Hidas viikonloppu

Viime viikko oli rankka. Tai ei ehkä rankka, väsyttävä. Pimeä, kurainen. Aamulla pimeää, päivällä hämärää, illalla pimeää.
Esikoinen aloitti kerhon, josta tuli tukka hikimärkänä kasvot loistaen. Tykkäsi kovasti. Äitillä oli hyvä mieli.

Miehen piti olla aamuvuorossa, no eipä ollut. Keskellä päivää töihin ja keskellä yötä kotiin. Ei sitten tarvitse seurustella, kun ei koskaan nähdä edes. Jätevesijärjestelmästä kinattiin puhelimessa, kun ei kasvokkain päästä puhumaan. Haja-asutusalueen iloja tuo, jätevesiasetus.

Tie on kurainen. KURAINEN. Autossa on kahden sentin rapakerros, joka liukenee päivän aikana sateeseen, ja palaa takaisin kun ajan kotiin. Ja aamulla sama juttu. En kohta voi laittaa esikoista pyörällä tulemaan pysäkiltä kotiin, koska pimeässä ei näe edes lampun avulla mitään.

Vuffe on jo vuoden vanha. Uskomatonta, meidän pieni hammashirviö on jo vuosikas vasikka, hurmaava mörkö. En huomannut mainita asiasta silloin, kun synttärit oikeasti olivat, mutta sanonpa nyt. Mitä olen muun pentueen kuulumisia seurannut, niin meillä menee ihan normaalisti. Vuffe on ihana jästipää, iskän koira. Pukkeli oli jatkuvasti karussa, ei kuunnellut mitään eikä totellut mitään. Vuffe taas ei uskalla lähteä yksin kauaksi, käy kyllä pikaisesti jahtaamassa jänistä mutta palaa kiireesti kotiin, ettei vaan jää yksin oven taaksen.
Vuffe on ihan viime aikoina ottanut tavakseen käydä sohvalle lasten viereen kyhnytettäväksi. Siis oikein änkee kylkeen kiinni ja haluaa rapsutusta ja taputusta. Söpöä - jos nyt söpöksi voi sanoa about 40-kiloista mustaa takkukasaa.

Töissä sairastellaan. Sihteerillä sikaflunssa, samoin yhdellä työkaverilla. Toisella kolleegalla on vain selkä jumissa. Ensi viikolla taas maan pääkaupunkiin, uusia työkavereita tapaamaan.