Sahramin solmut

lauantaina, huhtikuuta 28, 2007

Vappuhuiskia

Kaivoinpa jemmasta kahdelle nuorimmalle viimevuotiset vappuhuiskat. Lapsoset pienoiset ovat nyt huiskineet niillä 10 minuttia, ja lattialla on jo riemastuttava pehmeä uusi päällys. Mutta mokomissa huiskissa on pilli varren päässä. Eli vaikka olisivat kaljujakin, niin riemua riittää.

Pikkuveljessä ei ole näköjään riittävästi veli venäläistä, kun ei ole joutunut pidätetyksi. Oikein soitettiin ja tarkistettiin tilanne, eihän sitä koskaan tiedä. Kun polttivat sen lankakaupankin.

Vappua on valmisteltu muutenkin (kuin riehumalla etelänaapurissa). Viikolla jo kävin ostamassa heliumpallot lapsille kotiin, ja Muropaketin ilme oli kyllä harvinaisen riemastunut, kun hän tajusi, että hänellekin oli oma pallo!
Hoitopaikan vappujuhlia vietettiinkin ilman esikoista, poika hommasi itsellensä oksennustaudin ja korkean kuumeen. Sai sitten rauhassa nukkua kotona, kun isänsä kuskasi neitiä ympäri tanssitunteja ja naamiaisia. Ensi viikolla on Muropaketin naamiaiset, mitähän keksisi... Harmi, ettei ole oranssia collegea, siitä saisi näppärästi raidoittamalla pienelle pojalle tikrupuvun...
Teletappi?

Neitin ulkoiluhousut:


Onnistuin kerrankin mitoittamaan housut juuri sopiviksi. Lahkeet ovat tarpeeksi pitkät, mutteivät kuitenkaan joudu saappaiden alle. Ja väri on neitille juuri oikea. Siis neidin mielestä. Ja onhan tuo Project Spectrumiakin.

Muropaketille olen ommellut vaippoja, jotain on vielä leikattu mutta kasaamatta, kun en ole saanut aikaiseksi etsiä saumurilankoja. Sininen PUL-tasku on kuvassa suoraan pyykkikoneesta, märkä ja ilman täytteitä siis. Sen teinkin ensimmäisenä, pääkallovaippa ja keltaiset PUL-taskut ovat jo seuraavaa sukupolvea. Noissa muissa vaipoissa on selvästi kapeammat tarralipat kuin tuossa ekassa. Ja kehittely jatkuu edelleen...

En tiedä, mistä olen alkuperäisen kaavan napannut, Kestovaippainfosta, Yahoon tsi-listalta vai Ottobren nettikaava? Siitä ei kyllä ole kuin muistot jäljellä, tuota on venytetty, väännetty, pätkitty, suoristettu, kaarrettu... Toimii ainakin taskun kaavana hyvin. Kohta täytyy testata sisävaippoihin, kesällä on mukavampi pitää pelkkää sisävaippaa lapsella, jos ei ihan vaipatta voi olla.

Tällaista olen hiplannut viime viikot. Työ ei oikein edisty, kun silittelen pehmeää lankaa jatkuvasti. Enää tarvitsisi poimia reunuksista lukematon määrä silmukoita ja kutoa reunukset, ommella sivusaumat ja pätellä langat...


Malli on kirjassa lyhythihainen nuttu, lisäsin hihoihin tuplamäärän silmukoita ja tein pitkähihaisen takin. Lankana Novitan Olivia, bambua ja muovia, koko noin 56cm tai 60cm. Söpöä ja ihanaa, mutta ei meille.

Tunnisteet: , , ,

2 Comments:

At 9:13 ip., Blogger mammaliini said...

toi loppukaneetti oli hyvä, koska huulilla pyöri jo että teillekö tuo tulee... :DD

 
At 10:16 ap., Blogger ihanasonja said...

Heip! Kävit mainitsemassa spektri-langastasi blogissani, vielä olisi tarvetta sille langalle! Lähetä mulle vaikka sähköpostia: ihanasonja@hotmail.com

 

Lähetä kommentti

<< Home