Pyykkivuoren alla

Viime viikon mahatauti sai kyllä taas koko puljun sekaisin. Esikoisella ei ollut mahatautia, mutta karmea kröhä ja kuume. Ei siis koulussa muutamaan päivään.

Muut toipuivat taudista ihan kohtuullisesti, mutta Muropaketin kieleen ilmestyi kipeä afta. Lauantaina poika ei kunnolla edes puhunut mitään, oli tosin kuumeessakin. Sunnuntaina puhui vielä vähemmän ja oli vielä nuutuneempi ja kipeämpi. Joka päivä olo on parantunut, mutta suu on kipeä. Amma onneksi maistuu, mitään muuta poika ei pysty syömään. Vettä juo löylykauhasta pienen kulauksen kerrallaan. Hirveä nälkä pojalla on, toissapäivänä pyöritteli varmaan vartin makaroonia sormissaan kun niin teki mieli syödä - sitten kun uskalsi suuhunsa pistää sen, niin parahti raukka itkemään kun sattui niin kovaa.
On tosi surkeaa katsella melkein kolmivuotiasta, joka kuolaa, kun ei pysyt nielemään kunnolla. En ole poikaa kiusannut sen kummemmin, löytyykö suusta enempää noita kraatereita, kyllä yksikin riittää.

Onneksi ammaa on saatavilla rajoittamattomasti. (vaikka mulla sitten pää hajoaakin, mutta se ei kuulu nyt tähän).

Sinappituubi on sentään jo kunnossa, se nyt vielä puuttuisi, että pitäisi kahden nesteytystä vahtia.

Esikoisen käsivarressa on mielenkiintoisia ruhjeita. Nyt kaksi, jos tulee lisää niin kiidätän pojan kiireellä sairaalaan tutkittavaksi. Toiselle löytyy selitys, mutta toinen (se pahemman näköinen) ilmestyi ihan tyhjästä...

Miehen töissä oli kiva pieni ympäristöonnettomuus, eilisen illan oli siellä palokunnan kanssa ollut vahinkoja rajaamassa ja tämä päivä menee kai sitten raivatessa onnettomuusaluetta. Ei, tätä ette lue päivän lehdestä. Ettekä varmaan huomisestakaan.
Mutta ihan oikeasti en tähän väliin haluaisi mitään ylimääräistä huolta pahannäköisten mustelmien muodossa.