Kesä

Meillä on alkanut kesäkausi. Lapset riekkuvat ulkona puolialasti (Muropaketilla on päällään vain lyhyt paita, on helpompaa noin, ei tarvitse repiä housuja pois kun tulee pissahätä). Meillä on pihassa suojaisa poukama autotallin ja talon vieressä, kahden rinteen välissä. Aurinko on jo lämmittänyt sen niin, että iltaisin hiekka hehkuu lämpöään vielä pitkään puiden jo peittäessä laskevan auringon.

Lapset heräävät puoli seitsemän. Hyvä asia arkipäivisin, vähemmän kivaa näin viikonloppuisin. En jaksaisi millään nousta vielä siihen aikaan, Oravanpoikanen aloittaa syömingit neljän maissa enkä ehdi kuin torkahtaa puoli kuuden jälkeen, kun taas joku herää.

Olen viettänyt aikaa siivoten ja pesten pyykkejä. Tein jopa simaa (joka ei tietenkään lapsille maistu, kun ovat kaupan simaa juoneet, sehän on neutraalia verrattuna omatekoisen). Meillä on juossut vieraita (yllättävää uuden vauvan synnyttyä...) joten olen pakosti joutunut pitämään yllä kulisseja. Olen jopa leiponut joka viikko vähintään, usein pari kertaa viikossa jotain. Uusin bravuuri on feta-parsakaalipiirakka, joka tosin uppoaa enimmäksen omaan mahaani... Mutta on tehty peltileipää, sämpylöitä, suklaakakkua (mud-pien kevennetty suomalaisversio Valion voipaketin kyljen ohjetta mukaellen - en pidä taloussuklaasta, joten upotin siihen paketillisen Fazerin sinistä), herkkuleivosta (mokkapaloiksihan noita yleensä sanotaan)...
Muutamana päivänä olen järkytyksekseni todennut, että olen ollut oikein kelpo pikku kotirouva, aamulla heti ovat mukulat syöneet puuronsa mukisematta, painelleen pihalle ja sillä välin olen tehnyt jo päiväruuan, pessyt koneellisen pyykkiä ja imuroinut...

Mun lääkitykseni on selvästi vinksallaan.

Ira Punaisesta talosta pääsi yllättämään minut. Sain tiistaina paksun kirjeen (jonka mies epäili sisältävän pommin), jossa oli Novitan Muksu-liite ja pikkuiset villasukat Oravanpojalle. Ai kun tuli hyvä mieli, kiitos Ira! Sukat olivat juuri sopivan kokoiset, vaikka Oravanpojalla onkn suhteettoman pitkät jalkaterät. Taitaa tulla edemenneeseen serkkuunsa, jonka bootseihin olisi mahtunut pikkuinen kylä asumaan.

Olen suunnitellut Oravanpoikasen ristiäisiä. Joskus tuntuu kovin epätoivoiselta, ajankohdaksi kun on valittu äitienpäivä ja toisten juhlien jälkeinen päivä. No, kannattanee varmaan panostaa enemmän suolaisiin tarjottaviin ja siihen, että juotavia on tarjolla tarpeeksi. Pitäisiköhän tehdä kotikaljaa? (ja ajankohta on ainoa soveltuva ennen juhannusta - soviteltavana kun on neljä eri kalenteria (yhden kummin, äijän, papin ja meidän... Juhannuksen jälkeen Oravanpoikanen tuskin enää mahtuu kastemekkoonsa).

Kesäkausi on alkanut. Uima-altaassa tosin oli niin kylmää vettä, että en pystynyt päätäni siihen upottamaan.

Olen täällä

Mutten pysy perässä.
Luulin, että nyt olisi joku 7. tai 8. päivä. Tänään on kuulemma vuoden 106. päivä, ja huhtikuun 16. Voi tä? Multa on hukkunut noin kymmenen päivää?

Mihin se on kadonnut? Miksi se ei näy missään?

Ja ei, meillä ei ole sairastettu (tällä viikolla, viime viikolla kylläkin...) enkä ole juossut kaupoilla ja kadonnut kangas- tai lankakasoihin.
Hämärästi muistan käyneeni perjantaina Oravanpoikasen kanssa neuvolassa (4200g, 53,6cm, painoa tullut liki 400g viikossa), ei kun se olikin torstai.

Voisiko joku palauttaa mulle noi kadonneet päivät?

Kotiympyröissä

Elämä rajoittuu tällä hetkellä kovin pieniin ympyröihin. Neiti ja Muropaketti ovat nyt sairaina, sama tauti kuin esikoisella, kurkkuun sattuu ja kuumetta. Ovat myös nuhassa, mikä esikoiselta puuttui - eli se tulee sitten esikoiselle seuraavaksi, kun muut ovat terveitä. Mies on kipeänä - mikäs sen mukavampi tapa viettää viimeiset isyyslomapäivät. Oma pää on tukossa ja kurkkua kiristää. Kyllä se tauti minuunkin vielä iskee.

