Patterit lopussa

Langaton hiiri on kätevä keksintö. Sen voi sijoittaa työtasolla mihin haluaa, tai sitä voi käyttää jopa työtason ulkopuolella. Kunnes patterit loppuvat. Ja nehän loppuvat, jatkuvasti. Logitech tuntuu olevan hirveä virtasyöppö.

Itsellä on patterit lopussa. Autokauppoja on kierretty, niin lähikaupungissa kuin isommassa naapurikaupungissakin. Tila-auto, seitsemän tai kuuden hengen auto olisi tällä hetkellä ihan kätevä kulkupeli. Niitä näyttäisi olevan hyvin tarjolla Pohjanmaalla.
Kahden päivän tuloksena on kolme paperilla saatua tarjousta, pari suullista ehdotelmaa ja muutama alustavasti puhuttu. Ensimmäisen päivän jälkeen piti suunnata lääkekaapille, päätä särki aivan hirveästi. Toisen päivän jälkeen päätä ei särkenyt, mutta stressi kyllä oli. Ja kantapäissä rakot.

Onneksi ei ole mikään hirveä kiire saada autoa ajoon, meillä on kaksi ihan kelvollista, toinen on hyvä ja toinen mukava. Sitäpaitsi, on aivan hirveä kynnys vaihtaa automerkkiä kuudennen saapin jälkeen. Amerikkalaiseen... se ehkä vielä menettelee, jos muutos on tarpeeksi suuri. Japanilaiseen.... eieiei, kulttuurisokki iskee. Korealainen? Korealainen? Kiitos, liian idässä - tai lännessä, sama se. Ranskalainen....mmmm... mukavaa... liian mukavaa, liian pehmeää, liian kilttiä... kyllä mun katu-uskottavuus kaikkoaisi kokonaan, jos rellulla tai sitikalla ajelisin. Saksalainen? No, sellaisiahan nää saapit nykyään on jo muutenkin. Saksalaisuus sopii virkamiehelle.

Meillä on satanut vettä! Sadetta ei tosin ole tullut kahta tuntiakaan yhteensä, mutta auttaa tuokin, toivottavasti. Ainakin pölyhaitat ovat vähentyneet, ja soratie saatiin lanattua. Rallipätkästä on huomattavasti pienempi osuus nimismiehen kiharaa kuin aikaisemmin.

Ensimmäisen sateen tullessa esikoinen ja tyttö ryntäsivät ulos, kaivoivat sateenvarjot käsiinsä ja juoksentelivat sateessa kastuen läpimäriksi. Seuraavana päivänä sadetta juostiin katsomaan laiturille sateenvarjojen kanssa.
Tänään ei ole menty edes ulos, kun ei sada vettä.

Minun vauvani ei taida olla enää kovin vauva. Nyt tavoitellaan jo konttausasentoa, polvilleen noustaan jo seisomaan tukea vasten ja liikkuminen onnistuu jollain tavalla. Millä, en oikein tiedä, mutta poika löytyy ihan eri paikasta kuin mihin hänet jättää. Ja koska pojan useinmiten löytää videoita räpläämästä tai napeltämästä mun käsitöitä, niin liikkuminen on suunnitelmallista ja tavoitteellista.

Poika on oppinut heiluttamaan, ja höpötystä tulee niin tavaroille kuin ihmisillekin. Ruokaakin on syöty, ainakin pari lusikallista kerralaan, ja jopa kolmena kertana päivässä on kelvannut!
(mites ne suositukset menivätkään... olen tainnut heittää roskiin ne viimeksi saadut lippuset).

Pyykit odottavat narulle viemistään ja tyttö pitäisi siivota jäätelökerroksen alta näkyviin. Vauvalle voisi laittaa vaipan, ettei tarvitse pestä lattiaa.

Menisinköhän nukkumaan?