Moderni teknologia

Sain tänään taas nauttia koko rahan edestä, kun sähkölaitoksemme halusi vaihtaa sähkömittariin etälukuominaisuuden.

Idea on hieno, asiakasystävällinen ja vähentää taas työn tarvetta: Mittari itse lähettää reaaliajassa kulutustiedot gsm-verkon kautta sähköyntiöön, ja vastineeksi sähkölaskussa laskutus on ajantasaista. Ei enää tasauslaskuja ja niiden mukanaan tuomia ikäviä tai mukavia yllätyksiä.

Minä ennakoin ongelmia jo valmiiksi, ja soitin sähköyhtiön palvelunumeroon. Jonotin viitisen minuuttia (enkä edelleenkään pidä Celine Dionista). Ystävällinen etunimellään esiintynyt asiakspalvelija ei juurikaan ymmärtänyt asiasta mitään, mutta kertoi tietävänsä, että vastaavat ongelmat on hoidettu ihan pikkujutulla, että kyllä se siitä, entistä presidenttiä lainaten.

Sähkömies tuli piristämään päiväämme ihan sovitun aikarajan puitteissa (ilmoitettu noinaika 15-17 oli sitten klo 16.05, aika hyvin eikö?). Vaikka alku sujui hieman ikävissä merkeissä (neiti ehti tunkea paljaat varpaansa sähkömiehen jalan alle - sähkömies muuten otti sen jälkeen kengät jalastaan), niin Paimiossa asunnon omistava sähkömies irrotti näppärästi vanhan laitteet mittaritaulusta ja liitti uuden tilalle.

Meillä on pari vuotta ollut mittarin nollajohto irrallaan, saa nähdä, mitä se on vaikuttanut mittarilukemiin. Jos sähkönkulutuksemme putoaa tämän uuden asennuksen myötä, niin oletan, että sähkölaitos korvaa liikaa maksamiamme sähköjä jollain tavalla; itsehän emme ole voineet mitenkään vaikuttaa ko. mittarin toimintaan.

Hauska osuus alkoi sittten tästä. Jo tullessaan asentaja oli tarkistanut, että hänen mittarinsa ei löydä kenttää sähkötaulun luota. Asennuksen tehtyään hän alkoi liittää lisäanetennia lähettimeen, mutta totesi sen toivottomaksi. Meillä ei ole minkäänlaista matkapuhelinkenttää.
No, meille se ei ollut mikään yllätys, ja asentajaa oli asiasta varoitettu jo työmääräyksessä. Sama ongelma on koko kylässä.
Asentaja mittaili, kokeili virityksiä johdoilla, kävely ympäriinsä ja totesi lopulta, että hänen laitteensa ovat menneet tilttiin, koska eivät ole saaneet signaalia läpi sen enempää tulemaan kuin menemäänkään. Lopulta miesparka joutui kirjaamaan entiset mittaritiedot käsin itselleen ja omien sanojensa mukaan hän lähti kalibroimaan laitteita, että pääsee tilttaamaan ne seuraavassa taloudessa...

Arvatkaapa, tartuimmeko asuntomessuilla tyrkytettyihin edullisiin matkapuhelintarjouksiin?

Ikävää tässä on se, että eräät puhelinyhtiöt suunnittelevat jo lopettavansa puheluiden välittämisen lankapuhelinverkossa. Me olemme täällä katveessa, enkä usko, että muutaman kymmenen ihmisen takia lankapuhelinverkkoa ylläpidetään. Ja kaikki matkapuhelupalveluita tarjoavat tahot ovat yksimielisesti kieltäytyneet panostamasta senttiäkään (tai penniäkään, onhan tämä tilanne ollut koko nmt- ja gsm-aikakauden, vanha kunnon arp kyllä kuului täälläkin) tilanteen parantamiseen. Potentiaalia on niin vähän.
Miten tulevaisuudessa hälyytämme ambulanssin, poliisin, palokunnan? Miten tulevaisuudessa dementoituva mummo soittelee poikansa perään? Miten tulevaisuudessa ilmoitan aamulla sihteerille, että olen sairas, en pääse töihin, miten peruutan päivän tapaamiset?
Nettipuheluilla?

