Roskapuhetta

Kunnassamme kaikkien täytyy kuulua jätekuljetusten piiriin. Eli siis tontin kulmalle (ta muutaman naapurin kanssa johonkin sopivaan kohtaan) hankitaan jäteastia, joka sitten sovituin välein käy tyhjentämässä jäteauto. Yksinkertaista ja helppoa, sen kuin maksaa laskunsa (laskutus puoli vuotta etukäteen) ja kiikuttaa roskapussit jäteastiaan.

Mitä nyt sopimuksen tehtyämme tappelin ensin puoli vuotta, että sain tyhjennykset sovitusti. Ensin meni kuutisen viikkoa eikä pönttöä kuulunut. Se ilmestyi lopulta sovittuun paikkaan, kun olin viidettä kertaa asiasta soittanut (alunperin pönttö luvattiin viikossa, maksimissaan kahdessa viikossa, ja se oli ihan siedettävä ajatus). No, sen jälkeen puoli vuotta soitin jätefirmaan joka kerta, kun pönttö olisi pitänyt tyhjentää. Kahden viikon tyhjennysväli oli milloin viikko, milloin neljä viikkoa. Ja kun tulivat tyhjentämään, eivät tietenkään kääntyneet sovitussa paikassa naapurin pihassa, vaan survoivat painavalla autollaan nurmikkomme sohjoksi.

Ensimmäinen puoli vuotta ei lopulta maksanut meille mitään. Minkähän takia?

Homma alkoi toimia, joka kevät toki survoivat pihastamme nurmikot solmuun (vaikka edelleen oli sovittu, että auto kääntyy naapurin levikealueella) ja pari kertaa vuodessa soittelin perään, että tulkaapa tyhjentämään, on taas jäänyt välistä meidän pönttömme... Laskuissa jälkikäteen näitä sitten hyvitettiin (pahimpien kelirikkojen takia välistä jätettyjä kertoja pidän normaaliin hävikkiin kuuluvina juttuina, jos edes maasturilla ei pääse läpi, niin parempi onkin, ettei raskas roska-auto käy sotkemassa tietä).

Tämä kevät ja kesä on kyllä ollut taas surkuhupaisaa katsottavaa. Ehkäpä kuski on kyllästynyt kääntymään naapurin pihassa ja kyllästynyt kuuntelemaan palautetta nurmikkomme sotkemisesta, kun jätti tulematta kokonaan. Lopulta ajojärjestelijä soitti ja ilmoitti, että "huomenna" pönttö tyhjennetään. Ja kun soitin sitten "ylihuomenna", oli papereissa kauniisti merkitty, että tyhjennys oli suoritettu.

Kenenköhän jäteastian olivat tyhjentäneet? Sitä ei ajojärjestelijäkään tiennyt.
Roskapussikasa jäteastian kyljessä senkuin kasvoi vain (puheluita soitettu vajaa kymmenen vasta)

Luovutin hetkeksi, ja tänään sitten soitin uudelleen, tämä kun olisi ajojärjestyksen mukainen tyhjennyspäivä ja neljään mennessä pönttöä ei oltu tyhjennetty.

Hetki sitten roska-auto kuului huristelevan meille... Vihdoinkin!

Lopputulos: kaadettu ja rikottu postilaatikko, kuorma-auton pyörillä survottu nurmikko ja herttavuorenkilvet (portinpylväisiin ei osunut) ja naapurin metsäsaarekkeesta karsittu isohko kuusi... (miksi on annettu ohje, että käännytään siellä missä mahtuu kääntymään? ihan huvin vuoksiko?)
Kuskina ensimmäistä päivää ajossa oleva virolainen ja apumiehenä toista päivää töissä oleva suomalainen. Toinen ei osaa suomea ja toinen ei näköjään ymmärrä.

Onneksi virka-aika on vasta huomenna ja nukun yön yli, ennenkuin taas saan tarttua puhelimeen...

Taidan pyytää veljeltä viron kielen alkeiskurssia.

Mutta roskat on viety pois.

Maissi on yök

Ja muuta mukavaa.

Vauvalle on nyt juhlallisesti annettu maissinaksuja imeskeltäväksi muutamana päivänä. Ne ovat olleen kiinnostavia, mukavia ja jopa syötäviä. Poika oikeaoppisesti ojentaa kättään ja hamuaa jo valmiiksi suuta auki, kun näkee naksun kädessäni.

