Yääääk

kahdelta yölle heräsin pämääräiseen kipuiluun. Jomotaa, kolottaa ja päässä jyskyttää. Kylmä ja vilu.
Pari buranaa naamaan (ei Buranaa, vaan ibuprofeenia, Ibumax varmaan, koska on kotimaista tuotantoa) ja takaisin petiin hytisemään. Joskus neljän jälkeen olin nukahtanut, eikä miehellä tietenkään mitään hajua siitä, että olin aivan vetämätön.

Kellon soidessa kuudelta alkoi totuus paljastua. Olo oli hutero ja päässä paukuttivat pajavasarat (hei, minä OLEN nähnyt pajavasaroita). Sain urheasti vetäistyä napaan lisää pillereitä ja puettua katraan. Sitten se riemu repesi.

Jossain välissä soitti Sinappituubin hoitaja, että hän oli yön sairaalassa ja Sinappituubin pitäisi mennä varahoitoon pellon toiseen reunaan. Soitin sitten sinnekin, että enpä taida poikaa sinne tuoda, kun en jaksanut mennä edes autolle asti. Esikoinen lähti ihan sujuvasti pyörällä pysäkille, ei rutissut yhtään. Ei kai ollut kovin mieltä ylentävää kuunnella ykäämistäni.
Sain soitettua myös pomolle (sihteeri ei vastannut puhelimeen, saattoi olla itsekin kipeänä), kännykkä muuttui mykäksi (akku tyhjä) ja seuraava mielikuva onkin, kun Sunappituubi kumauttaa kallonsa suoraan nenääni...

Esikoinen jatkoikin päivää kaverillaan kylässä, menevät yhdessä halloween-diskoon koululle ja poika tulee kotiin vasta illalla serkunvaimon kyydissä. Toivottavasti rahat riittävät, en yhtään tiedä mitä laitoin kukkaroon...

On mennyt niin hyväntekeväisyyteen kyllä tämä päivä, huomenna varmaan sitten mies on kipeä?