Tunnollinen työntekijä sairastaa lomalla

Niih, nyt on sitten flunssa, kun loma loppuu. Pää täynnä räkää ja käyn h i t a a l l a. Ehkä olen liian vanha.

Töissäkäymistä harjoittelin jo viime viikolla, nyt pitäisi vain etsiä loman aikana kadonneet paperit ja kaivella jostain siedettäviä työvaatteita. Mitähän laittaisi päälle, kun ulkona on +22, aurinko porottaa vielä kuumemmin ja lyhythihaista ei voi laittaa päälle...? Pontsot ja huivakkeet eivät oikein käy, jakkupuku tietenkin. Plääh, minen ole jakkupukuihminen.

Vauva on ollut myös kipeänä, tänään ei ollut enää kuumeessa, mutta räkä valuu ja rutu pysyy.

Pyykkikone päätti alkaa myös rutista, rutina loppui ja nyt elämme jännittäviä aikoja: koska pumppu jymähtää hajalle? Sen jälkeen käy tiemme kodinkonekauppaan ja miehelle tulee pitkiä iltoja taas asennustöiden parissa.

Esikoinen sai vihdoin hänelle luvatun oman leikkisopen varaston vintiltä. Siellä hän nytkin hikoilee ja rakentaa palikkasarjastaan robottihaarniskaa. Pitää vissiin käydä lahjomassa poikaa jäätelöllä ja kylmällä vedellä.

Sähköblogi?

Tänään pääsin taas ihailemaan vierestä sähkäasentajan työtä. Uusi (neljä viikkoa paikallaan ollut) sähkömittarimme oli taas tiltissä. Itseasiassa se ei kai ole toiminut vielä kertaakaan, nyt on jo neljä asentajaa sen takia käynyt täällä paikan päällä eikä mikään suju vieläkään.

Mittari ei löydä kenttää, nyt on uusi lisäantenni ruuvattu eteisen kattoon (saa nähdä mitä mies tuumaa, kun näkee se virityksen... mitäs lähti shoppailemaan kesken kaiken). Ei silläkään tuntunut kenttää löytyvän.

Ehkä sähkölaitos nöyrtyy ja palauttaa mekaanisen mittarin meille, lupasi tämä ystävällinen asentaja tällä kertaa. Ehkä, tai sitten ei. Ovat ne rakentaneet kymppitonnin antennivirityksiä tonnin vuotuista sähkölaskua varten, että eiköhän meidänkin pihaamme jonkinlainen masto ilmesty.

Mittariongelmien lisäksi meillä pätkii sähköt muutenkin, lähes päivittäin tulee mikrokatkoksia 1-4 kpl. Jossain linjalla on jotain vikaa, mutta sähköfirmalla ei ole asentajia niin paljoa, että voisi laittaa työparin kulkemaan linjoja ja etsimään vikaa. Sitten ehkä, kun sähkö loppuu kokonaan...?

**********************************

Vaaroja uhmaten pilkoin isolla kokkiveitsellä viisi kiloa kurkkuja. Maustekurkkuja olen tekemässä, kunhan löytäisin jostain tarpeeksi mustaviinimarjan lehtiä, omissa puskissa ei näytä lehtiä enää olevan...
Yleensä olen viipaloinut kurkut selaisella muovihärvelillä, jossa on metalliterät, mutta nyt unohdin lainata sitä äitiltä. Veitsellä kun yleensä leikkaan paloja sormistanikin. Tällä kertaa meni vain yksi kynsi...
(parhaimmillaan olen leikannut kurkkuja laittaessani saksilla poikki peukalonhangan ihopoimun. Kun meni tähtäys vähän tillivarresta ohitse...)

Lasipurkit ovat tiskikoneessa putsaantumassa. En jaksa keitellä niitä, en edes kansia, mutta tiskikone pesee sen verran kuumalla, että pahimmat bakteerit kuolevat, ja tiskikoneaine varmaan hoitaa loput... Eikä tarvitse mitään säilöntäaineita laitella, mummoni huuhteli pullot ja purkit aina Atamonilla.

Eikun hommiin.

