Eipä löydy aikaa tai viitsimistä juuri mihinkään, pakollisten lisäksi.
Esikoinen pääsi yhtishaussa ykkösvalintaansa - johon ei missään nimessä tahdo mennä (eikä muuallekaan, että ei sen puoleen). Nih, yksi lapsi on nyt siten suorittanut oppivelvollisuutensa, kaksihan ei ole velvoitettuja mihinkään. Neiti aloittaa syssymmällä yläkoulun ja pikkupoijjaatkin ovat alakoulussa jo vanhoja tekijöitä.
Mulla on autokuume. Tai siis saksalaisen insinöörityön ihme vetelee viimeisiään (viimeksi kesärenkaita vaihdattaessani jo vianorin pojatkin pitelivät peukkuja pystyssä, ettei tuo enää menisi katsastuksesta läpi, että saisin "uuden" auton). Löysin yhden hienon sinisen ja vähän ajetun, mutta isäntä sen torppasi heti lakonisesti "tuolle tielle kannata mitään hyvää ostaa kun se hajoaa kuitenkin". Kerrankin olen samaa mieltä, valitettavasti.
Vuffesta tuli munaton mies toissatalvena, kun ei vaan enää voinut kuunnella ja katsella sitä tyttöjen perään vollottamista. Kaksi viikkoa ulinaa nenä ovenraossa (tilapäinen ulko-ovi, vetää joka nurkasta ja vähän muistakin väleistä), sitten viikon tauko ja taas uudet kaksi viikkoa. Tätä kun jatkui vuoden putkeen, niin oli pakko tehdä jotain. Koiraparalta kun lähtivät jo karvat stressin takia, eikä ruoka maistunut ollenkaan. No, nyt kyllä syö, ja totteleekin kuin ihmisen mieli (mitä ihmettelen, kun minun mieleni ei kyllä tottele juuri lainkaan, mutta en siis kai ole ihminen?). On kuulkaa jännää lenkilläkin, kun vastaan voi tulla hevosen kokoisia koiria ja meidän Vuffe vaan heiluttaa häntää. Eipä ole tarvinnut tuiskahtaa ojaankaan kertaakaan enää jäniksen perässä, vaikka sitä tuli ennen tehtyä vähintään kerran kuussa. Tänä keväänä sentään kylällä oli jänislauma, 8 jäniksenpoikaa piti seuraa toisillee huhtikuusta kesäkuun puoliväliin, voivat ne tuolla pellolla olla edelleen, mutta heinä on niin korkeaa, ettei enää näe (nuo on kesantopeltoja, viljelijä ei ole laiminlyänyt heinätöitä). Ai mutta kuulkaa, meidän kylällä tuetaan Roosa nauha-keräystä lehmänmunien muodossa.
Projekti etenee, kaikilla on nykyään omat huoneet (myös Vuffella, joka ei asiaa arvosta yhtään), köökki lymyilee soffan takana ja vessat on pönttöjä lukuunottamatta vanhassa lastenhuoneessa. Siellä on myös puuhella ja puolet takkaa. Ja viidentoista vuoden ajalta lastenvaatteita, jotka eivät ole vielä niin rikki, että kehtaisi laittaa lumppukeräykseen, mutteivät niin siistejäkään, että kannattaisi perustaa kirpputoria. Lelut on alakerran ruokahuoneessa. Muualle ne ei mahdu.
Vietin koko iltapäivän muistelemalla salasanaa tililleni. Sitten meni läpi, mutta enpä muistanut täpätä sitä "muista salasana"-luukkua enkä enää muista, että mikä niistä 27 eri versiosta se kelvollinen oli. Katsotaan, muistanko kahden vuoden päästä.
Tunnisteet: Eläimet, Lapset, Minäminäminä