Esikoisen koulusta on kuulunut viime aikoina vain hyviä uutisia. Opettaja jo sanoi ääneen, että jos näin hyvin menisi koko ajan, ei syksyllä olisi mitään tarvetta kouluavustajalle. Noo, syksyyn on aikaa, eihän vielä ole tullut edes kutsua toimintaterapeutin arviointiin.


Tuollaiset villasukat aloitin maaliskuun alkupuolella. Kudoin niitä vain äitiyspolilla odotellessa. Harmi vaan, että sain tosi hyvää palvelua, vartin odotusajoilla ei kauheasti ehdi vääntämään silmukkaa langasta. Tai no, kerran odotin 25 minuuttia, mutta silloin olin itse etuajassa paikalla.
Viime viikolla sain tehtyä molemmat - ne on jo pääteltykin. Käyttäjä on vielä arvoitus, ehkä laitan nämä jemmaan tarvetta varten.



Liityin Jämäblogijoukkoihin - minulla noita jämälankoja riittää (etenkin kun ostin pari vuotta sitten säkillisen niitä). Akuutti tarve on tehokkaista imuista yökäyttöön, ja noita pikkuhahtuvaimuja sitten tein jo kaksi. 14g ja 16g, huimaa langankulutusta. Mittakaavaa antaa Addin kutosen sukkapuikko.

Ruuanlaitto- ja huushollaustaidoissani on välillä parantamisen varaa, tosin motivaatio on kai se suurin vaikuttava tekijä. Siis kun sitä ei ole, niin villakoirat kasvavat sohvanalusen kennelissä ja perunamuussit homehtuvat hellankulmalle. Tosin nykyisin meillä kiehuu tällaista palikkasoppaa!


Rakas ystäväni on siis muuttanut meille taas! Se asuu jääkaapin vieressä, hoitopöydällä.


Samalla saan laajennettua sosiaalisia ympyröitäni, kun kaksi kertaa viikossa käyn viemässä maitokeittiölle saaliin. Paikallinen sairaala jo radion kauttakin kuulutti mahdollisia maidonluovuttajia, meitä on tällä hetkellä kai peräti kaksi... (no, kolme viikkoa sitten, kun sain pumpun, luovuttajia oli yksi)

Elämässä pitää olla haastetta, aloitin elämäni toista pitsihuivia. Aikaisemmin olen tehnyt Fifin Ullan ohjeiden mukaan, nyt kaivoin esiin saman nettijulkaisun ja Minttumaarin ohjeen. Lankana on pikkuveljeltäni joululahjaksi saamani vironvilla. Tuoksuu ihanalle, ja väri on juuri minun mieleeni - aika hyvin värisokealta veljeltäni!


Saa nähdä, kuinka värisokea olen, jos saan tämän ikinä valmiiksi. Jo ensimmäisen kaavion lukemisessa tuli ongelmia (kukas ei lukenutkaan koko ohjetta ensin...), No, äkkiäpä ekat 17 kerrosta oli purettu. Ja seuraava kaavio sitten takkusi oikein urakalla, nyt olen päässyt eteenpäin, mutta... Ehkä piirrän koko huivin kaavioksi, niin osaan tehdäkin - ei näköjään laskupää toimi yhtään.

Lupasinko, ettei täällä näy enää epäselviä tärähtäneitä kuvia?


Suloinen suppusuuni.

Aprillia juu

Muropaketti on kuumeessa, toista päivää. Tällä viikolla alkoi lyhennetty hoitoviikko, ja tottakai toi on sitten kipeänä juuri ne hoitopäivät. Mää en ala - eikä Muropakettikaan ollut erityisen ihastunut, kun ei saanut pukea haalaria aamulla päälle. Nyt poika simahti sohvalle Bioniclea katsellessaan, en ehtinyt edes ruokaa tarjota, kun nuorimmainen oli ruokailemassa pitkään ja hartaasti. Hassu vauva, kun ei osaa iltatankkauksia tehdä, tankkaa aamulla...

Piti käydä eilen maitokeittiölläkin, mutta mä sitten mihinkään päässyt. Lauantaina sentään ehdin käydä oikein ostoskierroksella (kolmessa kaupassa+ruokakauppa) kun oli muka asiaakin kauppoihin. Kaikkea kivaa löytyi, kaikkea en sentään ostanut. Lankaa ja kankaita kuitennii.

Maitokeittiölle pitäisi jo päästä ihan siksikin, että radiossa asti huhuilevat luovuttajia, pakkasvarastoa on sentään 50 litraa, on sitä vähemmänkin ollut.

Mitän en saa aloitettua, aloitettuja en saa valmiiksi. Tää on taas tätä.