Ja valkeus tuli

On niin mukavaa olla kerrankin ajoissa valmistautunut. Pääsin eilen ajoissa kotiin, toki ajoin ensin normaalin tunnin matkaa moottoritiellä vajaat kaksi tuntia, mutta siihen olin varautunut. Hain lapset ja purin tavarat autosta sisälle. Sitten hain saunapuut ja tyhjensin saunanpesän tuhkasta, laskin vannan täyteen vettä (ja löylyämpärin), laitoin lapsille sapuskat naaman eteen ja sytytin saunanpesään tulen. (ja muistin jopa nostaa autosta tuulilasinpyyhkimet pystyyn)
Ja hiljaisuus ja pimeys laskeutuivat.

Sytytin keittiön pöydällä olleet taskulamput lapsille ja sytyttelin ympäri huushollia kynttilöitä. Vessaan pari (jostain syystä AINA sähkökatkon tullessa meidän lapset ravaavat vessassa, vauvankin pyllyn pääsin pesemään heti kättelyssä), saunaan ja saunaneteiseen, keittiöön ja lastenhuoneeseen (kaikki suunniteltava tarkasti lasten ulottumattomiin mutta silti niin näkyville, että valaisevat).

Sähkökatkon innostama hiljaisuus kesti noin kolme sekuntia, sitten alkoi normaali älämölö. Koirakin halusi osallistua ja änkesi mukaan joka paikkaan - kivaa, kun se oli juuri kököttänyt lumituiskussa pari tuntia ja kastui siis sisällä sulaessaan litimäräksi.

Kaikkiin paikkoihin en kynttilöitä vienyt. Vauva konttasi innoissaan ympäriinsä (kuten aina) ja välillä kuului surkeaa parkua, kun pikkupoika löysi itsensä umpipimeästä. Siitä hetken kuluttua kyynelehtivä vauva konttasi jostain nurkan takaa hyvin surullisena ja pelästyneenä. Voi pientä, voi tulla pitkä ja pelottava talvi...

Vannasta riitti vettä siis pesuun ja vessan "vetämiseen", kaupasta tuomani vesipönikkä riitti hyvin juomavedeksi, lämmitetty kiuas pitää talon siedettävän lämpimänä vähintään vuorokauden pahimmallakin pakkasella, näillä keleillä pari päivää.

Iltapala valmistui folioon käärittynä kiukaan päällä ja iltasadun sai hyvin luettua taskulampun ja kynttilöiden valossa.

Ja sitten tuli valkeus. Sähköt palasivat, toki katketakseen hetken kuluttua vielä vartiksi uudestaan. Loppuillan ja -yön virtaa riittikin.
Vauvalla riitti myös räkää. Ensimmäisen kerran poika ykäsi puolen yön jälkeen, heti kun mies sulki ulko-oven perässään mennessään lumitöihin. Ensin vauva imee huonoon oloonsa puoli litraa maitoa, sitten alkaa rään kakominen ja yskiminen ja lopulta mahalaukku pulpauttaa ylijäämämaidot pihalle. Vaihdoin lakanat, ja olin sen verran fiksu, että vuorasin vauvan nukkumapaikan paksulla pyyhkeellä ja miljoonalla rätillä (no, kolmella), joihin oli näppärä pyydystää loput ykät, joita yön aikana vielä tuli. Tunnin välein poika yritti käydä nukkumaan, mutta heti kun laskeutui vaakatasoon, alkoi räkä tukkia nielua ja siitä se idea sitten lähti taas.
Pitääkin muuten muistaa soittaa miehelle, että pesee vauvan kunnolla, muuten haju saattaa olla hirmuinen.

Töihin lähtiessä aamulla nauru oli kaukana. Tuuli oli pakannut lumen tiukaksi jään ja kinoksen sekoitukseksi auton ympärille. Sisätilanlämmitin ei ollut ehtinyt autoa sulattaa (koska lunta tuli koko ajan lisää), joten jouduin kaivelemaan sitten autoa esiin. En saanut konepellin päältä jäätä pois, auton katollehan nyt en yleensäkään ylety. Ikkunat kuitenkin raavin puhtaaksi, on ihan turha kuvitellakaan lähtevänsä liikenteeseen sumein lasein, jos maisema on tasaisen harmaanvalkoinen. Tien paikkaa kertovat kyllä aurauskepit, mutta pitäisi myös nähdä ne tunnin-parin aikana muodostuneet puolimetriset kinokset, jotka tuuli on jo pakannut tielle auran käynnin jälkeen.

Pihassa oli lumityöt tehty, kiitos miehen, joka keskellä yötä kävi kolaamassa. Ajotiekin oli aurattu (kiitos naapurin miehen, joka aamuyöllä kävi auraamassa), mutta tuulen auton alle pakkaamaa lunta ei saanut millään kaivettua pois... No, onpa siitä ennenkin päästy irti.

Kaupunki sitten... No, se on eri juttu. Katujen kunnossapidosta vastaavan yksikön johtajan sanoin : lumimylläkän perässä kyllä pysyttiin teiden puhdistuksessa - kuinka kaukana perässä, siitä ei ole tietoa...