Sahramin solmut

keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

Automaatti bensakoneella

Pienemmän kummipojan synttäreillä oli mukavaa. Matkat olivat lähes katastrofeja, mennen tullen. Piti käydä koeajamassa autoa ja ostaa opetuspoljin, mutta eipä ollut autoa, jota ajaa eikä poljinta, josta hieroa kauppaa. Eikä lähtökään sujunut siinä ajassa kuin piti, eipä sitä paljon ehtinyt huristella ympäri Etelä-Suomea jahtaamassa olemattomia objekteja.

Tyttö ja esikoinen tappelivat koko menomatkan. Takaisin tullessa tyttö jatkoi, esikoinen jo väsähti Kehä Kolmosen jälkeen. Ihmevauva jaksoi koko reissun hyväntuulisena ja pirteänä. Ihme vauva.

Tavallaan harmitti käyttää lämmin päivä reissaamiseen, mutta kun kummiuteen on sitouduttu, niin velvollisuuksista ei laisteta. Sitäpaitsi kummipojan vanhempiakin oli hauska nähdä pitkästä aikaa, kesästä on kuitenkin jo aikaa.
Näin hieno paketti vietiin: Apupupu ja ihan itse tehty kortti sekä lelupaketti. Apupupu näyttää jostain syystä hieman surumieliseltä, esikoinen vaati, että pupulla pitää olla ristiturpa - ei se muuten ole oikea pupu!

Minä haluan ISON auton. Kolmepenkkirivisen, vähintään 2 litran bensakoneella, automaattivaihteistolla, ilmastoinnilla. Metallivärillä, lohkolämmittimellä (webastokin käy), vetokoukulla, ajettu vähän, ikää pari kolme vuotta, hintaa vähän. Tai vaikka vähän kalliimpikin, kunhan ei ole nahkasisustusta. Saisikohan sinne sisätiloihin aktiivisen melunvaimennuksen?

Sunnuntaina oli perinteinen perunannostopäivä. Tänä vuonna pottuja tosiaan riittää. Isoja perunoita. Niin isoja, ettei niitä ole edes kiva pestä ja kuoria, ei kädet riitä kunnolliseen puristusotteeseen. Epäergonomista perunamuussia tänä talvena tiedossa. En ota vastuuta siitä, jos muussin seasta löytyy kuorenpalasia. Pottujen noukkimisessa ei kauaa mennyt, kun ei tarvinnut hinkata multakikkareita, että löytyykö sisältä peruna vai kivi, perunat olivat melkein keittopuhtaita suoraan pellosta. (on sitä joskus räntäsateessakin pottuja nostettu, kyllä tämä t-paita- ja sortsikeli oli paljon mukavampi)

Loppuilta otettiin miehen kanssa vapaaksi, esikoinen ja tyttö pellon toiseen laitaan hoitoon ja vauva pussiin ja metsään. Keli oli vähän turhankin lämmin, ensimmäisen lenkin jälkeen koira piti viedä takaisin kotiin, kun se olisi vaan loikoillut.
Sieniä löytyi reilu pannullinen. Herkkutattien aika on ohi, mutta löysimme hyvän paikan tulevia vuosia ajatellen. Kanttarellit alkavat taas kuivua, kun vettä ei sada. Lampaankääpiä löytyi hyvin, ja ne ovat tosi puhtaita. Esikoinen söi lautasellisen pelkkiä käävänsuikaleita, että eivät ne kovin pahoja ole...
(rouskuja ja haperoitakin metsästä löytyy, mutta me emme niitä kerää kuin poikkeustilanteissa)

Sienestysreissun aikana mummi oli kävelyttänyt esikoisen ja tytön naapuriin kissanpentuja katsomaan. Jerryn poismeno kun näkyy myös hiiri/myyräkantojen runsastumisena pellon toisella laidalla... Äiti haluaa kunnon työmiehen, joten ulkonäöllä ei niin ole väliä. Nyt kuitenkin sitten varattuna on söpö (onko joku joskus nähnyt ei-söpöä kissanpentua?) harmaavalkoinen angorapentu. Taas tiedossa on kissan kampaamista ja takkujen selvittelyä.
Saa nähdä, saadaanko kisuli täyshoitoon talvella reissujen ajaksi, vai jääkö pikkusisko kisanvahdiksi.

