Pitkiä päiviä

Kevät on yllättänyt nurkan takaa. Illalla kuuden aikaan on ihan hämyisää, ei ollenkaan enää pilkkopimeää. Hö. Aamullakin on seitsemän aikaan jo ihan valoisaa. Mikä tietää siis sitä, että lapsista kaksi nuorinta heräävät viimeistään seitsemältä arkena ja viikonloppuisin. Eli en saa nukuttua edes sunnuntaisin myöhään...

Töissä on pitkiä päiviä, muutama erittäin akuutti ja kiireellinen ja hoitamatta jäänyt asia pitäisi hoitaa asap, tai mielummin olisi pitänyt hoitaa jo viime vuonna - minä vaan sain valtuudet hoitaa asioita vasta nyt. Puhelin on soinut ja olen soittanut itsekin pitkiä puheluita ja jotenkin tuntuu, että vaikka saan asiat hoidettua, mählään jotenkin perustellisesti kaiken. Ahistaa.

Yöt ovat olleet repaleisia, tyttöä on kutittanut (atooppinen iho kutiaa kun on näin kuivaa, iho tosin on loistavassa kunnossa verrattuna viime vuoteen, kun oli vielä allergiat kiusana). Viime yön kuopus päätti oksentaa. Ihanaa, mä sitten erityisesti tykkäänkin herätä siihen, että saan kuuman oksennusryöpyn korvaani. Brb.
Pesuun meni iso peite ja kaikki vaatteeni ja tietty Sulkkusen vaatteet, läjä pyyhkeitä ja puklurättejä. Seuraavat oksennukset onnistuinkin pyydystämään pyyhkeisiin, joten lisäpyykkiä tuli vain hallittu määrä. Aamulla kuurasin itseäni ties millä hajustetuilla saippuoilla, olisi ollut noloa painella työmaalle oksennuksen hajuisena.
Ei ole nyt päivän aikana tullut tietoa, että pikkuinen olisi lisää yrjöillyt, ilmeisesti sama tauti kuin minulla sunnuntaina olin nyt sitten hänellä. Kuka seuraavaksi, vapaaehtoisia?

Että on ollut pitkiä päiviä, tunteja on toki vain 24 vuorokaudessa, mutta ovatpa harvinaisen pitkiä ja piinaavia...