Kesän loppu lähenee

Kesä tuntuu lähenevän loppuaan. Lomaa on jäljellä vielä viikkoja, mutta kaikessa tuntuu olevan syksyinen häivähdys. Syksyn lähestymisen tunne ei johdu viilenneistä ilmoista, vaan tästä:



Kävimme sunnuntaina lasten kanssa kesän ensimmäisellä sienestysreissulla. Saaliiksi saimme pienen kourallisen kanttarellejä, jotka asianmukaisesti paistoin voissa. Miehen kanssa saimme juhlallisesti maistaa yhden sienen kumpainenkin, esikoinen ja tyttö jakoivat loput.
Minulle kanttarellien ilmestyminen on merkki syksystä - sienethän kuuluvat syksyyn. Emme juurikaan kerää tai syö korvasieniä, joten kesän ensimmäiset sienet ovat todellakin syksysieniä.
Lopetin korvasienten keräämisen siinä vaiheessa, kun koiramme innostui merkkaamaan niitä. Siis nostamaan koipeaan sienten kohdalla... Koira edelleen merkkaa korvasienet, tiedoksi vaan niille, jotka niitä tuolta lähitienoilta hakevat...

Kanttarellit ja suppilovahverot se merkkaa sentään kerääjäystävällisesti, istuu tai käy makaamaan niiden viereen.

Minun minun minun!

Minun pikkuveljeni täyttää tänään melkein kolmekymmentä. Paljon onnea sinne etelään... Kuinka aika onkaan kulkenut nopeasti, muistan kun mittailin häntä leluapinaani, että onpa pieni.

Tämä kuva todistaa, että kadonnut on löytynyt:


Eli eilen hukkunut sukkapuikkonikin löytyi, ja villahousut ovat pesua ja lanolointia vajaat ennen käyttöä. Mies väitti, ettei ollut sitä nähnytkään, mutta silti tiesi, että tyttö oli sen piilottanut saappaaseen. Mutta minun puikkoni ovat taas tallessa.
Yläkuvan villahousut ovat VapaaValinnasta toissatalvena hamstrattua Giocoa, jonka tajusin huopuvaksi langaksi vasta syksyllä. (linkki vie Neulomisen sietämätön keveys-blogiin, jossa AnneV esittelee Giocosta kutomaansa ja huovuttamaansa reppua, en mistään löytänyt/muistanut, että missä blogissa valaistumiseni tapahtui)

Alakuvassa virallinen tavarantarkastaja esittelee Huopashousuja, lankana jo värjäyskuvissa esitelty. Peräpeilin suuri koko johtuu alla olevista fleesekuorista eikä pojan taipumuksesta kerätä rasvaa eri ruumiinosiin...



Ja postissa tuli lisää puikkoja minulle - kiitos Ziina, paketti saapui tänään!
Säikähdin, kun puikkojen lomasta helähti esiin kimaltelevia kiviä. Nyt minullakin on silmukkamerkkejä!

Loppuviikko menee virallisen lomaohjelman parissa (mm. sähkömiesten viihdyttämistä ja viallisen modeemin vaihtoa), hyvähän se nyt on sellaista järjestää kun miehelläkin on loma.

Mihin olisit mennyt

Jos olisit ihan uusi 5,5mm metallinen sukkapuikko?

Löysin torstaina VapaaValinnan poistokorista paketillisen viisipuolikkaan sukkapuikkoja, minä en pidä muovi- enkä bambupuikoista, en ainakaan vielä. Nuo isommat puikot ovat nykyisin järkijään muovia, joten olin hyvin tyytyväinen ostokseeni.

Eilen aukaisin paketin ja kilkuttelin tyytyväisenä Huopashousuihin ensimmäisen lahkeen. Tänään kilkuttelin yhä tyytyväisenä toisen lahkeen ja kaivoin esiin Gioco-langasta tekemäni villikset, niihinkin ne lahkeet... Homma jäi kesken (piti uida, syödä, laittaa pyykkiä ja vaihtaa vaippaa...) ja nyt en löydä yhtä puikkoa mistään.

Olisipa ollut vitosen muovipuikko, vaikka koko setti. Kele, minä en ala.

Mies varmaan on sen piilottanut laiturin alle.