Jippii! ajattelin, tämä lapsi oppiikin syömään kiinteitä (heh, kolmen päivän kokemuksella...).

Keittelin maissipuuron.
Ensimmäinen lusikankärjellinen: Hyi yök, kamalaa.
Toinen kärjellinen: No jaa, ehkä tähän ei tukehdu
Kolmas hyvin pieni kärjellinen: Jaiks, tää ON pahaa ja kääntää mun mahan ympäri YÖÖÖK

Ja sitten äiti siivosi oksennukset pojan naamalta, haalarista, lattialta, sitteristä. Ja uudelleen koko homma, kun poika näki puurokipon ja lusikan kun laitoin niitä pois. Sitterinpäällinen on haalarin kanssa pesukoneessa, poika suihkutettu ja uinailee uuden maitoannoksen voimin. Äiti alistuu, harjoitteluahan tämä on.

Onneksi mies muisti ostaa uuden pussillisen naksuja.

Eilen vietettiin esikoisen kanssa shoppailupäivää. Rahaa paloi, kotiintuomisiksi löytyi mm. kolmet sandaalit. Löysin itsellenikin ihan alahyllystä sandaalit - lastenosastolta! Samoin siniset mokkakengät löytyivät lastenosastolta. Bikinit ostin ihan aikusten puolelta. Minkähän kokoisille ne on suunniteltu, alaosassa S-koko oli hippusen liian iso ja yläosassa L-koko vähän liian pieni. (mutta poika kehui isälleen kotona, että on ne hienot, mahtuu päälle! No, onhan sekin aika tärkeä kriteeri...)
Yritin ostaa myös lankaa, monesta blogista olen lukenut Citymarketin alennuslangoista. No, eipä täällä taaskaan löytynyt niitä. Mää en ala.

Ostin sitten kaksi virkkuukoukkua. Mistähän löytyisi isoja koukkuja metallisina? Nuo muoviset tuntuvat niin heppoisilta käteen, että eivät ne voi kestää mun käytössäni.

Leikkelin illalla kankaita, tänään sain ommeltua tytölle taas yhden t-paidan ja trikoot. Näillä keleillä on niille käyttöä. Ompelin myös yhden imupötkön vauvalle vaipaksi. Onnistuin pesemään kaksi koneellista vaippoja ja sitten alkoi vesisade. Vaipat kastuivat litimäriksi ja nyt minulla on viideksi päiväksi puhtaita vaippoja... Pyykkinaruilla.
Käytin ne uudestaan linkouksessa, ehkä ne huomiseksi jo kuivuvat. (Ei tässä silti mitään hätää ole, tuolla hyllyssä on vielä parikymmentä ikivanhaa harsoa ja flanelli- ja froteeneliöitä pilvin pimein. )

Kirjastoautossakin käytiin pitkästä aikaa. Nyt olikin viimeinen kerta ennen kesälomaa, laina-aika on videoillakin viisi viikkoa. Löytyi yksi ennennäkemätön Flash Gordon, sitä katsovat sekä esikoinen että tyttö mielellään. Kirjojakin lainattiin, kaksi muumioista kertovaa kirjaa, yksi anatomiaopus (luurangonkuvia) ja ritarikirja.

Esikoisella on nyt taas kaikki huonosti, poskihammas näköjään on puhjennut ja poskeen sattuu. Voi sitä kitinää ja vikinää ja kiljuntaa. Mutta poikapa pyöräili tänään edestakaisin kirjastoautolle ja takaisin!

Väärän mallisia

Kaupan vaatteet ovat väärän mallisia meidän perheenjäsenille. Neiti 3v on lähinnä standardikokoa, ja taitaa tämä nuorimmainen olla vielä normaalimpi, mutta me vanhemmat perheenjäsenet joudumme tyytymään kaupoissa yleensä kompromisseihin.

Minä VIHAAN housujen lyhentämistä. En myöskään pidä siitä, että joudun esikoiselle metsästämään farkkuja kymmenen kauppaa läpi ja silti löydän ainoastaan välttävät housut, joista joudun itse tekemään paremman kokoiset. Esikoinen on niin laiha, että käyttää edelleen 80cm pikkuhousuja, pitkät kalsarit olen tehnyt jo muutamana vuonna oman mallin mukaan, pidentänyt vain vuosi vuoden jälkeen kaavassa puntteja.

