Tuossa ikkunan alla. Päivät menevät töissä - ja niin illatkin. Vihaan - vihaan - VIHAAN imurointia, ja nyt olen imuroinut jo yhden imurin kaatopaikalle.
Sisällä ei ehdi siivota - paitsi imuroida.
Lapsille on löytynyt puhtaat vaatteet joka päivä. Ihme. Pesukone on edelleen hajalla.
Ruokana on grillattua makkaraa, maissia, possua. Kesäkurpitsaa ja paprikaa, herkkusieniä ja pekonia, halloumia. Täytyy saada suolaa hikoillessa menetettujen tilalle. Mies on laihtunut kuudessa viikossa seitsemän kiloa. Minä en.
Tänään korjasin koiran rikkoman paidanhelman, yksi lanka oli katkennut ja siitä sitten karkasi silmukoita. Korjaus onnistui hyvin, aikaa meni 10min, mutta sitäkään ei löytynyt kuin nyt vasta.
Mies rikkoi nilkkansa, ei taida kauheasti raataa tulevalla viikolla. Kuulemma ihan selvästi kuumekin nousee. Miehet ovat aina niin NIIIN kipeitä kun jotain sattuu.
Esikoinen ja Neiti pääsivät kesälomalle. Kyllä sitä on odotettukin! Viimeiset viikot menivät taksin kanssa tapellessa, kyyditessä Neitiä, joka ei halunnut ajaa polkupyörällä - ja tottakai kaikki koulun retket tehdään pyörällä, kun siinä nyt on se uusi hieno upea 30v odotettu pyörätie.
Esikoisen keskiarvo 7,5. Eipä paha, etenkin liikunnasta olin tyytyväinen, se oli 7! Itselleni tuttu numero... Toki olisihan se kivaa, jos keskiarvo olisi 10 ja pelkkää suitsutusta tulisi, mutta tämäkin on jo niin paljon enemmän mitä (entisen koulun) erityisopettaja pojalle koko ajan povaa. Laitokseen vaan, ei tule koskaan selviämään omillaan, ei kuulu peruskouluun, koska ei tule koskaan selviytymään oppimääristä.
Neiti taas... No, pääsi luokaltaan, on oppinut lukemaan eikä joutunut jäämään pois kuin yhdeltä pyöräretkeltä. En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Ei kukaan tiedä. Vaikea luonne, kuulemma. Enpä olekaan huomannut. Siksi kai kannatti istua taas muutama tunti kuuntelemassa sitä samaa rutinaa palavereissa.
Miinustuntirajat paukkuvat töissä mennen tullen. Ensi viikolla saankin käydä selittelemässä sitä esimiehelle. Kun ei vaan pysty, pitäisi kai hakea virkavapaata lasten kouluvuosiksi, että saisi ne hoidettua kunnialla.
Huippupäivä: pääkaupunkiin piti ehtiä aamupalaveriin, lähtö kotoa ennen seitsemää, lapset hoitoon (mies sentään lähetti koululaiset) palaveri puhelimessa x3, hankalaa kun ei ole koko toimistoa autossa mukana... Ekalla lapsella hammaslääkäri kymmeneltä, toisella tunti sen jälkeen, haku koulusta - pellonlaidalta osa-aikaeläkeläinen pelasti, vaikkei edes meinannut löytää hammaslääkärin paikkaa.
Ja kokousta pitkin päivää, kunnes taas matkalle. Puhelinpalaveria x jotain, kotona kuuden jälkeen, ei sentään ihan kellon ympäri. Ja tästä ei yhtään tuntia saldolle... Nykyisillä bensanhinnoilla ei edes kilometrikorvaukset pääse tilille kasvamaan korkoa, kun viettää pari tuntia ajaen 20km/h.
Sinappituubi on ihana. Poika puhuu kuin papupata. Muropaketti on ihan salaa varkain varttunut tulevaksi eskarilaiseksi. Osaa kirjoittaa nimensä ja on jo löytänyt elämänsä ensirakkauden. Pitäisi saada jostain revittyä yksityistä aikaa pojan kanssa, mutta tuntuu, että joku muu aina tarvitsee enemmän, akuutimmin, heti.
Eilen ehdittiin vihdoinkin repiä uima-allas auki. Kolme mädäntynyttä myyrää, yksi elävä sammakko. Yön allaspumppu ryki ja köhisi, aamulla odotti kirkas vesi. +16 astetta, ei mikään huippulämpö. Muropaketti jo kävi uimassa, ja Neiti. Sinappituubi huutaa laiturilla Muropaketille, ei saa mennä veteen, älä putoa, tule pois!
Sisällä ei ole tilaa millekään, onneksi koulu loppui, niin sain tunkea reput piiloon odottamaan syksyä, eikä enää ole jokailtaista stressiä siitä, löytyykö puhdasta pöydänkulmaax2 läksyjen tekoon (ei vierekkäin eikä vastapäätä) tai onko kaikille puhtaat pitkikset ja kalsarit... Kotona saavat olla rikkinäisilläkin vaatteilla, kun en ehdi korjata. Sinappituubin hoitaja palautti pojan päikkärivaunut, ovat kuulemma ihan turhanpanttina jo, kun poika nukkuu sisällä. Eikä mahdu vaunuihin.
Olihan siinäkin tekemistä, että yritti ne saada johonkin menemään, pellon toiselle laidalle ne sitten huolittiin. Vaikkei meillä olekaan tarvetta, niin en niitä viitsisi poiskaan heittää.
Seuraavaksi tiedossa grillausta (tänään ei olekaan talkoolaisia kestitettävänä) ja yhdistyksen kokous. Ei jaksaisi, kumpaakaan. Eilen nukahdin istuvilleni pöydän ääreen kesken päivän, könysin sohvalle Sinappituubin viereen, ja samantien piti mennä jo pihalle takaisin. Olin kuulemma nukkunut tunnin, ja lapset olivat kieltäneet herättämästä minua.
No, kunhan en nukahda rattiin enkä seisaalleni.
Räkättirastaiden poikaset pomppivat jo pitkin pihaa, eivät osaa vielä lentää. Niitä on paljon, räksiä siis, ei pelkkiä poikasia. Jostain syystä tulee aina hirveä nälkä, kun niitä katselen...
Tunnisteet: Minäminäminä