Minulla on voimaa

Neiti 3v on tykästynyt komeisiin ja lihaksikkaisiin miehiin. Supersankareihin ja sarjakuvahahmoihin. Lempivideoita ovat nykyään Batman, Superman, Flash Gordon ja erityisesti Masters Of the Universe:n He-Man. Pitäisiköhän ottaa nauhalle myöhäisillan RAW ja näyttää likalle? siellä olisi lihaskimppuja enemmänkin...

Neiti kulkee taikasydän kädessään (ruusukvartsia) ja kuvittelee, että siitä lähtee voimasäde. Sillä parannetaan pipit ja voitetaan pööt. Ja hiiviöt menevät karkuun. Ja esikoistakin voi yrittää paimentaa sen avulla...

Maalaiselämän ihmeitä ollaan tänään taas katseltu. Altaasta löytyi sammakko (nostin sen ojaan pois kloorivedestä), tein poikki menee valtatie 66 ja pellonkulmassa ruokaili valkohäntäpeura oikein antaumuksella. Tai eikös se ole nykyään nimeltään joku kauris? Kaunis eläin, arkana ja hätiäisen pälyili ympärilleen, mutta herkut voittivat, otus söi vartin verran. Ja kun vihdoin älysimme ottaa videokameran esiin, se siirtyi metsään...

Vaippapuoleen olen yrittänyt paneutua. Tänään sain ommeltua yhden sisävaipan, se on näköjään turhan iso vielä. No, tiedänpähän ainakin, että voisin tuolla kaavalla yrittää tehdä kuoria. Itsevärjätystä Huopasesta aloitin villahousujen tekoa, mutta inspis loppui ompeluvaiheessa. Vaihdoin toiseen malliin ja toiseen lankaan ja totesin, että en pidä muovipuikoista...

Tavarantarkastaja työnsä ääressä.

Aika rientää tosiaan. Tällä viikolla saan ensimmäisen tilini virkavapaan jälkeen. Voi sentään, nyt on jo haikea olo, kun pitää pian mennä töihin ja jättää vauva kotiin isänsä kanssa...
Mikä tietää myös sitä, että joudun hankkimaan kattavamman vaippavaraston. Sekalainen seurakunta ei varmaan ole syksyllä hoitajan mieleen, olipa hoitajan isä tai kunnan työntekijä. Nyt homma on helppoa, päivällä vauvalla ei ole vaippaa ollenkaan, ja vaippaa tarvittaessa otetaan joko valmiiksi laitettu paketti yhdestä pinosta tai toisesta pinosta sisävaippa ja sille villikset kuoreksi.

Ilma on hieman viilentynyt. Huomasin, että vauva on kasvanut ohi 60-senttisistä vaatteista. Ja 62-senttisistä, 68-senttisistä... 70-senttisiä on käytössä ja nekin tuntuvat pinkeiltä, joudun taas laittamaan miehen kaivaushommiin (vauvanvaatteet on varastoitu pihavarastoon ja sinne en suostu menemään, hui kamalaa, sinne voisi kulkeutua mukanani ehkä pölyhiukkanen... ja siellä on ampiaispesä, viime kesänä jo sain niin mielenkiintoisia oireita ampiaisenpistosta, että jätän tänä kesänä mahdolliset kohtaamiset heidän kanssaan väliin).
Mitä ihmettä minä tuolla pikkupojalle puen päälle? Esikoinen ja tyttö ovat olleet aivan eri muotoisia, joten sopivan kokoisia vauvanvaatteita ei taida olla. Nuo 70-80cm vaatteet ovat lastenvaatteita, eivät vauvanvaateita... Mihin minun pieni vauvani on karannut?

Hiljaista hellettä

Perhe nukkuu. Minulla on vielä hetki aikaa nauttia näistä hiljaisista sunnuntai-illoista ja -öistä. Kohta jo työ kutsuu ja joudun luopumaan tästä hiljaisuuden ylellisyydestäni. En jaksa herätä aamuisin, jos valvon pitkin yötä.

Sprite-värjäyksestä innostuneena värjäsin loput vajaasta Huopaskerästä sinisellä elintarvikevärillä (samoilla varmaan, joita Helminallekin on testannut). Koska Huopasen valkoinen on luonnonvalkoista, niin sinisestä tuli turkoosia (ei vihreää onneksi). Minulla ei taida ollakaan puhtaanvalkoista villalankaa, että voisin testata teoriaani.

