Kesä loppuu kohta

Johan nuo pääskysetkin tällä viikolla muuttivat etelään, syksy on ihan ovella.

Töissä olen taas normaalitahdissa, paperia sinkoaa sinne ja tänne ja kaikki ovat joko pahalla päällä tai hysteerisiä. Paitsi jos sattuvat tuijottamaan iltapäivän kotimaista elokuvaa. Olen todennut, että kaiken sen shaissen jälkeen, mitä näiden ihmisten päälle on heitetty koko kuluvan vuoden ajan, saavat mun puolesta tuijottaa telkkaa vaikka koko virka-ajan. No, työkaverini ovat kyllä erinomaisen ahkeria, tunti hermolepoa silloin tällöin on vain hyväksi.

Koululaiset ovat päässeet ihan oikeassa järjestyksessä kouluun ja pois koulusta. Taksit ovat kylläkin olleet hieman eksyksissä, välillä on auto odotellut turhaan koulun pihassa ja välillä kiertänyt varmuuden vuoksi syrjäkylällä... Mutta ehkä tämä jouluun mennessä...?

Koulukyytijupakka on ihan suoraa jatkumoa siihen tapaan, jolla koulun rehtori paneutuu koululaisten hyvinvointiin muutenkin. Toki hän on tietyissä asioissa pätevä ja sopiva, mutta on asioita, joita hän ei kertakaikkiaan osaa.
Olin itsekin tähän asti siinä luulossa, että koulussa valvotaan näitä aamulla tai illalla odottelevia koululaisia, niin tehtiin minun kouluaikanani ja Pikkusiskon kouluaikanakin. Mutta ei niin olekaan. Sen aamuodottelun ennen koulun alkua ilman valvovaa silmää olen toki tiennyt, mutta jotenkin kuvittelin, että koulupäivän aikana valvonta ylettyisi... Noo, oppia ikä kaikki. Peruskoululakia voisi tietenkin tankata, mutta sitten voisi helposti käydä niin, että nyt itse maksavat kulkijat eivät pääsisikään enää taksikyytiin.

Esikoisella on mennyt koulussa hyvin. Tai hyvin ja hyvin, ihan tavallisesti, kuten ihan tavallisella koululaisella nyt koulu sujuu. Meidän perheessä se tavallinen on iso uutinen. Taas näkee hyvin sen, kuinka iso rooli on opettajalla... Oikeastaan käy sääliksi uusia ekaluokkalaisia, heillähän on nyt esikoisen viimevuotinen opettaja.

Neiti heiluttelee etuhammasta. Voi yäk, minun pitäisi kuulemma nyppäistä se pois. Ei käy. En todellakaan aio repiä hampaita irti keneltäkään, en ole hammaslääkäri...

Onneksi illalla hammas unohtui hetkeksi, kun Pikkulikka äiteineen ja pikkuveljineen käväisi pikapikaa kyläilemässä. Kummasti löytyi taas jutunjuurta (niin äideillä kuin) tytöillä, vaikka edellisestä tapaamisesta on jo aikaa. Lykkäsin Pikkulikan mukaan virkatun pontson, jota neiti ei osaa käyttää. Jospa seuraavalla kerralla ehtisi keittää jo jopa teetä, etteivät olisi niin jäniksen selässä...

*********************

Olen haikein mielin seurannut Muropaketin kehittymistä taaperosta pikkupojaksi. Minun suloinen vauvani, älä vielä kasva isoksi... Pojalla on itsenäiset mielipiteet, ihan omat lempijutut, omat inhokit, itseluottamusta löytyy. Ihana hurmaava lapsi, joka tietää olevansa ihana. Ja käyttää sitä hyväkseen...