ei oo ei tuu

Jostain syystä koukkasin työmatkan varrella (olin menossa toimistolle asiakaskäynniltä) koulun kautta. Ei hyvänen aika, naapurin poika ihan varmasti koulun pihassa vaikka taksin piti hakea yli tunti sitten...!
Äkkiä koira kyytiin ja takaisin koululle, juu'u, oikein näin. Siellä pikkuserkukset mököttivät hämmentyneinä "ei se taksi ole vielä tullut, mutta päivällä se kävi kaksi kertaa ennenkuin meillä loppui koulu ja missä se nyt viipyy meillä on nälkä onko sulla ruokaa joko taksi tulee". Ooookei. Soitin taksikeskukseen, eivät tienneet mitään koulukyydistä, pyysin yhdistämään paikalliselle tolpalle, jospa joku vastaisi vahingossa. Eivät olleet tietoisia, että iltapäivällä olisi pitänyt kaksi poikaa vielä koukkasta kyytiin.
Soitin pikkuserkun äidille, että otan poijjaan kyytiin ja vien mummolle, klun se on kuitenkin Sinappituubin hoitopaikan vieressä. Olikin äiti jo hieman huolestunut, kun mummo oli soittanut ja ihmetellyt, kun poikaa ei kuulu ei näy. Ei kirjastoautollekaan päässyt ollenkaan (heillä on lukupiiri keskiviikkoisin, pääasiallisesti punaviiniä, mutta myös valkoviiniä ja oluita, joskus maistellaan erikoisuuksia; ruoka on tapas-tyyppistä pikkupurtavaa).
Koulun pihassa yhytin vielä rehtorin - olen minä ihan varmasti ilmoittanut taksille, että olisi pitänyt tulla hakemaan. Ihan varmasti ilmoitin. Tai en ehkä, en nyt muistakaan (ekana koulupäivänä tosiaan unohti ilmoittaa taksiin, ja viisi eskarista viidesluokkalaiseen jäi palloilemaan koulun pihalle ihmeissään). No kiva.

Ehkä tämä on jo jouluksi järjestyksessä!

Pikkuserkun äiti alkaa olla jo hermoraunio, minulla hermothan ovat jo kadonneet ajat sitten, joten ei tuo niin kummallista ole.

Lomaa voisin kyllä pitää, vaikka tuon esikoisen kuudenteen luokkaan asti.

Kiitos lohdutteluista - joskus vaan tuntuu kuin kaikki melkein kaatuisi niskaan. Koko ajan pitää olla varpaillaan torjumassa seuraavaa uhkaavaa katastrofia - mitään tosissaan ikävää ei satu, mutta ei kyllä ole kivaakaan.

Neitillä heiluu etuhammas, ja minun pitäisi kuulemma se nyppäistä pois. Auts ja eih! ei minusta ole sellaiseen, oksennuksen siivoaminenkin on kivempaa.

(esikoinen on joka päivä tehnyt tyytyväisenä läksynsä, suostunut jopa korjaamaan kun kerron, että jossain on virhe, löydätkö? Mitään syömiskatastrofeja ei ole koulussa sattunut, vaikka joutuukin nykyään syömään "normaalisti" muiden seassa -ja ihanaa ihanaa, uusi vastavalmistunut opettaja on ollut työharjoittelussa paikallisessa (tai siis naapurikunnan) autismiluokassa ja on muutenkin perehtynyt erityisoppilaisiin! Nyt lähdetään siis siitä, että esikoinen pärjää luokassa kuten kaikki 23 muutakin oppilasta, ja niin totisesti on pärjännytkin!)