Sahramin solmut

lauantaina, tammikuuta 12, 2008

Kiireitä

Sen lisäksi, että nuorimainen on jatkanut sairasteluputkea korvatulehduksella (antibitoottikuuri molemminpuoliseen tulehdukseen), olen ollut töissä ja reissussa heti alkajaisiksi.

Sain töissä käyttööni läppärin, ja sen kanssa leikkiessä on sitten iltaisin mennyt sekin vähä aika, joka on yleiseltä huushollaamiselta jäänyt. Läppäriä ei saa asennettua tähän langattomaan lähiverkkoomme, langalliseen verkkoon pitäisi onnistua, mutta silloin häviää verkkoyhteydet myös kotikoneelta. Eli ei toimi se ei. ATK-tuki kieri taas kippurassa, kun selitin, että sim-kortilla varustettu tikku läppärin kyljessä ei ratkaise ongelmaa, koska meillä ei ole gsm-kenttää. Olipa taas maalainen olo, kiitos vaan.

Susihukkanen on känyt kertaalleen pihassa jättämässä jäljet, mutta koira on edelleen tallessa ja rauhallinen, joten kovin usein ei ole peto täällä käynyt. Puhuvat neljän suden laumasta, mutta en todellakaan usko, kaksi korkeintaan, eikä kahdesta vielä laumaa tule. Sitäpaitsi, jos sudet olivat täällä alkuviikosta, niin nyt ne voivat olla jo Porissa.

Yhden illan vietimme esikoisen synttärikutsukortteja väkertäessä, esikoinen piirsi kuvan, jonka leikkasin ja liimasin kahtia taiteltuun korttipohjaan. Tulostin lähti talvilomalle (muste loppui) ja jouduin kirjoittamaan kymmenen korttia käsin. Auts.
Kortit ovat mustavalkoisia (=lyijykynäpiirros kannessa), mielestäni ne olivat hienoja, oikein esikoisen tyylisiä. Ensi viikko meneekin sitten varmaan juhlia suunnitellessa ja valmistellessa. Olen ihan uupunut jo valmiiksi...

Ai niin. Neidillä on vesirokko.

Tunnisteet: , , ,

2 Comments:

At 1:00 ip., Blogger mammaliini said...

onkohan suomessa desinfiointipartioita, mitkä tulis ja käsittelis koko talon ja sen väen kerralla... :DD

 
At 1:36 ip., Blogger Sahrami said...

Onneksi meidän perhe ei ole ainoa, jolla on täälläpäin menossa tämä putki. Ennen joulua ne perheet, joissa oli plekkiä koululaisia, sairastivat vesirokon, nyt on vuorossa nää sekaperheet, kohta kai sitten se aalto siirtyy niihin perheisiin, joissa on vain hoidossa olevia lapsia. Korvatulehduksia on, kun on tätä pitkittynyttä flunssaa (?aikuisilla keuhkokuumetta ja poskionteloissa tukoksia) ja se mahatauti oli tosiaan jo ennen joulua koko kylällä. Kerrankin me ollaan samanlaisia kuin muut!

 

Lähetä kommentti

<< Home