A4-vyöry ja uusia taitoja

Töissä olen jo palannut vanhaan tuttuun. Aaneloset vyöryvät iloisesti päälleni ja olen jopa onnistunut tuottamaan itse lisää saastetta: postitukseen on jo mennyt asiakirjoja.
Olen yllättynyt, miten tutulta työ tuntuukaan, aivan kuin olisin tullut kotiin. En tiennytkään, että olen näin syvästi pikkuvirkamies sielultani. Pöytäni pursuaa ääriään myöten paperia, kalenteri alkaa olla täynnä koko loppuvuodeksi ja uusia työtehtäviäkin on väläytelty. Kunhan nyt oppisin näihin vanhoihinkin...

Aika kulkee omaa latuaan, sihteerini luuli minun lähteneen lomalle keväällä ja toinen työkaveri tarjoili poissaolon pituudeksi paria vuotta.

Illat ovat menneet sumussa, päässä jyskyttää väsymys (kuka on keksinyt kello kolme yöllä ruokaa haluavan kolmivuotiaan?) ja kodin kaaos näkyy nyt ulkopuolisessa maailmassa käyneenä tarkemmin. Eilen sain putsattua kivettömiksi muutaman litran työkaverilta saamiani luumuja, osa menee pakkaseen ja osasta yritän ehtiä keittää hilloa.
Tästä oli sen verran hyötyä, että hoitopöydällä majailleet pakasterasiat siirtyivät täytettyinä pakastimeen. Ehkä joku päivä vauva pääsee takaisin hoitopöydälle?

Lapset ovat varsin tyytyväisiä, esikoisen eskarin aloitus on mennyt oletettua paljon paremmin. Kehuja tulee kotiin vietäväksi joka päivä!
Tytön hoitopäivät ovat sujuneet hienosti, mitä nyt välillä on ollut suurta draamaa tai kunnon sotaa isojen poikien kanssa.
Ja vauva, voi sentään minun vauvaani... Isän kanssa päivät sujuvat omintakeiseen tyyliin hienosti, äitiä ei ole ikävä (mutta äidillä ON ikävä). Uusia taitojakin on opittu...



Tietoliikenneongelmat jatkuvat. Puhelinlaitokselta kävi asentajia ihmettelemässä pätkittäin toimivaa laajakaistaamme. Suurena uutisena kertoivat, että meillä ei ole kännykkäkenttää...

Televisio näkyy! Antennijohto katkesi tässä päivänä eräänä, ja mies taisteli tiensä läpi lepakonpapanoiden ja hiirenraatojen talon vintille ja liitti toisistaan eronneet johdonpäät taas toisiinsa. Syy nopeaan korjaukseen löyty sekin televisiosta, Ykkösen aamusarja Rosemary and Thyme (Puutarhaetsivät) pätkähti kesken kaiken! No, Rosmariini ja Timjami ovat jo päässeet seikkailunsa loppuun tältä erää, mutta taitaapa tuo maalaissairaalakin istuttaa miestä television ääressä heräilemässä aamuisin.

Viikonloppuna joudun raivaamaan ompelukaappiini tilaa. Äitini tuo lyhennettäväksi uuden ulkoilupukunsa housut ("ne kun taittaa polviin asti niin ei enää mene puntti kantapään alle"), lähtevät kuntoutusviikolle isäni kanssa.
Tämän reissun aikana ei olekaan enää kissaa vahdittavana...
Siskoni haluaisi uuden kissan, ja vanhempani ovat huomanneet, että vanhuudestaan huolimatta Jerry teki työnsä hyvin; nyt hiiriä juoksentelee vintillä ja kasvimaalla. Hiirenloukut eivät todellakaan korvaa kunnon hiirikissaa!
Isäni on muuten päättänyt hakea opetusluvan. Saa nähdä, saako siskoni ikinä ajokorttia (ei siksi, etteikö isäni osaisi opettaa, veljenikin sai korttinsa opetuslupalaisena, vaan siksi, etteivät mahdu edes samalle tontille aina keskenään, saati sitten ahtaaseen henkilöautoon).

Tytön uusi neulepusero valmistui, ja siitä helpottuneena olen saanut kehiteltyä lahjaideoita. Jouluhan on tulossa, eikö niin?

Aamut ovat jo viileitä. Toissa-aamuna mittari näytti +6 astetta, joten syksy on tulossa. Lapsille saa aamulla änkeä päälle takin ja pitkäthousut ja sormiakin kuulemma paleltaa, iltapäivällä sitten kirmaavat sortseissa ja lyhyessä mekossa hiki päässä. Otin miehen auton käyttööni, sen lisäksi, että turbolla on kivaa ajella, ilmastointi tuntuu mukavalta luksukselta.

Uima-altaan vesi on jäähtynyt kiitettävästi, ei voi enää valittaa, etteikö pulahdus sinne virkistäisi. Viime viikolla jo oli tarkoitus ryhtyä pumppaamaan sinne vettä, kun pinta laski lähelle allaskaivon reunaa. Onneksi ei ehditty, nyt saataisiin sitten lappoa vettä pois.

On ilmoja pidellyt...