Olen koko ikäni joutunut pienentämään vaatteita. Ympärysmitan suhteen en edes näe onko joku liian suuri vai ei, tärkeintä kun on se, etten kompastele puntteihin... Vyöllähän housut saa pidettyä ylhäällä. Olen malliltani pieni ja vähän pyöreä. Vaikka painoindeksini onkin jotain 22, niin silti nykymitoituksella housuissa koko 36 kiristää takapuolesta (ja vyötäröllehän nykyhousut eivät edes yletä!)...

Ja tämä trauma kulkee läpi koko elämäni. Sen takia minua ahdistaa se, ettei yhteensä 30 vuosikerrassa käsityölehtiä löydy sopivan kokoisia trikoohousujen kaavoja tyttärelleni. Parhaiten kaavoja löytyy 90-luvun alun Suuri KäsityöKerho-lehdestä, kun lehden nimi muuttui alkoi sopivien vaatteiden katoaminen niiltä sivuilta... Lopulta lopetimme äitini kanssa lehden tilauksen., Mitä sitä, pitsineuleiden malleja oli jo isot pinot (äitini kutoo pitsineuleita) ja muuta mielenkiintoista niissä lehdissä ei pitkään aikaan ollutkaan.

Viime viikolla ompelin neidille tosiaan parit trikoot. Kaavat (80cm) otin vuoden 1993 Suuri Käsityökerho-lehdestä, lisäsin niihin pituutta vyötärölle ja lahkeisiin, mutta leveyttä otin vähän pois. Lisäksi yhdistin etu-ja takakappaleet yhdeksi kaavaksi, jotta sain tehtyä trikoot ilman sivusaumaa.
Omistamani Ottobret kävin läpi, niistä saa kivoja ideoita, mutta en juurikaan voi omille lapsille niitä kaavoja hyödyntää. Onneksi on tuo isompi kummipoika, jolle ottobren leveä mitoitus sopii hyvin!

Ja minkä takia pieninumeroiset kengät ovat AINA ylärivissä? Onhan se tietenkin siistimmän näköistä, että kengät suurenevat alaspäin, mutta... Minun mitoillani ei yletetä sinne 35-numeroisiin kenkiin. Anteeksi vaan arvon kenkäkauppiaat, jos kiipeilen pitkin telineitänne, mutta muutoin en saa käsiini sopivia kenkiä. (ei naurattanut, kun vajaa 15v sitten etsin turvakenkiä: kengissä piti olla vartta nilkan yli, naulaanastumissuoja, varvassuoja ja kokona 35. Ei löytynyt. Olisi voinut teettää, hinta 1000mk - mutta sitten olisikin ollut valmis lesti ja seuraavat kengät olisi saanut haövemmalla)

******************************************

Sain tänään valmiiksi Parhaat lastenvaatteet-lehden 2/2005 kaavan mukaisen vaipan. Ohjeessa oli muutamia mielenkiintoisia kohtia, mm. sadetakkikankaan käyttö kosteussulkuna... En myöskään löytänyt mittoja tarrakaitaleisiin (takasiivekkeisiin).
En ole törmännyt missään samalla mallilla tehtyyn vaippaan, joten oli vain pakko lähteä sokkona hommaan.

Ikinä ei ole kuminauhan ompelu ollut noin takkuavaa touhua. Purin yhden kuminauhan kahteen kertaan, totesin, että alkaa olla jo vähän kärsinyt kumppari ja loppujen lopuksi ompelin kumpparit vain päistään kiinni ja saumuroin vaipan umpeen. (ongelma ei ollut missään tapauksessa ohjeessa, vaan kuun asento tai matalapaine tai joku aiheutti häsläystä).

Vaippa oli valtavan ison näköinen. Puin sen tytölle (hän haluaa testata ompelemani vaipat), ja hyvin mahtui, korkeuttakin oli reilusti.
Kun sain tytön luovuttamaan vaipan pois, puin sen vauvalle. Itseasiassa ei hullumpi. Isohan ko. vaippa on, ja taakse täytyy ommella kuminauha, mutta on siinä hyviäkin puolia.
Edessä ei ole lainkaan siivekkeitä, joten vaippa sopii reheväreitiselle ja hoikempijalkaiselle ilman muokkausta (kuminauhan pituutta täytyy tietenkin katsoa).
Tein vaipasta sisätäyttövaipan (niitä meillä ei ole tarpeeksi), ja toden totta, vaippaan mahtuu täyttöä varmaan useammaksikin yöksi...

