Kuuriluontoisesti

Pari viikkoa sitten koira alkoi saada hengenahdistuskohtauksia pienenkin rasituksen jälkeen. Sillä on aina ollut raskas hengitys, kiitos tanakan rakenteen ja ylimääräisten kilojen. Nyt tuo meni jo yli sietorajan, kun kesken lenkin piti hakea autolla pois, ettei tukehdu.

Eläinlääkäriin mars, meillä on tapana käyttää koiraa aina samalla eläinlääkärillä. On mukava mennä sinne, kun tietää, ettei lekuri pelkää ukkelipukkelia, eikä tarvitse itse pelätä, että lekuri tuikkaa piikin vahingossa omistajaan. Koiran ollessa pentu käytiin milloin missäkin, yksi ell pisti muhun loispiikin. Kirveli meinaan kiitettävästi, sitä ei ole elukoille sen jälkeen otettukaan.

No juu. Miehellä oli kännykkävideokuvaa ahdistuskohtauksesta - tosin koira sai samanlaisen kohtauksen sitten siellä lekurissakin. Mutta sen videopätkän perusteella lekuri määräsi röntgenin. Sitä ei sitten saatu otettua, kun koiraparka sai paniikkikohtauksen kuvauspöydällä ja henki meinasi loppua kokonaan. Ell pelkäsi, että koira saa sydärin - eikä varmaan ollut ihan turha pelko, sen verran kauhuissaan tuo koira oli.

No, pukkeli sai sitten antibioottikuurin ja kortisonikuurin. Ei tarvinnut kuin yhden päivän lääkkeet antaa, niin oli jo pirteä koira pihassa! (koira ei suostu tulemaan tänne Ikea-työmaan keskelle ollenkaan, pyörtää ovella ympäri). Eli vaikka keuhkoissa varmaan onkin kasveja ja kurkussakin ehkä, niin tulehdus siellä sen pahimman pihinän aikaansai. Nyt syödään kortisonit loppuun ja ehkä saadaan jossain välissä se röntgenkin otettua.

Kyljessä on jumalaton rasvapatti, ja nyt, kun kortisoni ilmeisesti on pistänyt nesteitä vähän liikkeelle (yleensähän se turvottaa?) niin se patti pistää tosi pahasti esiin. Sekin pitäisi leikellä - ,mutta uskaltaako tuota nyt leikellä ollenkaan, kun nukutus voi olla liian rankkaa keuhkoparoille. Sydän varmaan kestää.

Mutta kun. Koiralla on ikää 14 vuotta, niin ei nyt mitään hirveitä kiusoja viitsisi enää. Viimeksi kun oli leikkurissa, niin ell veti kurkun poikki. Piti poistaa pari rasvapattia, niin poisti parikymmentä korvasta korvaan (leuan alakautta). Oli todellakin hurjannäköistä... Todennäköisesti tuollainen rasvapatti ahdistaa kurkkua myös, muiden riesojen lisäksi.

Voi pientä. 38,5kg pientä.

Tapaus Ikea jatkuu

Viime aikoina on ollut hieman oikean elämän kiireitä.

Ikeasta luvattiin tavaroille toimitus viime viikolle. Maanantaina iloinen miesääni puhelimessa kyseli, josko meille sopisi toimitus keskiviikkona. "Ja mitä tämä "katvealue" tarkoittaa?"
Keskiviikkoaamuna soitettiin Itellasta (vähemmän iloinen, mutta asiallinen ja kohtelias ääni) , että sopisiko toimitus paria tuntia sovittua aikaisemmin. No, sopihan se. "Ai niin, miksei teillä ole kännykkäkenttää?"

Vanhempainillasta tullessani totesin, että pihassa oli kaksi kuutiota pahvilaatikoita kuormalavalle pakattina, mainiota. Kannoimme tavarat sisälle ja totesin, että ne täsmäsivät tilattuihin tavaroihin.
Illala vielä pikaisesti katsoimme laatikot läpi, ettei mitään kuljetusvaurioita ollut tullut matkan aikana.

Seuraavana aamuna mies heräsi kovassa kuumeessa ja nenä tukossa. Ja sitten mukuloista yksi toisensa perään alkoi köhiä ja niiskuttaa. Ja päätäkin särki, minullakin.

Tähän päivään mennessä olemme saaneet kasattua hurjat kolme hyllyä, mutta välissä olen ruokkinut kuutta aikuista ja käynyt nostamassa vähät perunat pellon toisella laidalla. kaikkea muutakin on tullut vastaan, mutta...

