Sahramin solmut

tiistaina, huhtikuuta 18, 2006

Onnettomuus

Sukulaismiehelle sattui juuri ennen pääsiäistä paha onnettomuus, työtapaturma. Lähimpien aika on nyt mennyt asioita järjestellessä ja hoidellessa akuutteja töitä, mm. onnettomuuspaikkaa piti raivata.

Pääsiäinen meni kokonaan ohi, lapset kun olivat kipeänä palmusunnuntaina ja nyt pääsiäisenä, eivätkä muistaneet kysellä suklaamunien, virpomavitsojen, rairuohojen tai ylipäätään minkään pääsiäisaiheisen perään. Mies vietti pääsiäisen raatamalla tuolla onnettomuuspaikalla, minun osakseni tuli kiukutella ja lämmittää saunaa.

Vauva oppi kääntymään yhtä päivää vaille 4kk ikäisenä selältä mahalleen. Sen lisäksi hän nauroi kummitädilleen ääneen! Kääntymistä on poika harrastanut tuon jälkeen, ja äitikin sai osakseen ihanan hekotuksen tässä yhtenä aamuna.
Miten voikaan olla ihana vauva - miten voikaan ihminen näin höyrähtää, vaikka on putkiaivoisena aina kuvitellut pitävänsä jalat maassa ja mielen tyynenä. Pikkuinenhan on kuitenkin jo viides lapsemme, neljäs poika.

Yhdistyksen paperityöt pitäisi hoitaa tämän viikon aikana, jatkan edelleen sihteerinä. Onneksi on valmis pohja noihin julkaisuihin, ettei tarvitse kuin päivittää tiedot ja tarkistaa vähän ulkoasua ja taittoa. Olisipa edes kunnollinen taitto-ohjelma, mutta onnistuvathan näin pienet työt toki ihan Wordin avullakin.

1 Comments:

At 2:09 ip., Blogger mammaliini said...

säähän olet päivittänyt ihan urakalla, heti kun jätän vilkaisematta onko tullut mitään :D.

mihin aiotte matkustaa, saako utsia? kesälomareissuko mielessä vai karkaatteko kokonaan :D.

mua nauratti tuo palleroinen tyttö, ei taida olla isoveljensä sorttinen lain :D.

 

Lähetä kommentti

<< Home