Syyskuu

Töissä on meneillään tiivis kokousputki. Ei se mitään, vuoden loppua kohti tahti vain tiivistyy. En taida tänä syksynä ehtiä tehdä töitä ollenkaan.
Ja ensi vuosi menee varmaan vielä hullummassa myllyssä, mutta jospa sitten helpottaa. No, ainakin voi luottaa siihen, että muutos on pysyvää. Koulutuksia on tulossa roppakaupalla, onneksi jaksot ovat vain parin päivän mittaisia enimmillään.

Miehen iltavuoroviikot alkavat olla logistisesti aika painajaisia. Yhden työreissun takia joudun työllistämään kolmet eri sukulaiset viemään ja hakemaan lapsia paikasta toiseen, esikoinen sentään matkusti ihan itse (ja maksoi ihan itse, piti huolen jopa siitä, että sai oikein takaisin rahasta) taksilla kaupungista pois. Tosin tilasin taksin etukäteen, mutta en ollut edes paikkakunnalla varmistamassa, että se tosiaan tuli sovittuun aikaan sovittuun paikkaan ja etenkään en ollut kertomassa, mihin piti mennä...

Kun puoli kahdeksan aikaan illalla pääsin kotiin, niin olisi pitänyt vielä askarrella tämänpäiväisiin synttärijuhliin kortti ja tehdä ruokaa ja pestä pyykkiä... Höpönlöpön, lapset puljasivat puoli tuntia vaahtokylvyssä, söivät iltapalaksi einespitsaa ja hampurilaista ja tuijottivat lopun aikaa ennen nukkumaanmenoa Myytinmurtajia. Vai Likaisia töitä? en oikein jaksanut havainnoida.

Vielä kaksi päivää. Ameriikan ihme pitäisi viedä korjattavaksi (ehtiikö sen saada pois ennenkuin miehen pitää lähteä töihin?) ja vanhempainyhdistyksen kokoukseen pitäisi mennä jotta kokous olisi päätösvaltainen. Mihin minä nuo viisi laitan sillä aikaa? Eikun kolme päivää, koululaisilla onkin lauantaina urheilupäivä. Mutta ei tarvitse olla sitten koulussa aatonaattona.

Kotona pitäisi ehtiä siivoamaan, ihan oikeasti. Viikon postit ovat pöydänkulmalla, napsin vain laskut maksuun. Pihalla on pöllipino huvennut ja halkopino kasvanut, nekin pitäisi viedä vielä katon alle ennen talvea. Minä en ole sirkkelöinyt, sentään.

Sienessä ollaan käyty. Valkoisia kärpässieniä on aivan tolkuttomasti, johan se on uutisoinnistakin huomattu. Itse löysin yhden ison valkoisen kärpässienen, jossa oli punaisenruskeat heltat. Jos se sieni olisi ollut yksinään, niin olisin voinut kuvitella sen olevan herkkusieni. Sen ympärillä oli kuitenkin tusinoittain muita valkoisia kärpässieniä, joten erehtymisen varaa ei ollut. Ei ihme, että kokeneetkin sienestäjät menevät tänä syksynä halpaan.

Esikoinen osaa jo itse etsiä suppilovahverot ja tatit ja kanttarellit. Pannullinen suppilovahveroita voissa paistettuna on ihan hyvä iltapala, vai mitä?

Ai niin, tunnistin ensimmäistä kertaa sappitatinkin. Voin kertoa, että sen mausta EI VOI erehtyä.