Tässä vilaus uusista hyllyistä:


Säilytystilaa on kivasti, vaikka vanhoja kalusteita raahataan pihallekin. Kuvausjärjestelyt Tuulosen Tarjoustalo (siellä on mm. Seppälä, joka on auki sunnuntaisin klo 18.00 asti, ja Tarjoustalo, joka on joka päivä auki klo 21 asti - sopii tällaiselle kiireiselle vanhempainlomalaiselle, joka ei arkisin kauppoihin ehdi... Seppälässä oli hyvin ystävällinen myyjä, joka etsi esikoiselle vaatteita vaikka Muropaketti riehui pitkin kauppaa)

Billyjä on jo saatu kasattua, ja täytettyä. Seuraavaan hyllyyn ehkä mahtuu jo kirjojakin.

Tehty

Mekkoidea sai kannatusta, joten päivänä parina (no hyvä on, kolmena eri päivänä) ompelin sitten mekkosen. Pienemmän gallupin (kysyin Pikkusiskolta) perusteella valikoitui malli ja materiaalit. Mallia valitessa taas autuaasti unohdin, että inhoan rypyttämistä...



Tämä on näitä Ottobren perusmekkoja (huomatkaa hieno tuunattu henkari). Alunperin idea oli paaaaljon koristeellisempi, mutta matkan verrella karisi pois vinokantit, silkkinauha ja pitsit. Napitkin menivät lennossa vaihtoon, kun ensimmäiset ("täydelliset") eivät sopineetkaan noihin kanttinauhalla tehtyihin napinläpiin. Nelireikäinen nappi levitti ikävän näköisesti noita nauhalenkkejä. No, onneksi noita nappeja(kin) riittää. Takavasemmalta kiilasi yllättävä helmiaisnappikolmikko neljän muun vaihtohdon ohi - olin ne alunperin noukkinut jo rasioista, mutta hylännyt ne liian kimaltelun vuoksi. Nyt, kun mekosta jäi pois kaikki muu hörsellys, ne sopivat kuin nappi... Joo.

Jollain konstilla pitää vielä silittää tuo, takakappaleella näköjään on pakkataite näkyvissä vielä. Etupuolelle tulee ehkä kuitenkin vielä pieni silkkinauharusetti, se sopisi noiden hanhien kanssa. (mies jo jupisi, että olette te naiset kanssa, pakkoko kaiken on näyttää niin vauvamaiselta, eikö voisi olla ihan yksinkertainen vain).

Koska ihkupihkusöpöä tuosta mekosta ei sitten tehty, niin tekaisin pikaisesti vielä helistimen. Tähänkin taitaa tulla jokin rusetti vielä...



Kuvat on otettu etupihaltamme. Minähän olen kertonut, että asumme mettän keskellä.

Löytyi

Löytyivät ne sukkakin. Oli joku näppäräsorminen tunkenut sen Tupperin palloon. Enpä ollut tajunnut tukia sen sisälmystä, vaikka lelulaatikonkon kaivelin pariin kertaan. Sain sitten pääteltyä. Ja Esikoisen sukatkin, niistä poika olikin jo ehtinyt katkoa roikkuvat langanpäät ja jouduin kutomaan molempien sukkien kärjet uusiksi.

Puin neidille uudet sukat jalkaan ja raahasin tytön mukaani metsään. Alkoi jo seinät vyöryä päälle, oli pakko lähteä "yksin" liikkeelle. Niin, raahasin tosiaan, neiti huusi TUNNIN reissun aluksi, viimeiset 30min oli hiljaa, kun löysimme tatteja.

Tatteja totisesti löytyi, miehellä on vakipaikka, jossa kasvaa aina ainakin yksi herkkutatti. No, ensin en löytänyt kuin pari jättimäistä jo mätänemään alkanutta vanhusta, mutta sitten silmä oppi erottamaan... Varmaan parikymmentä priimakappaletta keräsin, tusinan verran ihan kelvollisia jätin oravalle syötäväksi, kun oli ne käynyt jo maistelemassa. Muutaman minitatin jätin vielä kasvamaan - ja tietenkin ne kaikki ylikasvaneet.

Yhtä asiaa vain mietin, itse perkaan tateista KAIKKI madonreiät pois - kuuluuko niin tehdä vai ei?

Ruuaksi sitten olikin lohi-tattikermakastiketta ja lapsille suppilovahvero-kanttarelli-torvisieni-orakas-herkkutatti-punikkitattipaistosta. Niin tosiaan, syksyn ensimmäiset suppilovahverotkin löytyivät.

Syksy on siis jo täällä. Se tietää sitäkin, että kohta lähden töihin. En taho! Haluan olla kotona nuuskuttelemassa pientä oksennuksenhajuista vauvaani... Joka jo punkee kovasti takapuolta ylös ja liikkeelle.

Huomenna on tulossa vieraita heti aamusta, kivaa kun tiedon sai juuri äsken. Raivaa nyt tästä kaaoksesta siedettävä läävä kolmi- ja yksivuotiaalle...