Sahramin solmut

perjantaina, lokakuuta 20, 2006

Luppoaikaa?

Tässä saumurin ollessa huollossa on ollut hyvää aikaa suunnitella tekemisiä ja piirtää kaavoja ja leikellä kankaita...

No ei vaan. Sain sen saumurin jo haettuakin huollosta ennenkuin sain kaivettua ensimmäistäkään mallilehteä esiin. Ensimmäisenä piirsin esikoiselle fleesepuseron kaavan, tai anorakki-nimellä se lehdessä kulki. Tytölle piirsin pitkähihaisen t-paidan kaavat, talven tullessa niitä tarvitaan.

Lopulta kaivoin esiin kaikki ne kankaat, joista olen viime aikoina ajatellut jotain surauttaa... Neuloksia, fleeseä, collegea, trikoota.
Kirkkaanpunainen fleese menee esikoisen puseroon, pojan omasta pyynnöstä.


Tytölle tuli jo ommeltua yksi paita. Tätä samaahan on jo nähty aikaisemminkin, nyt kangas alkaa olla jo niin pieninä palasina, ettei isolle lapselle siitä mitään kokonaista vaatetta saa. Ei ollut mikään turha ostos, samasta kankaasta on tehty vauvanhaalarit, neidille lyhkähihanen ja nyt pitkähihanen t-paita, mekko ja kahdet trikoot!

Minkähän takia tuo kuva on kyljellään - no, viime aikoina nämä valokuvien kuljettamiset bittivirrassa ovat olleet hankalia minulle.

Eilen illalla kutaisin sitten putkea sukkapuikoilla, 6 silmukalla pelkällä palmalla ja 5 silmukalla palma+liisa-langoilla. Putkiin pujotin kuminauhaa, solmin sen lenkiksi ja ompelin putkien päät yhteen: hiusdonitsi. Marihan oli jo nähnyt untakin tällaisista. Nuohan ovat ihan Marin värisiäkin?!



Saumuri muuten pelaa todella hienosti. Äänikin on kuin kissan kehräystä, voisi melkein yöllä taas ommella muiden nukkuessa... Pistolevy oli vääntynyt ja otti kiinni syöttäjään, nyt ne on väännelty irti toisistaan. Kun saisi vielä ompelukoneen synkrooniin, ettei välillä menisi neula solmuun puolakotelon puolelle.

Olen tehnyt myös kauppoja päikkärivaunuista. Tänään ehkä jo saankin sellaiset, millähän ilveellä saan ne kasattua autonperään - meillä kun ei vaunuja yleensä kuljetella mukana reissussa, vaan vauva on aina ollut liinassa... En osaa kasata niitä!

Tänä viikonloppuna pitää kiirettä muutenkin. Kahdet syntymäpäivät (sekä setä että täti viettävät syntymäpäiväänsä täsmälleen samana päivänä, ikäeroa on 25v - eivät kyllä ole sukua toisilleen), altaan talviteloille laitto ja lastenhuoneen raivaus, eiköhän tuo nyt aluksi riitä.

Ja sitten kun ehdin, niin ompelen sen esikoisen puseron ja välihousuiksi fleesehousut. Ja tytölle fleesemekon ja vauvalle vaippoja... Senkunnäkis.

1 Comments:

At 4:05 ip., Blogger TiinaV said...

Ihanan värinen tytön paita

 

Lähetä kommentti

<< Home