Minusta on moneksi
Tai ainakin pitäisi olla. Taas vaihteeksi.
(Se on se Michael Keatonin elokuva...)
Ensi viikolla mies on taas iltavuorossa - no, vuorotöissä nyt niitä iltavuoroja nyt sattuu olemaan siinä ihan aamuvuorojen välissä. Yhdellä koululla pitäisi olla diskoilemassa, toisella lääkärintarkastuksessa (x2), hammaslääkäriin pitäisi yksi viedä (niin siis samana päivänä). Sitten oli jotain lelukeräystä, askartelumateriaalien vientiä johonkin ja sinne diskoon piti muistaa jotain. Ja äsken esikoinen muisti tuoda reissarin, että koululle pitäisi saada puffettiin 300g karkkia - huomisaamuksi. Jee.
No, onneksi meiltä nyt löytyy leluja ihan poisannettavaksi, askartelumateriaalejakin (lankaa jos ei muuta) ja niitä karkkeja. Yleensä ei muuten karkkia löydy, mutta noiden viime kuun synttäreiden sivutuotteena meillä sattui olemaan vielä yksi laatikollinen...
Mutta kolmeen paikkaan en millään repeä yhtä aikaa. Ja vaikka kahteen ehtisinkin yhtä aikaa, niin se tarkoittaisi sitä, että mulla olisi autossa odottamassa koko kööri koiraa myöten. Ja se nyt ei vaan nykyään käy. Siis se, että mukulat odottelee muutaman tunnin autossa, kun äiti on esimerkiksi koristelemassa liikuntasalia vappudiskoa varten tai pitelemässä koululaisen kättä hammaslääkärissä (näillä ei sentään ole etäisyyttä kuin kilometrin verran...)
Ja sekin on kiva, että koululle pitää viedä LITRAN maitopurkkeja. Juujuu, normaalikodeistahan niitä löytyy ihan riesaksi asti. Meillä vaan on mehutölkitkin yleensä puolitoistalitraisia tai suurempia. Kas kun eivät pääsiäisenä halunneet kuuden munan kananmunakoteloa. Meillä on näkynyt viimeiset vuoden vaan niitä 15 kpl:n kolosseja.
Onneksi sentään tällä viikolla ehdittiin käydä ostamassa kaikille pojille (miinus lintuset, kun niillä on kepeät jalat eikä kura roisku) uudet saappaat ja kahdelle uudet polkupyörätkin. Ostettiin Sinappituubille IHAN UUSI polkupyörä, kun pikkuveljenä raukkaparka saa aina vain jokun vanhan ja käytetyn kaikessa. Muropaketillekin pitäisi ostaa jossain vaiheessa uusi ehjä pyörä, kun tässä harjoitteluvaiheessa vähän on tullut vahinkoa... Mutta hienosti pääsi kuitenkin koulun retkellä muiden perässä!
Lumet on muuten sulaneet pihasta. Kaksi viikkoa sitten oli täysi talvi, ja nyt lunta on enää tuossa uuden nurmikon paikalla (siellä onkin sitten vielä 30cm). Viikko sitten etelään näyttävä rinne suli ja eilen siinä jo kukkivat sinivuokot! Tänään oli jo pellolla leskenlehti täydessä kukassa.
Tänään alkaa Tohtori Kuka, sitä onkin odotettu koko syksy ja talvi ja kevät. Harmi vaan, että eka jakso tulee nyt käytännössä keskellä yötä, joudun tallentamaan sen kovalevylle ja se on aina sitten vähän seikkailua, että miten se suostuu toimimaan.
Joko kerroin, että multa hajosi pölynimuri ja työkännykkä?
Tunnisteet: Kadotetut, Lapset, Maalaiselämää, Minäminäminä
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home