Minun sukupolveni "Missä olit silloin kun..."

Jokaisella sukupolvella tai ajalla on oma "Missä olit silloin kun...?" tapahtumansa. Itse muistan Elviksen kuoleman (veljeni syntyi samana kesänä), Mauno Koiviston valinnan ensimmäiselle presidentinkaudelleen, Estonian uppoamisen ja CopterLinen helikopterionnettomuuden Tallinnan edustalla.

Tänään kuitenkin kaikkien mielissä on pyörinyt Kaksosten tuho. Viisi vuotta sitten media-ajan kasvattamat terroristit ohjasivat lentokoneensa päin ennalta valittuja kohteita parhaaseen katseluaikaan. Päin World Trade Centerin kaksoistorneja, Pentagonia ja kolmatta, minulle tuntemattomaksi jäänyttä kohdetta (tämän viimeinen konehan putosi pellolle keskelle ei-mitään matkustajien toimesta, he halusivat estää lisäkatastrofien syntymisen, kun saivat kännyköillään tietoa muista tapahtumista).

Minä olin kaksipäiväisessä kokouksessa korpihotellissa keskellä ei-mitään. Olipa ensimmäinen kerta, kun mies soittaessaan minulle kysyi ensimmäisenä, onko MINULLA kaikki kunnossa...
Työkaverini, 50+ ukkelit, kävivät vuorotellen tuijottelemassa televisiota ja soittelivat kännyköillään ympäriinsä. Loppuillaksi menimme metsään, kännykät suljettiin ja loimutimme kaikessa rauhassa lohta ja söimme tukevan iltapalan. Ukkelit joivat olutta (ja taskulämmintä kossua ja viskiä), minulle oli ystävällisesti varattu limua. Isäntämme piti meitä ajan tasalla laskemalla pudonneiden/kaapattujen koneiden määriä autoradiosta.

Lintuset potkivat koko illan iloisesti ja pontevasti, iltayöllä seurasin satelliittilähetysten uutisia ja taputtelin lintusia.

Mihin hulluun maailmaan olen lapsiani synnyttämässä, mietin moneen otteeseen. No, lintuset eivät tämän maailman pahuutta ja hulluutta joutuneet koskaan kohtaamaan.

Noista kahdesta päivästä on jäänyt henkilökohtaisesti onnelliset muistot, se oli pieni rauhan hetki kiireisessä syksyssä ennen lomalle jäämistä.
Suren tapahtumien seurauksena surmansa saaneita viattomia osallisia ja sivullisia, niin USA:ssa kuin myöhemmin Afganistanissa ja Irakissa, mutta rehellisesti sanoen en jaksa olla pahoillani siitä, että iskut sattuivat juuri Yhdysvalloissa.

Puolitoista vuotta myöhemmin seurasin tapahtumien jälkinäytöstä suorassa lähetyksessä, tällä kertaa sairaalassa tytön syntymistä odotellessa. Naton (USA:n) joukot vyöryivät Irakiin. Eihän siitäkään hyvää seurannut, mutta tytön saimme kotiin kiukuttelemaan ja rakastettavaksi.