Patterit lopussa

Langaton hiiri on kätevä keksintö. Sen voi sijoittaa työtasolla mihin haluaa, tai sitä voi käyttää jopa työtason ulkopuolella. Kunnes patterit loppuvat. Ja nehän loppuvat, jatkuvasti. Logitech tuntuu olevan hirveä virtasyöppö.

Itsellä on patterit lopussa. Autokauppoja on kierretty, niin lähikaupungissa kuin isommassa naapurikaupungissakin. Tila-auto, seitsemän tai kuuden hengen auto olisi tällä hetkellä ihan kätevä kulkupeli. Niitä näyttäisi olevan hyvin tarjolla Pohjanmaalla.
Kahden päivän tuloksena on kolme paperilla saatua tarjousta, pari suullista ehdotelmaa ja muutama alustavasti puhuttu. Ensimmäisen päivän jälkeen piti suunnata lääkekaapille, päätä särki aivan hirveästi. Toisen päivän jälkeen päätä ei särkenyt, mutta stressi kyllä oli. Ja kantapäissä rakot.

Onneksi ei ole mikään hirveä kiire saada autoa ajoon, meillä on kaksi ihan kelvollista, toinen on hyvä ja toinen mukava. Sitäpaitsi, on aivan hirveä kynnys vaihtaa automerkkiä kuudennen saapin jälkeen. Amerikkalaiseen... se ehkä vielä menettelee, jos muutos on tarpeeksi suuri. Japanilaiseen.... eieiei, kulttuurisokki iskee. Korealainen? Korealainen? Kiitos, liian idässä - tai lännessä, sama se. Ranskalainen....mmmm... mukavaa... liian mukavaa, liian pehmeää, liian kilttiä... kyllä mun katu-uskottavuus kaikkoaisi kokonaan, jos rellulla tai sitikalla ajelisin. Saksalainen? No, sellaisiahan nää saapit nykyään on jo muutenkin. Saksalaisuus sopii virkamiehelle.

Meillä on satanut vettä! Sadetta ei tosin ole tullut kahta tuntiakaan yhteensä, mutta auttaa tuokin, toivottavasti. Ainakin pölyhaitat ovat vähentyneet, ja soratie saatiin lanattua. Rallipätkästä on huomattavasti pienempi osuus nimismiehen kiharaa kuin aikaisemmin.

Ensimmäisen sateen tullessa esikoinen ja tyttö ryntäsivät ulos, kaivoivat sateenvarjot käsiinsä ja juoksentelivat sateessa kastuen läpimäriksi. Seuraavana päivänä sadetta juostiin katsomaan laiturille sateenvarjojen kanssa.
Tänään ei ole menty edes ulos, kun ei sada vettä.

Minun vauvani ei taida olla enää kovin vauva. Nyt tavoitellaan jo konttausasentoa, polvilleen noustaan jo seisomaan tukea vasten ja liikkuminen onnistuu jollain tavalla. Millä, en oikein tiedä, mutta poika löytyy ihan eri paikasta kuin mihin hänet jättää. Ja koska pojan useinmiten löytää videoita räpläämästä tai napeltämästä mun käsitöitä, niin liikkuminen on suunnitelmallista ja tavoitteellista.

Poika on oppinut heiluttamaan, ja höpötystä tulee niin tavaroille kuin ihmisillekin. Ruokaakin on syöty, ainakin pari lusikallista kerralaan, ja jopa kolmena kertana päivässä on kelvannut!
(mites ne suositukset menivätkään... olen tainnut heittää roskiin ne viimeksi saadut lippuset).

Pyykit odottavat narulle viemistään ja tyttö pitäisi siivota jäätelökerroksen alta näkyviin. Vauvalle voisi laittaa vaipan, ettei tarvitse pestä lattiaa.

Menisinköhän nukkumaan?

Eskarilainen savusumussa

Milleniumauvamme aloitti tänään eskarin. Paikka oli vanha tuttu hoitopaikka, ja kaveritkin olivat pysyneet pääosin tallella kesän.
Eskariope vaihtui, viime vuoden opettajana toiminut palasi omaan työhönsä ja päinvastoin, olivat siis viime talvikauden "vaihtareita" toistensa kanssa. Onneksi esikoinen on muutaman kerran tavannut tämän varsinaisen opettajan, ja tieto vaihtumisesta oli jo keväällä, ettei tullut yllätyksenä.