Taidan tehdä vielä toisen vaipan tuolla mallilla omilla virittelyilläni, ja päätän sitten vasta mielipiteeni.

Kumma kyllä, uuden vaipan taika ei toiminut, vauva kakkasi vasta kun olin vaipan ottanut pois. Sain kyllä laittaa sitten pesuun t-paitani ja verkkarini...
Parissa päivässä onkin pyykkikori täyttynyt ääriään myöden - eikös säätiedotus luvannutkin huomiseksi vesisadetta?

Äidin oma lauantai-ilta

Minulla on taas omaa aikaa. Se tarkoittaa sitä, että muu perhe pikkuvauvaa myöden on nukkumassa ja minä istun koneella. Äsken vielä ompelin, testasin uutta vaippakaavaa, mutta kun piti ruveta kuminauhoja ompelemaan, päätinkin yllättäen lopettaa homman tältä illalta.

Esikoinen löysi lötköluurangon ja halusi liimata sen tähän näytöllä, koska siinä luurangon myyntipakkauksessa oli yhtenä käyttöideana kuvan lätkäiseminen näyttöön... Kirjoittaminen ja etenkin lukeminen on arvailun varassa, mutta en raaski ottaa luurankoa pois. Poika haluaa kuitenkin esitellä sen huomenna isälle.

Lapset menivätkin nukkumaan ihan itse. Esikoisella on tapana kömpiä itse nukkumaan isän perässä, mutta tänään tyttö yllätti ja paineli perässä pehkuihin. Oli pakko käydä perässä kurkkaamassa, että mitä ihmettä oikein tapahtuu - ja vieno kuorsaus vain kantautui korviini. Vauvakin nukahti syliin.

Juhannus meni vanhan perinteisen kaavan mukaan. Aamupäivä oli kiirettä, kävin tytön kanssa kaupassa (ja selvisin ilman leluostoja) ja sen jälkeen pitikin pakata kassit iltaa varten. Joka vuosi pakattava määrä vain kasvaa ja kasvaa...
Yhdistyksen juhannusjuhlissa ei nähty tänäkään juhannuksena kokkoa, puuskittainen tuuli ja metsäpalovaara pitivät siitä huolen. Lapsille oli kuitenkin ruletti ja aikuisille arpajaiset. Mehua, kahvia ja pullaa oli tarjolla ja lettuja ja makkaraa myytävänä.
Mies souti minut tavaroineni juhlapaikalle, en itseasiassa osaa itse kovin hyvin soutaa. Saan veneen liikkeelle, mutta sellaisessa laitatuulessa, mitä aattonakin oli, en kyllä pääsisi ikinä oikeaan päätepisteeseen. Loppuperhekin tuli perässä soutuveneillä, appiukko tosin nouti myöhemmin auton, jolla lapset ja anoppi pääsivät nopeasti kotiin.

Kotimatkalla käytiin vielä uteliaina katsomassa suvun uusinta jäsentä. Tytöllä on ikää jo seitsemän viikkoa, ja kuulemma ompelemani haalari alkaa kohta olla sopiva. Ja sille kuulemma on käyttöäkin!
Olipa hoikka ja siro vauva! Tyttö oli niin kovasti äitinsä näköinen, isä-parka olikin sitä kuullut jo kyllästymiseen asti. Yleensä vauvoista saa arvailla, että onko tuo nyt isän nenä ja äidin leuka, mutta tämä tyttö oli kyllä äitinsä kuva. Ja ihanat pehmoiset untuvahiukset... Viikon päästä kuullaan, minkä nimen tyttö saa.

Aatonaattona ompelin omalle Peppitossupinsessalle parit trikoohousut nyt kesäksi. Toisiin ompelin röyhelöt lahkeensuihin, ja ne nyt ovat sitten ne suosikkihousut. Täytyy varmaan tehdä sama temppu niille toisillekin, niin on sitten vaihtohousuttkin saatavilla.

Olipa taas homma etsiä 86-senttisiä housunkaavoja. En ymmärrä, miksi vauvanvaatteiden koot loppuvat 80cm:iin ja lastenvaatekoot alkavat 92cm:stä. Voihan sen välikoon itse sitten piirtää, mutta miksei voisi perusvaatteita tarjota joka koossa...?
No, nyt on ihan mittojen mukaan piirretty kaavat, niitä voi sitten käyttää tämän kesän ja ehkä talvellakin vielä.

