Sahramin solmut

torstaina, elokuuta 21, 2008

Pyykit mahtuu jo koriin kannen alle

Tnään olikin historiallinen päivä, kun esikoinen tuli taksilla koulusta kotiinkin. Viime viikollahan ei ehtinyt koulussa ollakaan kuin pari päivää tautinsa kanssa, ja alkuviikosta kävin hakemassa kun muutenkin lähdin liikkeelle. Viime vuoden olikin koko vuoden iltapäiväkerhossa.

Josta tulikin mieleeni: kerho alkaa syyskuun alussa taas.
Hyyvä juttu, pojallehan suositeltiin pienryhmätoimintaa toimintaterapiana, ja kun ei muita kerhotyyppisiä ratkaisuja ole - urheiluharrastukset eivät oikein ole esikoisen suosikkilistan kärjessä, niin tuo on just mitä tarvitaan. (ja nimenomaan olivat lastenpsyk.polilla tuota mieltä)

Muropaketti alkoi tänään vihdoin osoittaa paranemisen merkkejä. Ja kiitos kiitos, kyllä niitä sitten onkin ollut runsaasti. Kiukuttelua, riehumista, sisarusten kiusaamista (näkisittepä neitin käsivarressa olevat hampaanjäljet!). Poika on jopa aloitellut syömistä, ensin imeskeli tuhoamiaan kananmunia ja pupelsi vähän keltuaista, ja nyt illalla söi kaksi lusikallista riisimuroja maidossa. Kiitos ja ylistys ja gospelkuoro laulamaan taustalle! Edellinen kiinteä ateria kun oli viime perjantaina puffet-jäätelö...

Kosteus% on varmaan 110 ja pyykkien kanssa on vieläkin ongelmia. Tänään löytyi pyykikorista vielä yksi oksennuksessa oleva Sinappituubin haalari. Yltäpäältä homeessa! Ei muuta kuin ysikymppiin pyörimään pyyhkeiden sekaan, valkaisuaineellista pesuainetta. Pesun jälkeen likoamaan klooriveteen ja vielä lopuksi vaatepyykin joukkoon pyörimään. Itse asiassa haalari ei ole koskaan ollut noin siistin näköinen... Mikään muu vaate ei ollut homeessa, eli syypää on oksennus.

Käsityöt?

Tunnisteet: ,

2 Comments:

At 5:30 ip., Anonymous Anonyymi said...

Toivottavasti kaikki parantuneet jo..

Kivahan se on, että pyykkivuoren huippulla olla joskus. Ikävä kyllä tuo pyykin määrä on vakio ja tuntuu, että ei se lopu koskaan...

 
At 10:26 ip., Anonymous Anonyymi said...

mää oisin kyl varmaan viskannu homehaalarin roskiin :P. meillä tulee pyykkiä jo siitä, jos toinen yskäisee päin. paita on heti pilalla. kivaa.

Eräs

 

Lähetä kommentti

<< Home