Sahramin solmut

maanantaina, helmikuuta 18, 2008

Niin hiihtoloma

Nyt on puolella Suomea hiihtoloma. Naapurikaupungissa käydessä se ei katukuvassa juurikaan näkynyt, lapsiperheet ovat varmasti jossain muualla (lunta tai aurinkoa etsimässä). Miehen ja Muropaketin kanssa käytiin testaamassa kaupungin uusin ruokakauppa, laskua kertyikin sitten reippaasti. Kassakin nauroi, että toivottavasti noilla pärjää pitkään. Epäilen, tomaateista on puolet syöty ja kurkuista jo kaksi. Huomenna täytyy lapsille kuoria porkkanaa valmiiksi, että nakertavat sitten niitä.

Tänään olikin ensimmäinen päivä pitkään aikaan, että kaikki olivat terveinä, jopa minä ja mies. Neiti oli koko viikonlopunkin kuumeessa, se alkoi perjantaiaamuna. Torstain olivatkin terveinä kaikki, Muropaketille nousi jo to-pe-yönä kuume. Mutta jospa tämä nyt tästä. Toivottavasti?

Pienempää kummipoikaa pitäisi lähteä tervehtimään, mutta milläs menet, jos ollaan taudeissa koko poppoo. No, sielläkin päässä on sairasteltu, joten ei tässä mitään uutta.

Loppuilta onkin mennyt tapellessa, tai lapset ovat tapelleet keskenään. Esikoinen kaatoi kukkapurkin kiukuspäissään (mulla on enää yksi huonekasvi lattialla), imuroi sitten kyllä jälkensä. Itkua parkua jatkuvaa, koira kääntyi taas kannoillaan ovella ja paineli takaisin juoksunaruun. Kissakin pyysi itse ulos...
Jokos kohta olisi täysikuu, niin saisi taas valvoa lasten kanssa, kun jo kaksi yötä olen saanut nukkua...

Tunnisteet: ,