Sahramin solmut

lauantaina, syyskuuta 08, 2007

Viikko on mennyt kiireessä ja vauhdilla. Mies on myöhäisessä iltavuorossa, mitä tarkoittaa sekä aamurumban että iltahärdellinjäämistä kokonaan minun hoitooni. Kun sekaan ympätään vielä kaksi iltakokouksta ja muutama pitempi työmatka, niin tyhjänä on auton bensatankin lisäksi oma takkikin. Miksikähän en sittenkään ole ostanut diisseliä?

Ei puhettakaan siitä, että olisin ehtinyt sieneen, saati siten, että olisin ehinyt tehdä mitään säilöön, edes pakkaseen. Suolakurkkuja pitäisi tehdä (tai maustekurkkuja), koska niitä ei yhtä hyviä kaupasta löydy, muulla ei nyt niin olisi väliäkään.

Koulussa näkojään jo pukeutuvat villapipoihin. Meidän ekaluokkalainen on kulkenut iltapäivät t-paidasssa, ja päässä on rakas lippis. Hmm, ehkä pitäisi tehdä jotain...

Mitään tuolle ei kannata kutoa, koska mikään novitalainen lanka ei sovi. No, Aino kelpasi jonkin aikaa, mutta jos se pipo oli yli kaksi tuntia päässä, niin jo kutisi. Yhtä Santorini-pipoa olen kutonut pari viikkoa, mutta kun lankatöissä tahti on sentti päivässä, jos ylipäätään ehdin koskea kutomuksiin, niin eipä naurata. Tällä vauhdilla poika saa pipon ensi juhannukseksi - jos mulla on kesäloma kesäkuussa.

Raivasin sitten ompelukaapin esiin, ja surautin reippaasti puuvillaresorista pipon, ja länttäsin komistukseksi pojan lemppariaiheen otsalle silityskuvana. Aikaa meni hurjat 10 minuuttia, ja siitäkin osa siihen, että vaihdoin vaaleat langat mustiin, paikkasin Muropaketin teloman varpaani ja kuivasin lattialle kaadetun silitysraudan vedet pois.


Esikoinen oli hyvin tyytyväinen, kuten ilmeestä näkee... Ystävämme Gro Magnon poseeraa aina yhtä iloisesti, paras matkamuisto, mitä vanhempani ovat koskaan tuoneet.

Ja arvatkaapa mikä pipo esikoisella on ollut tämän päivää sisällä päässään? No, Novitan Nallesta kutomani pipo, jota ei tähän asti ole voinut edes katsoa, kun se kutittaa.

Tunnisteet: , ,

1 Comments:

At 8:33 ip., Blogger mammaliini. said...

mää just tänään katselin santorini-keriä sillä silmällä, että niistä tulisi kiva pipo... tai pipoja, sillä mulla on pari kiloa santorinia :D
ompeleminenhan onkin nopeeta. palkitsevaa siis myös :D.

 

Lähetä kommentti

<< Home