Esikoisella oli ollut hauska päivä, mitä nyt pieni kohtaus oli ollut ruokalassa (eskarilaiset syövät oikein koulun ruokalassa) kun esikoinen ei tietenkään suostu syömään kaikkea ja kaikkea olisi pitänyt maistaa... Tästä jotenkin tulee mieleen eräs, joka oksensi kesäkeiton lautaselleen ja opetteli kaikki mahdolliset huijauskonstit, jotta näyttäisi siltä, että on syönyt lautasen tyhjäksi...
Vastaava kohtaus välipalalla oli vältetty sillä, että oli jo heti kättelyssä sovittu, että lautaselle laitetaan sapuskaa, mutta sitä kaikkea ei tarvitse syödä, kun ei kerta itse saa lautasta täyttää.

(ja tämä syömishomma on ollut paljon vaikeampaa viime talvena, nythän nuo ovat vain pieniä yleishuomioita päivästä, poikahan ei karannut, ei oksentanut, ei mennyt pöydän alle piiloon, ei yrittänyt purra eskarioettajaa eikä keittäjääkään...)

Eilen illalla pakattiin pikaisesti eskarilaiselle reppu, vaihtovaatteet (ei tarvinnut sadetta varten edelleenkään varautua) ja penaali. Spiderman-penaali, jossa hienoja Hämähäkkimies-lyijykyniä ja hämähäkkimiesviivoitin. Kynät saivatkin heti aamulla ansaitsemansa huomion ja ihailun pikkuserkun toimesta.

Onneki on vielä harjoittelua tämä vuosi, odotan jo sydän syrjällään ensi vuotta...

Venäjän metsäpalojen savut ovat ehtineet jo meille asti. Koira heräsi katkuun yöllä ja herätti meidätkin. Pari tuntuia se jaksoi vahdata, ihan kiva valvoa kolmesta viiteen koiran kanssa... No, onhan se hienoa, että koira osaa ilmaista olevansa huolestunut jostain, tuohan se tiettyä turvallisuuden tunnetta. Vahtikoira osaa asiansa.
Mies varmuuden vuoksi yöllä kierteli tontinlaitoja katsellen taivaanrantaa, josko jostain olisi loimottanut tulenkajoa. Mutta kyllä tämä smog ihan Karjalasta kajahti.

Savu leijui aamulla sakeana peltojen yllä, ja hiekkatien varrella siihen sekoittui sakeana pöly autojen jäljiltä. Ei todellakaan käy käteeksi tienvarren asukkaita. Meille metsän suojiin tiepöly ei löydä.
Puintikausi on käsillä, ja se pöly kyllä leijuu meille asti, kun tuo pelto on tuossa tontin laidalla. Ei kyllä taida tänä vuonna paljoa puitavaa olla. Ja jos jyviä löytyy, niin eipä tarvitse kalliilla öljyllä kuivattaa...

Tytön ilmoitin tänään tanssikouluun. Meillä ei ole juurikaan ollut aikataulutettuja harrastuksia vauvauintia lukuunottamatta, joten on mielenkiintoista nähdä, miten perhe tähän uuteen järjestykseen sopeutuu. Saa nähdä, suostuuko mies viemään tyttöä tanssitunneille, kun äiti huristelee ympäri maakuntia.

Tytölle olen kutonut vaaleanpunaista paitaa, saa nähdä, valmistuuko se ennenkuin tanssikoulu alkaa.

Tietoliikenneongelmat jatkuvat

Ystävämme verkkokortti päätti hiljenytä jälleen. Tai tämä oli siis uusi verkkokortti, ja nyt on jo kolmas koneessa pitämässä yllä yhteyksiämme. saa nähdä, miten nyt käy.
Näytönohjaintakaan ei meinannut löytyä. Vanha meni kyllä takuuseen korjattavaksi/vaihdettavaksi, mutta edellisellä kerallakin meni 3kk ennenkuin se saatiin takaisin... Löytyihän sitten lopulta sellainenkin, ja miehellä meni rattoisasti yksi hellepäivä ja ilta sitä asentaesa ja lapsille selitellessä, että joo, kone toimii mutta ajureita ei ole vielä asennettu, joo, ajurit on, mutta nyt täytyy tarkistaa, että kaikki pelaa...