Jokohan sitä malttaisi mennä nukkumaan?

Vettä korvassa

Onnistuin saamaan vettä korvaani. Ei se ollut lainkaan vaikeaa, sukeltelin paarmoja karkuun. Aamupäivällä jo korvassa tuntui ylimääräistä, mutta iltapäivällä vesi sitten jäi sinne. Nyt samaanirumpu jymisee joka askeleella, onneksi kaikkeen tottuu. En jaksa enempää pomppia, olkoon sitten.

Minkähän takia tänä kesänä paarmat ovat jo nyt liikkeellä? Yleensähän ne ilmaantuvat vasta heinäntekoaikaan (siihen vanhaan heinäntekoaikaan, kun timotei teki tähkää ja heinät kuivattiin seipäillä ja vietiin sarraimeen traktorin peräkärryssä....). Tämä meidän tonttimme oli ennen peltoa, ja täällä niitä paarmoja riitti. Aika ja tontin käyttötarkoitus on muuttunut, mutta paarmat pysyvät.

Heinäntekoajasta tulikin mieleeni, ensimmäiset lehmänmunat ilmeistyivät tällä viikolla peltojen laidoille. Jostain syystä olen tässä kesässä pysynyt perässä, vaikka syksy, talvi ja kevätkin meni ihan ohitse. Ehkä hitainkin ymmärtää kesän tulleen, kun mittari näyttää sitkeästi +28 astetta varjossa...

Yritän tuuletella taloa viileämmäksi. Kivitalo on kuitenkin päivällä kerännyt itseensä kuumuutta, ja sitä riittää luovutettavaksi aamuun asti. Pakkouitin tytön illalla pelastusliivien kanssa. Iltapäivä oli mennyt kiukutellessa, uinnin jälkeen meno rauhottuikin ihan selvästi. Kaikilla on vähän huono olo, ei ihme, että tappelua tulee koko ajan.

Pikku paukapää oli tänään neuvolassa. Terveydenhoitaja ihasteli kymmeniä hyttysenpuremia ("jos en paremmin tietäisi niin luulisin, että pojalla on vesirokko") ja pulleita jalkateriä.
Painoa oli kertynyt 8160g ja pituutta 65,8cm. Vauva on selvästi suurin meidän lapsistamme. No, pikkuveljellä on tietenkin kova kiire päästä tasoihin siskon ja vanhimman veljen kanssa.

On kyllä aikamoinen pakkaus tuo paukapää. Koko reissun, pari tuntia, oli pirteänä ja hymyili ja jutusteli, ja kun vihdoin viimeinenkin etappi oli hoidettu, niin nukahti hetkeessä turvakaukaloonsa. En ehtinyt edes kiertää auton toiselle puolelle, kun vauva oli unessa. Ei huutoa, ei kitinää. Vieno kuorsaus vain...

Pikkusisko kävi taas viihdyttämässä minua, laittoi kesäkukkia ruukkuihin. Tuntui olevan kovin monimutkaista, mutta lopulta neljä ruukkua oli kukitettu... Kävin ostamassa kurpitsantaimia, neljä kesäkurpitsaa ja kaksi Halloween-kurpitsaa. Esikoinen ja tyttö olivat vähän pettyneitä, kun taimissa ei ollutkaan kurpitsoja valmiina.
Ostin myös muutaan avomaankurkun taimen. Hävettää, kyllähän ne pitäisi itse saada siemenestä kasvatettua... No, siemeniä oli ja laiyoin ne likoamaankin, mutta sitten iski taas joku katastrofi ja jäi laittamatta... Eiväthän ne loputtomiin likoamassa kestä.

Pavut, vahapavut tarkemminkin, ovat taas mädäntyneet. Kaivoin varmistukseksi niitä siemeniä esiin, etten suotta istuta niiden päälle jotain, jos nousisivat vielä. No ei. Köynnöspavut sen sijaan ovat itäneet runsaslukuisesti, samoin lamopinaatti oli näköjään vihdoin ja viimein noussut. Härkäpapuja ei näy, siemenet olivat varmaan liian vanhoja ja osa tuleentumattomia. Retiisejä on jo syöty, samoin salaatteja. Herneet ovat nousseet, ja potut.