Huomasin nimittäin, että vauvan villahousut alkavat olla pieniä (paitsi yhdet, jotka ovat valtavan isot). On pakko tehdä uusia villiksiä öitä varten, päivisin enimmäkseen käytän fleesekuoria ja PULkuoria. Tai, näillä keleillä enimmäkseen käytän vain vauvan alla peittoa, jonka voi pestä iltaisin koneessa ja aamulla se on kuivunut käyttöön.

Mies ajoi tänään viimeisiä rippeitä nurmikosta, eilen ajoi pikkutraktorilla kentät. Ei varmaan tarvitse loppukuussa noihin hommiin ryhtyä laisinkaan, ruoho on ihan kulottunutta. Ei edes sen vertaa silppua tullut, että olisin saanut katettua koko kasvimaan. No, kurkut ja kurpitsat saivat hellän peitteen varpailleen, niitä saisikin olla muuten kastelemassa jatkuvasti.

Tänään tyttö innostui uimisesta. Ensin vein neidin väkisin altaaseen uimarenkaan kanssa, mutta aikansa karjuttuaan tyttö tajusi, että vesi on lämmintä ja mukavaa ja siellä sitten pitikin pulikoida puoli tuntia. Olin ihan puhki sen jälkeen - ja eikun vähän ajan päästä uudelleen.
Huomenna varmaan vietetäänkin uimapäivää!

En tiedä, miten jaksaisin nämä kuumat ajat, jos ei olisi tuota allasta. Rantaahan täällä ei ole lähimaillakaan (lähimmälle uimakelpoiselle rannalle on liki 10km ja se on anoppilassa...) enkä pidä järvessä uimisesta. Tai en pidä tässä paikallisessa vesistössä uimisesta, vesi on ruskeaa, pohja epämääräsitä mössöä ja sinilevää on melkein joka kesä niin paljon, ettei uimassa edes voi käydä.
Jäähdytin jo vauvaakin isossa altaassa, mutta vähän viileää se vesi vielä noin pienelle on. Pikkualtaassa vesi kyllä lämpeni itsekseen melkein liiankin kuumaksi, poika loiskutteli moneen otteeseen iloisesti aurinkovarjon alla omassa altaassaan. Vettä on pohjalla viitisen senttiä, sillä saa aikaan jo komeat pärskeet ja olo helpottuu kummasti.

Uiminen on vaan tyssännyt jo muutamaan otteeseen siihen, että iso paarma on puraissut poikaa päästä. Hirveä ventti päänahassa ja verta roiskuaa ympäriinsä, kun olen liiskannut ötökän. Noiden puraisu sattuukin hirveästi, ainakin vauvaan.

Metsässä näkyi ja kuului olevan metsäpalo iltapäivällä. Taisi olla vain pieni maastopalo, kun savu loppui puolessa tunnissa palokunnan saavuttua paikalle. Mutta olipa meillä siihen asti ohjelmaa, kun tähystyskonetta piti tähystellä ja savuhattaroita ihmetellä ja kuunnella hälytysautojen ujellusta.
Viimeksi kun piipaa-autot menivät metsään, olivat pikkupojat ajaneet puuta päin mopoillaan. Lienevätköhän samat puupäät olleet taas asialla?

Melkein enemmän savua tuli omasta grillistä, kun herkkusienistä roiskui nesteitä vastuksille. Meillä on sähkögrilli, koska saatiin se kaupantekijäisinä mun saapistani. Menussa oli possun ulkofileitä paloiteltuna, pekoniin käärittyjä jumboherkkusieniä sekä paprikaa ja kesäkurpitsaa, kaikki vartaisiin tökittyinä. Mahat tulivat täyteen ja ruoka oli herkullista...

Taidanpa tarkistaa, tulisiko televisiosta enää mitään, kudon muutaman kerroksen villahousuja ja kuuntelen lasten kuorsausta (meillä on kaikilla ollut flunssa, se on jo menossa ohitse, mutta aikaansaa vielä tuhinaa nukkuessa).

Teemapäivä

Tänään on ollut teemapäivä: Blogistaniassa koolailua ja meillä Sahramissa mansikkaa ja Spriteä.

Aamupäivällä käytiin tytön kanssa ruokakaupassa ja ostettiin samalla 10kg mansikoita. Viime kesänä mansikoiden osto venyi niin myöhäiseksi, ettei niitä enää saanut noita 5kg:n laatikoita.

