Rämpimistä

Ameriikan ihme on nyt irallisesti minun, kun paperit tulivat postissa. Lotjaan on myös saatu sisätilanlämmittimelle pistoke - ja mies on iloisena ominut lotjan käyttöönsä. No, se ei ollut mikään yllätys.
Ikävämpi yllätys oli se, että saapin lohkolämmitin sanoutui kokonaisuudessaan irti toiminnasta ja käräytti piuhatkin. Epäilen, että miehen työpaikalla tolpissa on käytössä tämä pätkäsähkö (pari min virtaa ja pari min ilman; säästää kuulemma sähkölaskussa), eihän sitä nämä lohkolämmittimet kestä. Koko systeemi menee siis vaihtoon. Olipa muuten hinnaneroa tuolla asennustyöllä, hintaharukka vaihteli 270-550€...

Olen ryhdistäytynyt monella saralla, ehkä tämä tästä. Suurin saavutukseni lienee se, että sain pyydettyä pojalle kaveria kylään ihan itse. Soitin vieraalle ihmiselle ja kysyin, että voisiko x tulla meille kyläilemään... Tätä edelsi se, että järjestin puoli taloa uuteen uskoon, siivosin koko talon ja päätin siivota keittiön pöydän ja lasten lelut vielä uudemman kerran. Nyt lasten huoneessa mahtuu leikkimään ja levittämään leikit lattialle, ei tarvitse vallata olohuonetta tai takanedustaa.

Yksi saavutuksista on siis se siivoaminen, nyt oli pakko tarttua imuriin kun koira on alkanut nukkua yöt sisällä - karvoja löytyy joka paikasta.

Olen ottanut itseäni niskasta kiinni myös töissä ja tehnyt niitä asioita, joiden kanssa olen vetkutellut. Joskus on vain niin vaikea tehdä jotain, ja kun sen jättää kerran tekemättä, kynnys nousee seuraavalla kerralla vielä korkeammalle...

Tytön tanssiryhmällä on tulossa jouluesitys, ja sitä varten pidettiin ompelutalkoot: tarve on yhteensä 80 haalarille, joista osa on varalla ja 62 tulee heti käyttöön. Talkoiden aikana saatin valmiiksi 50 haalaria - aika hyvin, koska tavoite oli parikymmentä... Kaikki kankaat saatiin leikattua, suurin osa kappaleista ommeltuakin, mutta viimeistelyssä on vielä työtä.

Tytölle aloitin hupparin kutomista, Samoksesta. Jotenkin pidän tuosta langasta, pehmeää mutta jämäkkää neuloa, lopputulos tosin on hieman selkärangatonta, velttoa. Ongelman käsitöiden tekoon tuo se, että nyt joudun kutomaan lastenhuoneen pimeässä (hämärässä, vain maapallon loisteessa). Takakappale ja toinen etukappale ovat valmiit, toisesta etukappaleesta puuttuu olkaviistotus. Ja vasta yksi virhe löytynyt päivänvalossa tarkasteltuna.
Kutominen pimeässä sujuu ihan hyvin, jos ei tarvitse laskea kovin pitkälle eikä kieputella lankaa tai puikkoja mitenkään ylenpalttisesti. Olen joskus kutonut kokonaisen villapaidan itselleni pimeässä (mies oli sairaana eikä kestänyt valoa ja olin hänen seuranaan), silmukoiden poimimiset pääntietä varten ja kappaleiden yhdistäminen piti tehdä valossa.

Vauva oli hoidossa "tehnyt" isänpäivälahjan, voi että se oli hellyttävä. Hoitaja kertoi, että heillä oli ollut tosi hauskaa askarrellessa, vauva oli ollut aivan tohkeissaan.
Vauvan hoito on alkanut todella hienosti, hoitaja on tykästynyt pikkupoikaan ja poika hoitopaikkaan. Olen hyvin tyytyväinen, että haluamani järjestelyt onnistuivat, tämä tuntuu olevan nyt kaikille paras vaihtoehto, vaikka lisääkin minun ja miehen työmatkoja parillakymmenellä kilometrillä ja ajallisesti liki puolella tunnilla.

Seuraavaksi täytyy etsiä miehelle isänpäivälahjaa, lupasin kännykän, mutta mies tahtoo navigaattorilla varustetun. Kiva, minä kun en jaksa kiinnostua kännyköistä kuin sen verran, että osaan vastata ja soittaa ja lähettää tekstiviestit...