Eiköhän tänä kesänäkin jotain syötävää tuolta läntiltä saada, kunhan jaksan kastella...

Toppi Katia-langasta on valmis, kunhan joku päättelisi langanpäät. Aloitin viimekesäisestä Salsasta kolmiohuivia, saa nähdä valmistuuko se ikinä... Neidille pitää kuulemma tehdä punainen huivi, onneksi on tuota punakirjavanakin. Omaa huiviani kudon, tytölle ajattelin virkata. Kunhan löydän jostain virkkuukoukun, joka ei ole nro 1,25, 4½ tai 10.

Käymään vaan tänne tultiin eikä olemaan

Minullakin on käsissäni luksusta... Enkä ole maksanut näistä senttiäkään!


Tosin nämä ylellisyydet eivät jää minulle.
Lanka on kotimaista alpakkaa suoraan paikalliselta tuottajalta. Kirjaimellisesti, alpakoiden omistaja antoi ne minun käteeni. Mukaansa ne saivat äiti- ja vauva-alpakan. Jostain syystä tuo pikkuinen näyttää minusta siltä, että se heiluttaa häntäänsä.

Langat ja maskotit menevät yhdistyksemme arpajaisiin palkinnoiksi. Olisin mielelläni pitänyt ne itsekin, mutta menevät siis parempaan tarkoitukseen.

Päivä on ollut helteinen, uimassa on polskinut yksi jos toinenkin. Lapsille laitettiin lämmintä vettä kumiveneeseen, ja vauva polski siellä oikein innoissaan. Räiskytti vettä käsillään ja potki jaloillaan. Välillä poika roikkui veneen reunalla ja yritti kurkottaa veneestä pois.

Mies uskalsi lähteä koiran kanssa lenkille kasteltuaan koiran ensin perusteellisesti. Emme ole ehtineet vielä tänä kesänä ajella koiran turkkia (vaatii lehmätrimmerin), ja lievästi ylipainoinen pian 12-vuotias koira on kovilla näin lämpimällä säällä. Onneksi tuossa reitin varrella on lampia ja ojia, joissa koira voi käydä pulikoimassa.

Sauna on lämpiämässä, ruoka tulossa, vauva nukkumassa ja esikoinen katsoo videoita. Mies ja tyttö ovat siellä lenkillä. Onpas rauhallista... Ei tässä edes osaa tehdä mitään, kun on tottunut viime ajat siihen, että joku kiukkuaa koko ajan ja vaatii huomiota tai apua.

Pitäisi käydä läpi nuo lasten rulettivoitoiksi tarkoitetut lelut ja muut tavarat. Ajattelin järjestää ne ainakin luokkiin tyttö, poika, alle 1v, 1-10v ja yli 10v. Toivottavasti niitä on nyt tarpeeksi, joka vuosi ne ovat loppuneet kesken. No, onhan tässä vielä vajaa viikko aikaa, ehdin käydä etsimässä lisää, jos tuntuu, etteivät nuo riitä.

Voi minun pientäni

Tänään puolivuotissynttäreiden kunniaksi meidän pieni vauva moikkasi isälleen!
Isällä on tapana aina vastaantullessa moikata käsi pystyssä, ja pieni kullanmuru moikkasi tänään takaisin! Varmuuden vuoksi nosti hetken päästä vielä toisen käden ylös, jos ensimmäisessä tervehdyksessä käytetty käsi olisikin ollut etiketin vastainen.

Voi pientä...

Uimamaisteri

Piristyin eilen illalla käytyäni uimassa. Vesi oli ihanan lämmintä (+22) ja oli niin rauhallista, kun lapset nukkuivat. Jos innostuisin uimaan joka päivä, niin ehkä syksyllä jo osaisin uidakin...
Sain sitten tehtyä hahtuvaimun ihan ilman ongelmia ja melkein ilman keskeytyksiäkin. Kudoin tällä kertaa poikittain ainaoikeaa, eli työn leveys oli imun valmis pituus, kudoin noin 12cm ja päättelin. Ekalla kerroksella kudoin luomisesta jääneet hahtuvanpäät mukaan, eli pääteltävänä oli vain yksi langanpää. Kerron noinkin helppoa.

Blogger on tänään päättänyt olla yhteistyöhaluinen, jalkapallofanit eivät ole vielä heränneet ja tukkineet yhteyksiä.