Laitoin pakkaseen mansikkaa 25 purkillista. Lisäksi pilkoin uunipellilisen kuivumaan sähköuuniin - tämä on ensimmäinen kokeiluni kuivata mansikkaa. Kuivattu mansikka on hyvää, mutta eipä sitä täkäläisistä kaupoista oikein löydy, ja hintakin voi olla aika mansikkainen.
Mansikan kannat laitoin saunaan lauteille lepäilemään, koitan kuivata ne teeksi. Kävin aina välillä altaassa vilvoittelemassa, sormet ovatkin yllättävän puhtaat sen ansiosta.

Tekisi mieli ostaa kuivuri, mutta ei sille ole tässä huushollissa paikkaa. Käyttöä sille kyllä olisi, hedelmien ja marjojen kuivaamisen lisäksi voisi yrittää kuivata vihanneksia ja yrttejä, ja sieniä tietenkin. Tosin sienet syödään meillä talvella mielummin pakastettuina, lapset haluavat nähdä sienet sienenmallisina lautasellaan.

Useammassakin blogilistalla päivittyneessä käsityöblogissa oli innostuttu tänään tai viime päivinä värjäilemään lankaa Kool Aid-juomilla. Minulla ei maagista juomajauhetta ollut, mutta löytyi vanha pullo sinistä Spriteä, for a limited period... Se oli äidin ja tyttären suosikkijuomaa, mutta tietenkin se oli vain rajoitetun ajan saatavissa. Viimeinen pullonpohjallinen jäi seisomaan jääkaappiin, ja tänään halusin tehdä sinne vähän tilaa kauppatavaroille. Lisäksi helteen väsyttämä tyttö oli sen verran rasittavaa seuraa, että halusin hänelle jotain erikoisempaa touhua (sen lisäksi, että uitin hänet altaassa...)

Lähtökohtana oli pieni vyyhdellinen luonnonvalkoista Huopasta. Liotin sitä aluksi etikka-vesi-seoksessa, suhde oli "oho menipä paljon etikkaa, en taida laittaa kovin paljoa vettä kun on näin vähän lankaa".


Käyttämäni väri oli siis tuota hetken ilonamme ollutta sinistä limua (miksi Spiderman-limsaakaan ei enää valmisteta?). Lankanyssäkän puristin nyrkissäni kuivemmaksi ja kaadoin etikkaveden talteen. Langan päälle limu ja odottelemaan...


Esiin tullut väri vähän yllätti, olin odottanut enemmän turkoosia, mutta ehkä luonnonvalkoisen keltaisuus on niin vahvaa, että se lyö väkisin läpi. Ehkä sininen väri reagoi etikan kanssa? Huopasta piti kasassa tuntematonta lankaa, jonka polttokokeen perusteella oletan olevan ainakin enimmäkseen villaa. Hyvin siihenkin väri tarttui.

Kun kyllästyin lilluttelemaan lankaa limussa, laitoin purkin mikroon (2x3min, teho tuntematon). Mikrouunijaksojen välillä pidin 4 minuutin tauon (paistoin pussillisen mikropopkornia).
Ennen ensimmäistä mikrotuskertaa purkin neste oli hieman sameanvihertävää, mutta kun lopulta otin langan pois uunista, niin neste oli kirkasta. (kuvasta se ei ehkä käy kovin hyvin ilmi, koska harmaan laiturin päällä kuvatessa neste näytti siniseltä, laitoin alle sitten tuon harson, mutta eipä tuo taida kummempi olla tuolla tavalla kuvattunakaan).


Lopputulos on nätti, vauvamaisen hempeä mintunvihreä. No, olisin tietenkin toivonut saavani kaunista sinistä, mutta kyllä tämäkin tulee villahousujen raitana käytettyä.


Huopanen hieman huopaantui, ts. lanka tarttui hieman itseensä työskentelyn aikana. Tulevaan käyttöön isllä ei ole mitään merkitystä. Sidoin vyyhdin kiinnityslangat liian tiukalle, niiden alta Huopanen ei kunnolla värjäytynyt, eikä sidoslankakaan.