Tänään on tiedossa eskarin vanhempainilta, ja koska huomenna on neidin tanssipäivä, niin piti sitten maanantaina surauttaa uusi isompi tanssipuku. Nyt on yksi ylimääräinen noin 80cm harjoituskappale kotona pyörimässä. Mitähän sille tekisi?

perjantaina, syyskuuta 22, 2006

Kiireitä

Pitkä ja lämmin syksy on näköjään kovin kiireistä aikaa. Kotona mies totesi tiskikoneen olevan hajalla. Sitä on korjattu jo kolme päivää putkeen - ensimmäisenä päivänä diagnoosi, seuraavana varaosien hankinta ja lopulta itse korjaus. Työ olisi varsin helppoa, jos mukana ei olisi reilut 9kk ikäinen vauva, joka salamannopeasti on tunkemassa sormiaan ahtaisiin rakosiin ja teräviin reunoihin, istumassa letkuista lirahdelleisiin lätäköihin tai syömässä ruuveja ja muttereita...
Mies on siis käsitellyt tiskaria vain vauvan päiväuniaikoihin.

Pikkusiskon lukioryhmällä oli tällä viikolla kauan valmisteltu teatteriviikko, esittivät valmistelemansa näytelmän. Lähdimme sinne lopulta suurimmalla mahdollisella joukolla katsomaan: autossa oli takaisin tullessa kahdeksan henkeä (ja kyllä, tila-auto on ostoslistalla kunhan sellainen sopiva löytyisi...).

Näytelmä oli paikoin hyvinkin hauska, nauru joka irtosi sitä katellessa oli juuri oikeanlaista vahingoniloa ja tajuamiseniloa. Esitys oli jaoteltu sopiviin kohtauksiin, joita vauva 9kk jaksoi hyvin seurata - tosin näytelmä oli suunnattu hieman vanhemmalle väelle. Pikkusisko varoitti äitiäni etukäteen näytelmän kielenkäytöstä - ja loppujen lopuksi esitys oli kyllä siistimpi kuin tyypillinen BigBrotherin suomalaisversion lähetys...

Neidillä oli taas tanssituntinsa. Kuten arvelinkin, tanssipuku oli hieman nafti. Nyt kuitenkin tiedän sopivan koon ja osaan mitoittaa seuraavan paremmin. Tanssitunnin aikana pienemmän kummipojan lahja edistyi.

Pienempi kummipoika viettääkin syntymäpäiväänsä aivan kohta. Eilen jo hankin yhden osan lahjaan, mutta se äidin erityisesti toivoma "jotain itsetehtyä" on vielä hieman vaiheessa... Eilen sain niin innokasta apua tekemiseen, että valmistuminen kestää oletettua kauemmin. Mutta onhan tässä vielä aikaa.

Esikoinen oli pitkästä aikaa kaverilla kylässä. Hän ei juurikaan kyläreissuja tee, joten tuo oli kauan odotettu ja ennalta suurila haaveilla lastattu käynti. Ja onnistunut sellainen! Olivat pelanneet pleikkarilta kahta hauskaa peliä (oli löytynyt molempia miellyttävät pelit), olivat rakennelleet leekoilla ja vielä tehneet "matemaattisia kokeita". Oli kaverin äitikin tehnyt "kokeita". En suosittele golfpallojen pesua pyykkikoneessa ilman tiivistä pesupussia...

Työkaveri joutui hoitelemaan ikäviä työasioita. Onhan hän aikaisemminkin niitä tehnyt, mutta selvästi huomaa, ettei tehtävä ole lainkaan mieleinen. Onneksi näitä tulee vastaan kovin harvoin.

tiistaina, syyskuuta 19, 2006

Ken leikkiin ryhtyy

Se leikin kestäköön. Työt ovat vallanneet suuren osan voimistani. Enää en ehdi, en jaksa, en viitsi edes vaivautua jaksamaan ja ehtimään kotona kovin paljoa. Surffaillakaan ei enää ehdi entiseen malliin. Siitä on osoituksena se, että löysin ehkä vanhimman nettituttuni käsityöblogin vasta viikon vanhana!

Olen tapellut jo viikon bloggerin kanssa saadakseni kuvia tähän kirjoitukseen. Minullahan ON huono vaikutus sähköisiin laitteisiin, mutta nyt luulen, että vika ei ole minussa. Ehkä lisään kuvat joskus myöhemmin, niitä on tullut kuitenkin räpsittyä ihan tarkoituksella ja vahingossa.
Nyt (23.9.) blogger ainakin latasi kuvat, saa nähdä onnistuuko julkaisu.