Tässä vauvan kesäpipo, malli on ihan oma. Lankana Novitan Santorini, joka on mukavan pehmeää ja sopii hyvin kesäviileään, saa nähdä kauanko se kestää käyttöä venähtämättä. Mikään hellepäivän päähine tämä ei kyllä ole.
Isommalle kummipojalle tehdyt shortsit ovat olleet valmiina jo jonkin aikaa. Kaavathan ovat uudesta Ottobresta. Edessä on valehalkio ja takana oikeat taskut.


Koskahan jaksaisin ommella omille mukuloille kesävaatteita? Neiti tarvitsisi shortseja ja muutaman t-paidan...

Tänään on tiedossa paperitöitä urakalla, pitäisi käydä toimistolla kääntymässä ja laittamassa papereita postitukseen. Sihteeri jäi jo kesälomalle, osaankohan tehdä mitään itse...

No ny ei oo kylymä

Ei ollut tänään kylmä tois puol jokkeekaan. Tällä viikolla olen töissä, olen päässyt suhailemaan autolla ympäri Etelä-Suomea ja oppinut mitä eroa on täl puol jokke ja tois puol jokke. En vaan muista enää mitä, on niin kuuma...

Tein tänään ennätyksen. En ole koskaan nähnyt, että autoni "ajotietokone" lupailee yli tonnin ajomatkaa tankillisella bensaa. Taisi mennä raukalla helteen höyrystämät bensahuurut päähän... No, kilometrikulutuskin oli kyllä ruhtinaalliset 6,3l/100km. Ei ollenkaan paha yli kymmenen vuotta vanhalla saabilla - ja mun ajotavallani. Mulla kun kulutus maantieajossa on likempänä yhdeksää litraa kuin kahdeksaa.

No, sama ajotietokone huutelee virheilmoitusta. Jotta vilkkuvan hälytysvalon saa pois kojelaudasta, on käytävä nollaamassa auton muisti merkkiliikkeessä. Asun maalla, nimismiehenkiharaisen soratien päässä, ja siinä rytyytyksessä (no kuka käski ajaa yli viittäkymppiä...) turvatyynyn anturi on pistänyt bitit poikittain. Mulle sopisi oikein hyvin, ettei mokoma ilmapussi toimisi, mutta katsastusmiehet voisivat olla eri mieltä asiasta. Ja joku onneton, joka haluaisi ostaa tuon auton kun siitä raaskin luopua.

Töiden virallinen alku lähenee koko ajan, jäljellä oleva aika lyhenee nopeammin kuin kalenterin mukaan pitäisi! Taas tuli uusi työkeikka keskelle kesälomaani, ja sinnehän menen, kun niin nätisti pyydetään (tai sanotaan, että sut on ilmoitettu tuonne osallistumaan, kai menet?). Ähtäriinkin olisi pitänyt lähteä, mutta taidan sen jättää väliin.
No, saan ylimääräisistä päivistä sitten lomaa, ja luulen, että ensi talvena sille on käyttöä...

Lapset ovat suhtautuneet poissaolooni ihan kivasti. Esikoinen oli tapellut hoidossa sekä hoitajien että hoitokavereiden kanssa. Tyttö oli kakannut hoidossa housuunsa (tehnyt sitä viimeksi yli vuosi sitten). Vauva on pikkaisen kuivahtaneen/uuvahtaneen oloinen (ei oikein syö pullosta) ja kakkasi vielä kostoksi mun paitaani sen jälkeen, kun oli huutanut kaksi tuntia putkeen. Että silleen.

Mutta hyviäkin juttuja on näihin päiviin mahtunut. Esikoinen ajoi ensimmäistä kertaa kilometrin matkan polkupyörällä. Saavutusta ei tee hiukkaakaan pienemmäksi se, että pyörässä oli apupyörät. Poika ei ole koskaan aiemmin ajanut viittä metriä pidempää matkaa!!!

Vauvalle sain pipon valmiiksi. Siitä tuli oikein söpö. Siitä piti tulla urheilullinen ja poikamainen ribbipipo, mutta lopputulos muistuttaa kissankelloa. Mitähän tuosta äsken aloittamastani hahtuvaimusta tulee...

K Y L Y M Ä

Siis minulla. Ulkona on ihan lämmintä, +16.

