Sahramin solmut

tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Lunta!

Kuten noin kuusituhattatneljäsataayksitoista blogia tällä viikolla, minäkin huomaan, että on satanut lunta (loput päivittävät vielä hitaammin kuin minä). Autoilijanakaan en harmistu lumesta, kotona on käytössä sähkö ja autossa sisätilanlämmitin, kyllä sillä tuulilasin ja sivulasit saa puhtaaksi. Sitäpaitsi lapset ovat aamulla niin unisia, että ihan ulkoilmakylmään autoon kiskominen saisi heidän horkkaan.

Ajatella, eilen ei tarvinnyt änkeä haalareita pyykkikoneeseen, vaan riitti se, että ripusti ne kuivumaan. Tänään, jos hyvin käy, ulkovaatteet voi ripustaa suoraan naulakkoon. Uskomatonta! Viimeksihän pakkasta oli tammikuun alussa, ja silloin meillä oli korvatulehduksia Muropaketilla ja neitillä ja vesirokko esikoisella. Ei sitten silloin tullut ulkoiltua. (työkaveri koputteli puuta, heillä on ollut VAIN oksennustauti tänä talvena, kohta iskee influenssa tai norovirus tai molemmat).

Lisäksi ulkona on sen verran valoisaa, että näkee, kuinka karmean kurainen autoni on. Mutta eipä sitä nyt pakkasella voi pestä. Kissakin pyysi ihan itse vapaaehtoisesti ulos, joten kyllä tätä lunta on taas odotettu meidänkin huushollissa hartaasti.

Alkuvuoden synttärisuma lamautti minut täysin. Vasta nyt olen saanut aloitettua kunnolla mitään, esikoiselle täytyy tehdä lisää sukkia (ja kuvittelin tehneeni niihin pitkät varret, mutta aipä nuo päivänvalossa kovin pitkiltä näytä) ja se anopin sukantekele on edelleen tekele.

Toimintasuunnitelmaa eteenpäin ei vielä ole. Miehen kanssa käymme tiukkoja neuvotteluja, L-laajennus vai kaksi kerrosta - lupasin jo hänelle, että saa L-patin talon kylkeen, jos minä saan toisen kerroksen. Että neuvottele nyt sitten näistä lähtökohdista suunnittelijan kanssa. Menee rahat hukkaan, sanon minä. Pannuhuonekin pitäisi sijoittaa johonkin, pohjoispuolelle, sanon minä, eteläsiipeen, sanoo mies. Pah, tarkoitushan oli tehdä PALJON ikkunoita tai ainakin suuria ikkunoita, jotta saataisiin tähän pimeään pirttiin hiukan valoa, ei siinä silloin eteläpuolelle pannuhuonetta rakenneta.
Dynamiittia nurkan alle?

Chilinsiemenet aion kylvää tällä viikolla. Niille on sentään kasvihuone valmiina pihassa. Ja chili on siitä helppo, että sitä ei tarvita kovin montaa puskaa, siemeniäkin taitaa olla ruhtinaalliset kahdeksan - joulupukki oli taiteillut niitä pakettikorttiin.

Tunnisteet: ,

1 Comments:

At 5:35 ip., Blogger mammaliini said...

täällä ihan selvästi viitataan jonkun sanomisiin. *näyttää kieltä*. on mullakin sisätilanlämmitin, mutku en millään viitsisi laahustaa pihalle hirttämään lämmitysjohtoa autoon kiinni. enkä mää halua lomalla suunnitella etukäteen, mihin aikaan mää meen kauppaan. ja jos mää lähen yllättäen, joudun hinkkaamaan ja kihnuttamaan ikkunoita. nih. mullon vaikeeta, usko ny.

mää sain just mun step-sukat valmiiksi. nyt ne koehikistyy mun jalassa. ihan kivat.

lisäys:
miks mun äo ei riitä noihin kirjaintehtäviin. niitä voi vielä vähän vaikeuttaa. esimerkiksi kirjaimet näkyisi vain viisi sekuntia, sit pitäisi ulkomuistista kirjoittaa ne oikein. siinä vasta ois haastetta.

 

Lähetä kommentti

<< Home