Sillä aikaa minä ja sisko kasasimme vauvan vaatelipastoa. Lipasto tuli tyypilliseen tapaan lankunpätkinä, ruuvi-ja nippelipussina ja epämääräisinä vanerinpalasina. Eikä kokoamisohjeita. Liimakin oli huonoa, nih.

Mutta lopputulos oli se, että lipasto on liukukiskoja lukuunottamatta kasassa, niiden kanssa meni miehelläkin sormi suuhun (tosin ei sitä voinut tunnustaa...) vasta kun yhdessä pähkäilimme, että 8 ruuvia ei mene mitenkään tasan 10 kiskoon, alkoi ratkaisu hahmottua. Tänään jatketaan ruuvien laskemista, ehkä saan vauvan vaatteet lipastoonkin tällä viikolla.

Esikoisella alkaa maanantaina esikoulu. Minun piiperöiseni aloittaa koulun.

Pohjavesi on niin matalalla, että kaivosta ei voi enää laskea kuutiota vettä kerralla. Allasta täytyy täyttää hitaasti lirutellen, ettei tarvitse sitten herätellä pumppua muutamaa tuntia, kun se horasee tyhjää.

Saisi jo sataa, vaikkapa viikon. Tai kaksi. Tai edes päivän.

(ja Merille: otin reissuun mukaan sekä sinulta ostamiani että omissa jemmoissani marinoituneita lankoja, ja sitten en enää tiennytkään reissun päällä, että mikä oli mistäkin. Ainakin osa omista langoistani on jotain muuta kuin 7v, ainakin Jussia ja Sukkista ja Vesa- ja Saku-sukkalankoja löytyy mulla harmaana, ja niissä ei kaikissa ole enää vyötteitä; sinun lankasi kyllä tiedän 7v:si, mutta omistani en siis tiedä...).

Kesälomailua

Kaikesta sähläyksestä huolimatta olemme ehtineet lomailla oikein hyvin. Minullahan on nyt virallisesti kesäloma, mies on vanhempainvapaalla.

Kävimme asuntomessuilla ja legoshowssa. Asuntomessujen tärkein anti oli tämä:



Tällaisen säkillisen lankaa ostin Meriltä. Lankaa on pikaisten laskelmien mukaan noin 7kg, meillä ei ole talousvaakaa, jolla punnitseminen kävisi näppärästi. Kuten Merin blogista voi lukea, Novitaahan nuo ovat, HipHop, 7v, Nalle... Hiphoppi alkoi huudella heti, ja siitä sainkin virkattua verkkopontson. Sellaista ei minulla olekaan vielä, eikä näillä keleillä kyllä tarvitsekaan... Kuvaa ponstsosta ei ole, mutta onhan näitä nähty.

Vantaahan on ihan matkan varrella asuntomessuille mennessä, joten yhdistin näppärästi lankojen oston ja messuilun. Muutoin matka olisikin ollut turha, tämänvuotisilla asuntomessuilla ei tällaiselle korven kasvatille ollut mitään annettavaa. No, ehkä se Kotilo sentään, ideana. Toteutus oli kamala ja se lasimurskataideteos pihassa saa vieläkin kylmät väreet aikaiseksi. Kamalaa kamalaa kamalaa, terävää lasia ja lasinsirpaleita ja isompia lasinsirpaleita... Eikä edes aitaa tontin ympärillä, tervetuloa jänikset, koirat, kissat ja lapsukaiset telomaan jalkanne!

Ennen messuja vierailimme Lego-showssa Helsingissä. Siellä oli ihan mukavaa, tosin esikoisen (ja vanhempien) odotukset paikasta olivat vähän suureellisemmat kuin mitä paikan päällä sitten oli. Ehkä oli liian tuoreessa muistissa parin vuoden takainen Legoland-käynti ja kotonakin leekoja alkaa olla jo kuutioissa mitattava määrä. Reissu meni hienosti, mistään ei myöhästytty (tosin aamulla junaan ehdittiin nipinnapin, kun matka parkkipaikalta asemalle kestikin liki 10min ajattelemani 5min sijaan...) ja mikään ei hajonnut. Hermotkin kestivät, mikä oli pienoinen ihme...