Ihan mukavaa puuhaa, seuraavaksi tartun siniseen elintarvikeväriin. Mitähän lankaa löytyisi, Isoveljeä ja Seiskaveikkaa löytyy, ehkä Wooliakin. Ja sitten on pari vyyhtiä Sohvi-käsityölankaa (Jämsän huopatehtaan lanka) ja tietenkin tuota Huopasta. Viikonloppuna ei ehdi, mutta ensi viikolla?

Kesäkuumaa

Jokin aika sitten sain valmiiksi kesätopin Pirkan ohjeella. En ole lopputulokseen kovin tyytyväinen. Lanka ei sovi sileään neuleeseen ollenkaan, pintaneuleissa, pitsissä ja virkattuna se toimii hienosti, mutta sileä neule näyttää sotkuiselta (minullahan on niin siiti käsiala...). Lisäksi neuleesta tulee ryhditöntä. Virkkasin jo kädenteihin ja kaula-aukon reunaan kerroksen kiinteitä silmukoita, eikä lopputulos ole vieläkään tyydyttävä, helmakin vetää rullalle... Väri on kuitenkin viehättävä ja päälläni tuo toppi kuitenkin näyttää siedettävältä. Olkoon sitten, en pura, toivon, että konepesu kutistaa lankaa vähän ja saan napakamman asusteen.


Lankana siis Pisco/Katia (50% puuvilla, 35% akryyli, 15% pellava), jota ostin Tallinnanreissultani 300g. (kuvassa toppi on märkä enkä ole edes pingoittanut sitä vielä, on se oikeasti vähän siistimmän oloinen)

Aloitin loppulangasta hihatinta, aluksi ajattelin One Skein Wonderia, mutta en jaksanut perehtyä maksullisen ohjeen tilaamiseen. Sitten ajattelin tehdä hihattimen Jepyn ohjeella , mutta en jaksanut sitten lukea sitä... Lopulta luotin siihen, että kun luon sopivan määrän silmukoita, kudon mitä mieleen juolahtaa ja mittailen välillä pituutta, saan aikaiseksi jotain. Jotain on nyt valmistunut 25cm, ensin pätkä resoria, sitten sileää ja verkkoneulosta...

Muita käsitöitä ovat olleet lähinnä pikkuprojektit, pyyhkeisiin ripustuslenkkejä, mekon paikkausta, ratkenneita saumoja, hahtuvaimuja...

Aika on mennyt hellettä pakoillessa, uiminen on ollut kovin suosittu harraste viime päivinä. Toissaillan sadekuuro sai suuren suosion lasten keskuudessa, esikoinen ja tyttö juoksivat ja pyöräilivät sateessa sateenvarjojen kanssa. Ukkonen kuului jossain kaukaa, pilvet tulivat kaupungista päin joten ukkonen ei tullut päälle.

Olen sulattanut pakastimia, kaksi on sulatettu, kolmas, suurin, on vielä sulattamatta. Olen oppinut/palauttanut mieleeni hyödyllisiä asioita:
- merkitse AINA, mitä pussi tai purkki sisältää - en tunnista kuitenkaan umpijäässä olevista paketeista, onko kyseessä leikkopavut, herneenpalot, parsakaalinvarret vai jokin muu vihreä.
- merkitse aina PÄIVÄMÄÄRÄ tai edes kuukausi ja vuosi. Nytkin löysin puolukoita vuodelta 1994, luotan, että sen vanhempia ei löydy, koska muutimme tänne vasta villoin.
- heitä menemään yli viisi vuotta pakastimessa olleet tavarat. Ne ovat joka tapauksessa kuivuneet tunnistamattomiksi, ja maku ja haju enää tuskin vastaavat tuoretavaraa...
- älä aikatauluta pakastimien sulatusta roskapöntön tyhjentämispäivän perään, en kuitenkaan jaksa sulattaa joka pussukkaa ja pakettia kompostiin, vaan heitän osan raa'asti menemään...

Nyt lähden täyttämään viimeksi sulatettua pakastinta ja tyhjentämään viimeistä sulattamatonta kaappipakastinta. Harmi, ettei tänään olekaan +30 astetta varjossa, pakastimen sulaminen kestää hieman kauemmin. Ja minun muistillani se tarkoittaa sitä, että jossain välissä unohdan olevani sulattamassa pakastina ja autotalli alkaa tulvia sulamisvesistä...