Rikki

Olen jokavuotisella lomallani.

Tänään minun ei pitänyt tehdä mitään, ei ainakaan mitään hyödyllistä. Aamulla heitin kotona olevat pojat, toisen hoitoon ja toisen koulukyytiä odottamaan. En raaskinut kävelyttää kahdeksanvuotiasta yksin umpipimeässä kuramujussa puolta kilometriä odottelemaan joskus epämääräiseen aikaan tulevaa taksia. Etenkään nyt, kun on noita susiakin.
Enkä saanut nukuttua enää aamuyöstä, mies puolestaan pyöri alkuyön. Viideltä vuoronvaihto.
Tein hienon aamiaisen, kai sitä nyt viisivuotishääpäivän kunniaksi voi sellaisen vaivan nähdä.

Tilasin jokavuotisen kukkakimpun, tällä kertaa pyysin, että tekisi ison, valkoisemman, kun ei ole luntakaan. Ai niin, nyt on jo se aika vuodesta, kukkakaupan myyjä huokasi - yhteen tilaukseen tulee valkoisia neilikoita, laitan loput tuohon.
Menin hakemaan kimppua, se odotti minua tiskillä, ihana pisaranmuotoinen vihko, paljon valkoisia neilikoita ja lintusten ruusunnuput keskellä. Kaunis. Tuoksui hyvälle, havuille, metsälle. Floristi ei ollut pakannut kukkia - ei niitä ole koskaan tarvinnut pakata, ajomatkaa kukkakaupasta kirkolle on alle kaksi kilometriä.

Miehen kanssa vietiin kukkalaite, kuvittelin, että enää en itkisi. Senkin vielä kestin, kun mies totesi vihkon näyttävän hyvälle - valkoiset neilikat valaisivat koko kummun.
Hiljaisuutta en kestänyt.

Jossain välissä muistin hakea lapset hoidosta ja iltapäiväkehosta, siivosinkin ja pistin pyykkiä pesuun. Aivan kuten kuusi vuotta sitten - silloin vain oli lunta.