Seuraavaksi suuntasimme sitten oikealle kesälomareissulle, esikoinen halusi Lappiin. Ainakin poronhoitoalueelle asti päästiin:



Äiti halusi nähdä tämän:


Myös ruskeakarhu-uros oli vaikuttava näky - kunnes alkoi rouskutella autuaana ruohoa aitauksessaan... Jääkarhuja ruokittiin porkkanoilla ja omenoilla ja rieskoilla kalan lisäksi, ja yleisöä viihdyttääkseen naarasjääkarhut sukeltelivat omenoiden perässä altaassaan. Uros ei viitsinyt kuin vähän tassuaan kastella...


Lomareissun tuotoksia ehdin viimeistellä vasta kotiin päästyämme (no, eipä ollut edes parsinneulaa tai virkkuukoukkua mukana, en viitsinyt ottaa mukaan etten hukkaisi). Nämä on tehty miehen käskystä: nähtyään sen lankasäkin hän sanoi, että onkin jo tarvetta uusille villasukille...


Minusta nuo ovat kaikessa perussukkaisuudessaan kauniit. Lankana 7v colori ja harmaa lanka ilmeisesti myös 7v, ainakin tuoksui villalle palaessa ja jätti jälkeensa muovimöykyn...
Viimeistely jäi tekemättä senkin takia, että tyttö oksensi koko viimeisen matkapäivän. Yritin kutoa, mutta totesin, etten pysy kavennuksissa perässä, kun vähän väliä sai olla lykkäämässä tytön suun eteen rättiä. Kolarin jälkeen laitoin lopullisesti puikot pussiin auton lattialta. Kolari oli peräänajo kävelyvauhtia hitaammasta vauhdista, ei mitään dramatiikkaa, poliisejakaan ei kiinnostanut pätkääkään koko juttu ja vakuutusyhtiössäkin olivat kiinnostuneempia keskustelemaan toimistorakennusten puutteellisesta ilmastoinnista kuin itse tönäisystä...

Matkalla tein yhteensä 4 vartta ja kolme valmista sukkaa... Oma sukkani jäi vähän kesken, koska miehen sukat piti saada äkkiä valmiiksi.

Matkan antina oli sekin, että nyt etsimme tila-autoa. Olimme reissussa laina-autolla (Opel Zafira) ja oli todella nautinnollista laittaa tappelevat mukulat eri penkkiriveille... Nettisurffailun perusteella suurin osa Suomen tila-autoista on Pohjanmaalla...

R

Esikoinen oppi sanomaan ärrän. Olemme toki huomanneet kirjaimen puuttuneen pojan puheesta, mutta emme todellakaan ole nähneet vaivaa harjoitteluun. Pikkuisen välillä asiasta puhuttiin.
Nytkin vielä L tulee useammin kuin R, mutta poika ainakin tietoisesti pystyy käyttämään oikeaa kirjainta puheessaan, joten kyllä se siitä.

Esikoinen on oppinut myös ajamaan pyörällä. Apupyörien kanssa. Mitäs ihmeellistä tuossa?
Poikahan ei ole aikaisemmin suostunut edes istumaan satulaan, joten on tosi mukavaa nähdä, kun hän hakee itse (uuden) polkupyöränsä ja ajelee edestakaisin pihassa ja tuossa hiekkatiellä.
Miten voikaan olla niin vastahankainen kaikkeen uuteen?

Pojalta paikattiin myös hammas tiistaina. Kolo ei ollut kuulemma suurensuuri, mutta halusivat paikata kuitenkin. Koko hommaan meni 7 minuuttia! Meillä on kunnan hammaslääkäri tuossa terveysasemalla (sinnekin on matkaa 8km), paikka on mukavan rauhallinen ja lapsille on aina seikkailu päästä hammaslääkäriin, neljänteen kerrokseen mennään hissillä ja leikkinurkkauksessa on leluja, joilla ehkä ehtii leikkiäkin.

