Viikonloppu, jota ei olisi tarvinnut olla

Vaikka perjantaina iltapäivällä olin sitä mieltä, että ihan kiva kun tulee viikonloppu niin olen katkeerasti jo katunut.

En ole seitsemään vuoteen pitänyt äitienpäivästä. Nyt vihaan sitä.

Perjantaina illalla kotiin tultuani totesin, että mies oli jättänyt päiväkotiin kaikki Muropaketin vaatteet ja neitin saappaat. No, neitille kyllä löytyy saappaita kotoa, mutta Muropaketille ei, koska ne kahdet sopivat olivat siellä hoidossa. Kuten myös lämpimämpi välikausitakki ja niin poispäin.
Ja Muropaketti oli aamulla lähdössä Korkeasaareen Pikkusiskon kanssa.
Jos meiltä kotoa lähtee klo 20.26 niin ehtii juuri ennen sulkemisaikaa ostoshelvettiin ja jos parkkeeraa ihan ovien viereen, niin ehtii juosta takaseinälle etsimään sopivaa takkia kolmevuotiaalle. Ja vielä ehtii kassajonoonkin ennenkuin kassa suljetaan.

Lauantain satoi vettä. Esikoinen kiukutteli, kun en muistanut järjestää hänellekin ohjelmaa.
Muropaketti kaivoi innoissaan minulle äitienpäivälahjan ennen lähtöään ja antoi vielä pusun poskelle. Ihana poika.

Sunnuntaina löysin kissin kuolleena, oli kuollut nukkuessaan. Ehkä Sissi halusi jo huilaamaan. Miksei se kertonut mitään?

Hautausmaalle, lintusille äitienpäiväruusut ja pikkuisia orvokkeja, kynttilä lyhtyyn ja anoppilan kautta kotiin. Hautaa kaivamaan. Esikoinen kaivoi urheasti hautaa ja etsi metsästä sopivan kiven haudalle.
Jäipä sitten äitienpäiväkahvit ja kakut syömättä.

Kissi täytti pääsiäisenä 15 vuotta. Rakas pikkuinen kulta, nuku hyvin. Pukkeli vartioi untasi ikuisen kesän maassa. On niin ikävä.



Miksi ei tämä ole ikinä yhtään helpompaa?