Olen pakon edessä joutunut tekemään paljonkin. Viikonloppuna oli P-päivä:


Porkkanoita. Savimaassa kasvaneita! Tähän tulokseen pääsee viiden vuoden kateviljelyn jälkeen. Ensimmäisen kerran katoin kasvimaan lintusten syntymän jälkeisenä kesänä, kun en jaksanut mitään muutakaan. Ajattelin, että ei tämän huonommin voi kasvimaalla enää mennä... Ja kumma juttu, pelkkää iloa on kasvimaa tuottanut sen jälkeen! (punaisen porkkanan nimeä en enää muista, pussi on hukattu keväällä heti kylvöjen jälkeen. Oranssit ovat ihan tavallista "Nantes parannettu"-laatua, pituutta noilla on parikymmentä senttiä)


Perunoita. Savimaassa nekin kasvaneet. Tänä kesänä olen päässyt toteuttamaan vanhaa viisautta: peruna ei kaipaa vettä kuin pestessä ja keittäessä. Peruna hieman kärsii tuhkan ja vihreän aineksen lisäämisestä kasvualustaan, ovat hieman rupisia. Mutta ei tuo haittaa, koska näitähän ei säilötä kellarissa. (rupihan on ongelma yleensä vasta varastoitaessa, kun rikkoutuneesta kuoresta pääsee perunaan pesiytymään milloin mitäkin). Tänä vuonna potut ovat muutoin huippulaatuisia, pari vuotta sitten kiusanneesta maltokaariviruksesta ei ole tietoakaan. Perinteistä Rosamundaa, se on hyvä muussipottu.

Pinkkiä. Paljon pinkkiä. Niin paljon pinkkiä, että jouduin lopulta kaivamaan kaapista merisuolapurkin...

Pinkistä sain tehtyäkin jotain, tytön tanssipuku on valmis.


Nämä eivät ole viikonlopun satoa, eivätkä edes peetä. Sain vihdoin valmiiksi kesälomareissulla aloittamani sukat. Itselleni. Niiden takana piilottelee saaliini...


Käväisin työmatkalla Wetterhoffilla, ja koska alennuslangat aina vetävät sisäistä sulovileeniäni magneetin tavoin, löysin yhdestä korista Naturgarnia. Harmaata, vihreää ja oranssia oli 50g kerillä, sinapinkeltaista 100g vyyhti.
Itseasiassa menin etsimään isoja kokoja metallisia virkkukoukkuja, mutta eihän sielläkään niitä ole.

torstaina, syyskuuta 14, 2006

Nopeaa palvelua

Eilen hankin itselleni rakot varpaisiin etsiessäni vaaleanpunaista saumurilankaa. Sitä ei tietenkään löytynyt, mutta sen sijaan sain ostettua kolme tavallista ompelulankarullaa juuri oikeaa väriä. Niitä ostaessani linja-autoasemalla sijaitsevan kaupan omistaja lupasi tilata mahdollisimman hempeää vaaleanpunaista saumurilankaa, kun tekee omat tilauksensa.

Siinä kaiken sen harmistuksen keskellä unohdin kysyä, voisinko viedä saumurin huoltoon. Tänään kävin ruokatunnin aluksi sitten kääntymässä liikkeessä pikaisesti - ja sain saumurilankani! Väri ei ole ihan se, mitä etsin, mutta ei voi mitään. Koko kaupungista ei löydy haaleaa puhdasta vaaleanpunaista, vaan tuo väri on vanha roosa. Mutta silläkin pärjää, kuitenkin se on parempi pinkeissä vaatteissa kuin esimerkiksi maastovihreä... Täytyy raahautua Tampereella tai Helsingissä käydessäni ompelutarvikeliikkeisiin, eiköhän jostain löydy tuota ällöpinkkiä lankaa 5000m rullissa.

Vaaleanpunaista tarvitsin tytön tanssihameeseen. Kaivoin kerrankin saumurin ohjekirjan esille ja tein oikein ohjeen mukaisen rullapäärmeen. Tyttö tykkäsi lopputuloksesta ja minustakin hame on kiva.
Tyttö on siis aloittanut tanssin, kerran viikossa lauma 3-4-vuotiaita lapsia liihottelee koulun jumppasalissa milloin perhosina, milloin karhuina. Ensimmäisellä kerralla mukana oli pari tyttöä, joilla ei ollut hametta/jumppamekkoa/tutua, ja meidän tyttö tietenkin oli yksi heistä. Lupsin tytölle, että seuraavaksi kerraksi ompelen hänelle hameen, ja myöhemmin, jos innostus käydä noilla tunneilla jatkuu, ompelen sitten veluurista puvun. Seuraava kerta sattuu olemaan tänään...

