Sahramin solmut

torstaina, huhtikuuta 05, 2007

Luistellen

Mielenkiintoinen myrsky myllertämässä tänään. Omassa pihassa ei juuri huomannut, aurinko helotti ja pihalla pärjäsi pelkillä pitkähihaisilla (Transpontin kuski vähän ihmetteli, kun tulin tavaroita kuittaamaan sandaalit jalassa).
Totuus paljastui, kun lähti portin ulkopuolelle...

Puin lenkille lähtiessä lapsille toppahaalarit päälle: Ne pitävät tuulta, lämmittävät ja pehmustavat jäällä kaatuillessa. Naapurin lammen jäällä oli kivaa, luistimillakin pääsi oikein hyvin. Eipä tänä talvena tuo jää ole ollutkaan kertaakaan noin hyvässä luistelukunnossa, kun lumet tulivat kun vesi oli sulaa vielä, jää jäätyi sohjosta ja oli sen näköistäkin sitten talvella.
Täytyy kyllä sanoa, että taisi olla nyt sitten viimeinen kerta tämän talven jäillä luistelua.

Oli kyllä aivan mielettömän kova tuuli, repi puista oksia ja lennätti niitä pitkin jäätä. Tuuli työnsi neitiä lammen laidasta laitaan - no, helpottihan se mun hommiani, kun ei tarvinnut olla vauhtia antamassa. Lähtiessä laskin neitin kypärän hetkeksi jäälle - tuuli tarttui siihen ja juoksemalla ei sitä kiinni saanut! Onneksi lampi on niin pieni, että ranta tulee heti vastaan ja kypärä pelastui.

Koira löysi taas aarteen, tänään kiersi kuusen alta ja palasi takaisin peuran koipi suussaan, sorkkakin oli vielä tallella. En muista, että olisi tuohon pihaan mitään kaivanut piiloon, ehkä se oli ilveksen tai ketun jäljiltä, täkäläiset metsästäjät kun jättävät roippeet pitkin metsää, niin noita raadonsyöjiä riittää. Aarre kiikutettiin kiireesti omalle paikalle pihalle. Ei taida tänä yönä koira tullasisälle nukkumaan.

Sain vihdoin valmiiksi neitille ulkoiluhousut, saa ne hoitoon laittaa jalkaansa sitten kun haalarikelit loppuvat. Nyt pitäisi kuulemma tehdä ei-värilliset punaiset sukat. Eli ilmeisesti yksiväriset. Täytyy vielä arpoa, että pinkkiä vai ihan peruspunaista.

Muropaketti on innostunut laulamaan ja tanssimaan. Sanoista ei saa selvä ja sävelkin on aika mielenkiintoinen, mutta intoa ainakin riittää. Sai pieni vähän vaikutteita Amerikan Idoleista... Tanssi on hiskaa, pieni nostaa kädet ylös ja heiluttelee käsiään - eiväthän ne kädet vielä yletä edes pään yläpuolelle, mutta hauskaa on.

Tyyntyyköhän tuo tuuli vai tuleeko tästä tuulispäivän ilta. Pitäisi mennä laskemaan vettä varmuuden vuoksi talteen, jos sähköt menevät.

Tunnisteet: ,

1 Comments:

At 11:10 ip., Blogger MysteryKnitter said...

Voi autoparkaa! Toivottavasti ei tullut ihan kamalat vahingot. Ja pääasia, että kuski säilyi hengissä.

 

Lähetä kommentti

<< Home