Sahramin solmut

sunnuntai, marraskuuta 13, 2005

Isänpäivä

Meillä nämä juhlapäivien vietot ovat nykyään kovin vaisuja. Aina on kaksi juhlijaa poissa, ja se tyhjyys kyllä sattuu sydämeen liikaa. Jopa Sormusten herran katsominen aikaansai surua: neljä vuotta sitten kävimme ensimmäisen osan katsomassa elokuvateatterissa lintuset mukana...

Esikoinen ja kuopus ovat tehneet hoidossa isänpäivälahjan, en ole kurkistellut... Tavoistani poiketen hankin minäkin jonkinlaisen lahjan miehelle, ja ajattelin tehdä oikein herkkuaamiaisen: pekonia ja juustoteeleipää... Kananmunia meillä ei ole, en niitä voi paistaa, mutta muuten saisin kyllä kasattua oikein perusbrittiaamiaisen, papuja löytyy ja makkaroita myös.

Hämmästyksekseni havaitsin jonkun löytäneen blogini ja jopa lukeneen ainakin osan tekstiä! Olen kuvitellut, että jos en ilmoita blogiani mihinkään listoille, niin olen täällä piilossa...

En ymmärrä, kuinka voin olla noin solmussa kummipoikien neulesettien takia! Päätin lopulta, että kaikki tähän mennessä Lanettista tekemäni neuleet menevät tälle tulevalle kummipojalle ja vanhempi kummipoika saa sitten toisenlaiset Palmasta ja Woolista tehdyt asusteet. Pojan äiti kyllä tosiaan vihjaili siitä villapuvustakin, mutta se nyt näyttää olevan ihan liian monimutkaista ajattelukyvylleni...

Kuopus kävi nukkumaan 1.30 yöllä, ja heräsi kello kahdeksan aamulla... Kumma, ettei enempää nukuta... No, rasvasin neidin eilen oikein huolellisesti 2,5% kortisonilla, ilmeisesti uni oli niin sikeää ja hyvää, että jaksoi aamulla pirteänä pomppia ylös. En millään keksi, mikä aiheuttaa tuota ihottumaa, ruokavaliosta pitäisi olla karsittu jo kaikki selkeästi oireita aiheuttavat. Joku nyt kuitenkin on...
Kesä menikin ihan ilman ihottumia ja kutinoita, eli syy ei todennäköisesti löydy näiden seinien sisäpuolelta. Hoitopaikka? Sielläkin pitäisi ruuat olla tarkaan ohjeiden mukaan valittuja...
No, tämä pahenemisvaihe alkoi anoppilasta, kun syöttivät oikein ison läjän kanaa ja pullaa, jossa oli kananmunaa... Onneksi, onneksi tuo tyttö ei ole vaarassa saada anafylaktista kohtausta...