Vauvan kanssakin kävin pyöräilemässä. Olipa kauhistuneen näköinen poikavauva pyöränistuimessa, kun pääsimme perille!
Vauva on ollut vähän kärttyinen, ajattelin ensin, että olisi ollut korvatulehdus tai oksennustaudin jälkioireita, mutta sitten vaipanvaihdolla muistin... Vauva istahti vauhdilla muovilaatikon kannen päälle, siihen terävään reunaan. Takapuolessa on iso mustelma, ei ihme, jos vähän kitisyttää...
Muovilaatikoita on sikinsokin, koska olen käynyt vauvan vaatteita läpi. Pienet pesuun ja laatikoihin, sopivat käyttöön ja pikkuisen väljät odottamaan käyttöönottoa.
Tämä kesä on mennyt vaatteiden suhteen vähän ohi, kesäkuun alun jälkeen ei juurikaan ole vaatteita pojan päällä ollut. 60cm vaatteet ovat jonkin aikaa olleet käytössä, mutta välikoot 60-70cm ovat jääneet käyttämättä. Ja jäävätkin, koska ne eivät enää ihanalle ihrapallolleni mahdu.
Vauva käyttää nyt niitä vaatteita, joita esikoinen käytti 1,5v iässä.

Sain viimeisteltyä matkatyöni - pakkasin reissulle mukaan myös lankaa ja puikkoja, ja ilman oksennustautia olisin saanut tehtyä enemmänkin...

Salainen neuleystäväni meni ohitse, en ehtinyt ilmoittautua, koska reissun jälkeen ennen heinäkuun loppua ei ollut mitään välinettä käytössä, jolla olisin voinut ilmoittautumiseni tehdä. No, minkäs voit, ehkä ensi kerralla.

Pilkka iski omaan nilkkaan

Eipä olisi pitänyt ivata modernia teknologiaa. Sen varassahan pyörii mm. nettielämäni.
Viime viikon maanantaina tiedonvälitys meidän tontiltamme palasi kokonaan käsinkirjoitettujen kirjeiden aikaan. Ukkonen kävi kylässä.

Sähkötaulu hajosi. Juuri se automaattilukuinen, 3vrk aikaisemmin asennettu uusi mittari. Puh pah pelistä pois. Ei sillä, ei se osannut päivittää itseään ukkosen aiheuttaman sähkökatkon jälkeenkään, joten meillä ei yösähkö osannut käynnistyä ja lämmittää vettä.

ADSL-modeemi hajosi. Se ei ilmeisesti kuitenkaan vikaantunut ukkosen takia, vaan sen takia, että ko. modeemimalli nyt vain on vikaantuvaa tyyppiä ja nyt meidän kappaleemme kyseistä tuotetta ei enää halunnut keskustella kenenkään kanssa, ei etenkään tietokoneemme eikä verkon kanssa. Vikaa on ollut koko kevään, ja jalkapallon MM-kisat kärjistivät tilanteen niin, että modeemin vaihto oli jo sovittu myyjän kanssa.

Verkkokortti tietokoneesta hajosi. Tämä on sikäli mystistä, että mikään muu saman piuhan päässä/matkan varrella ei hajonnut.

Näytönohjain hajosi. Senkään hajoamisella ei pitäisi olla mitään tekmistä ukkosen kanssa, sama mikropiireillä kuorrutettu palanen on mykistynyt aikaisemminkin - vai pimentynyt, sama tuo.

Ei siinä mitään, mutta emme olleet kotona ukkosen iskiessä, ja tiedot vaurioista paljastuivat vähitelleen kotiin paluumme jälkeen, siinä vaiheessa kun perheemme sairasti sarjassa oksennustaudin. Tyttö aloitti sen Kemissä, minuun se iski Orivedellä (liki Kangasalan rajaa ilmeisesti) ja vauva sairastui seuraavana päivänä kotona. Seuraavaksi esikoinen oksensi yön (mitä!? ei mulla mitään oksennustautia ole ollut, mä vaan syljeskelin pesuhuoneessa vähän aikaa?!). Mies kuvitteli päässeensä pelkällä huonolla ololla, mutta köpötteli sitten parin yön päästä oksentelemaan vessaan.

Jälkitautina tuli mulle, vauvalle ja tytölle kova kuume, tyttö oli kolme päivää kuumeessa, vauva pari päivää ja minä päivän.

Että ihan kivasti on mennyt tässä viime ajat.

Lisäksi ajettiin kolari kotimatkan varrella, kun tyttö oksensi autossa.