Sahramin solmut

sunnuntaina, helmikuuta 10, 2008

Tautinen aika

Soittelin sitten Muropaketin pph:lle, että poika ei tule ainakaan huomenna hoitoon. On kuulemma yksi muukin hoitolapsi kipeänä, muut eivät olleet ehtineet soitella...

Juteltiin ja ihmeteltiin tätä talvea. Kun vertailupohjaa on maantieteellisesti puoli Suomea (sukulaisten ja tuttavien kertomana) niin on kyllä tautinen talvi. Viime viikolla yhtenä päivänä koululaisista oli poissa 36% eli yli kaksi luokallista!

Nyt on menossa tämä kuumetauti (ja se voi vielä uusia muutaman kuumeettoman "terveen" päivän jälkeen) ja alkamassa mahatauti, vesirokko alkaa olla jo lopuillaan. Ts. jos koululaisista kolmekymmentä on poissa, niin kolme on vesirokossa, kaksikymmentä kuumeessa ja loput mahataudissa tai muusta syystä poissa.

Ei ihme, että meilläkin ollaan koko ajan kipeinä, niin se on näköjään muissakin perheissä...
Ei näytä auttavan huushollin desinfiointi (meidän talohan pestiin ennen joulua pariinkin kertaan kloritella ja tolulla, kun jynssäsin mahataudin roiskeita pois), täytynee laajentaa reviiriä.

Koira lähti taas hoitoon viikoksi, anoppi pelkää sen puolesta niin, ettei uskalla jättää sitä meidän hoteisiin. (No, koira on siellä varsinaisten herkkupatojen ääressä ja nauttii varmasti hiljaisuudesta ja kaikesta juomiosta mitä siellä kahden ihmisen kanssa saa. Turkkikin on niin hyvin harjattu, että vieläkin hävettää...)
Sadan kilometrin säteellä on syöty yli 30 koiraa ja lukematon määrä kissoja.

Tervetuloa maalle.

Tunnisteet: ,