Palelen, koska jouduin uimaan. Oli pakko mennä, kun neiti ystävällisesti sirotteli altaanpohjan täyteen sepeliä.

Että mä tykkään uida +16-asteisessa vedessä kun tuulee kovaa... (mä en edes osaa uida kunnolla, vielä parempi).


Yritin vielä uinnin jälkeen (pukeutuneena) tarjeta pihalla vahtimassa isompia mukuloita trampoliinilla, mutta eihän siitä mitään tullut. Pontso päälläkin oli niin kylmä, etteivät sukkapuikot pysyneet näpeissä. (Kuva on kesältä 2004, tuona päivänä alkoi heinäkuun lämmin jakso sateiden välissä.)

Sain topinkappaleet kudottua, nyt pitäisi pingottaa ja ommella ja mallata olkaimia sopivaan mittaan. Se ei pihalla onnistu, joten kaivoin esiin kerän sinisävyistä Santorinia (Novita) ja aloitin vauvalle kesäpipoa. Se ei siis kummoisesti edistynyt, kun puikot kilisivät laatoille kohmeisista sormista. Lopulta kyllästyin ja raahasin kaikki mukulat sisälle, katselivat Rautajättiä ihan tyytyväisinä. Ulkona oltiin, koska mies on taas kipeä, ja yritän pysyä erossa mahataudista…

Päivä on muutenkin ollut vähän tällainen:




Ensi viikolla onkin tiedossa taas töitä. Pikkusisko tulee vauvanvahdiksi. Isommat menevät yhdeksi päiväksi kunnan hoitoon, mutta vielä pitäisi toiseksi päiväksi keksiä paikka…
Ohjelmassa olisi oikein kaupungin vastaanotto, en ole koskaan osallistunut sellaiseen tilaisuuteen. En kuitenkaan viitsi jäädä sinne, muutenkin tulee taas päiville pituutta ihan riittävästi, aamuseitsemästä iltakahdeksaan.

Eikä enää ole kovin pitkää aikaa siihen, että palaan takaisin töihin ihan kokonaan.

Paluu menneisyyteen

Miten ihmeessä tuo äsken laittamani kirjoitus on eilisen päiväyksellä ja vielä tuollaisella kellonajalla (en tallettanut edes draftia tuolloin)? Mä tiedän olevani takapajuinen, mutta että noin paljon...

Tarjoustalosta

Neuleblogeissa on kovasti käyty ostoksilla Tarjoustalossa. Kävin sitten minäkin, tarkoitus oli etsiä esikoiselle farkkutakkia, mutta ei löytynyt.

Löysin kyllä paljon muuta...

Tossa on tilavuudella mitattuna puolet ostoksista, ostin siis muutakin kuin lankaa. Lankaa 1850g, jos oikein laskin... Veljekset olivat tarjouksessa, tosin kassakoneesta niille tuli ensin normaalihinta. Mietin, että koittaisiko värjätä, siinä olisi mukavaa (ja hermojarepivää) touhua lasten kanssa tehtäväksi kesän kuluessa.

Loput 1500g ovat Suvia. Punaista ihan siksi, että punaista puuvillaa ei löydy kotoa. Lehmuksenvihreää, koska se on nyt muotia. Kohta sitä väriä ei löydy, jos johonkin tarvitsisi. Minähän jättäydyin Lankahamstereista pois jo aiemmin...

Lasten kanssa laitettiin potutkin maahan, kyllä nyt kelpaa odotella huomista sadepäivää!

Tässä talossa on nyt nähty sellainenkin ihme, että ikkunoista näkee ulos. Täytyy kyllä kiittää pikkusiskoani, ilman häntä en olisi edes miettinyt koko operaatiota. Muutenkin on mukavaa, että on juttuseuraa.
Miehestä kun ei taaskaan saa seuraa, on näköjään ilmestynyt tähän työpöydälle muistikampa ja pikkutuuletin...
Minä sitten pidän työnteosta - voisin katsella sitä vaikka koko päivän. Näin tuumii myös jälkikasvu (joka kuvassa tosin tutkii mielenkiintoisia mömöjä sohvatyynyistä). Kuva toimii myös raskauttavana todisteena siitä, että pikkusisko on todistettavasti joskus tehnyt kotitaloustöitä oma-aloitteisesti. (lisäsin kuvan vasta heinäkuussa löydettyäni sen koneelta vasta silloin)