Mies on innostunut käymään sienessä. Ymmärrän hyvin, hän on päivät kotona ja haluaa hetken aikaa rauhoittua yksinään (miksi muuten MINÄ en voi niin tehdä?). Toissapäivänä saaliina oli kolmisen litraa kanttarellejä, eilen saman verran herkkutatteja. Mies tuli tattikassin kanssa kotiin ja kyseli varovasti, että ovatkohan nämä syötäviä? Hän kun on tottunut näkemään punikkitatteja, jotka tummuvat leikkuupinnoilta violetinmustiksi. Tänään syödään iltapalaksi tatti-kanttarellipaistosta!

maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Minun sukupolveni "Missä olit silloin kun..."

Jokaisella sukupolvella tai ajalla on oma "Missä olit silloin kun...?" tapahtumansa. Itse muistan Elviksen kuoleman (veljeni syntyi samana kesänä), Mauno Koiviston valinnan ensimmäiselle presidentinkaudelleen, Estonian uppoamisen ja CopterLinen helikopterionnettomuuden Tallinnan edustalla.

Tänään kuitenkin kaikkien mielissä on pyörinyt Kaksosten tuho. Viisi vuotta sitten media-ajan kasvattamat terroristit ohjasivat lentokoneensa päin ennalta valittuja kohteita parhaaseen katseluaikaan. Päin World Trade Centerin kaksoistorneja, Pentagonia ja kolmatta, minulle tuntemattomaksi jäänyttä kohdetta (tämän viimeinen konehan putosi pellolle keskelle ei-mitään matkustajien toimesta, he halusivat estää lisäkatastrofien syntymisen, kun saivat kännyköillään tietoa muista tapahtumista).

Minä olin kaksipäiväisessä kokouksessa korpihotellissa keskellä ei-mitään. Olipa ensimmäinen kerta, kun mies soittaessaan minulle kysyi ensimmäisenä, onko MINULLA kaikki kunnossa...
Työkaverini, 50+ ukkelit, kävivät vuorotellen tuijottelemassa televisiota ja soittelivat kännyköillään ympäriinsä. Loppuillaksi menimme metsään, kännykät suljettiin ja loimutimme kaikessa rauhassa lohta ja söimme tukevan iltapalan. Ukkelit joivat olutta (ja taskulämmintä kossua ja viskiä), minulle oli ystävällisesti varattu limua. Isäntämme piti meitä ajan tasalla laskemalla pudonneiden/kaapattujen koneiden määriä autoradiosta.

Lintuset potkivat koko illan iloisesti ja pontevasti, iltayöllä seurasin satelliittilähetysten uutisia ja taputtelin lintusia.

Mihin hulluun maailmaan olen lapsiani synnyttämässä, mietin moneen otteeseen. No, lintuset eivät tämän maailman pahuutta ja hulluutta joutuneet koskaan kohtaamaan.

Noista kahdesta päivästä on jäänyt henkilökohtaisesti onnelliset muistot, se oli pieni rauhan hetki kiireisessä syksyssä ennen lomalle jäämistä.
Suren tapahtumien seurauksena surmansa saaneita viattomia osallisia ja sivullisia, niin USA:ssa kuin myöhemmin Afganistanissa ja Irakissa, mutta rehellisesti sanoen en jaksa olla pahoillani siitä, että iskut sattuivat juuri Yhdysvalloissa.

Puolitoista vuotta myöhemmin seurasin tapahtumien jälkinäytöstä suorassa lähetyksessä, tällä kertaa sairaalassa tytön syntymistä odotellessa. Naton (USA:n) joukot vyöryivät Irakiin. Eihän siitäkään hyvää seurannut, mutta tytön saimme kotiin kiukuttelemaan ja rakastettavaksi.

sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006

Villahousut

Viimeisin pidempiaikainen ponnistus käsitöiden saralla on ollut villahousut vauvalle. Hahtuvaa kun sattuu nurkissa lojumaan vieläkin liki kilon verran, pitäähän sitä sitten johonkin käyttää...


Hahtuva virolaista Rewollin sateenkaarenkirjavaa yksisäikeisenä (Tullintorin Pellavasopista Treelta). Housuihin meni noin puoli värikertaa, kiekossa olisi ollut kaksi. Puhdas keltainen, oranssi ja punainen jäivät pois kokonaan. Puntit kudoin saman valmistajan sinisävyihin liukuvärjätystä hahtuvasta, joka oli puolitoista kertaa paksumpaa kuin tuo sateenkaarenvärinen.

Näissä villahousuissa jippo löytyy sisäpuolelta;


Kiekkojen jämistä kudoin lisäkaitaleen haaruksiin. Ompelin sen päistä kiinni tuohon resorin reunaan, ja pikkuisen neulahuovutin kaitaletta housuihin. Pitäisi pissat pysyä siellä missä on tarkoituskin.
Aiemmat yksisäikeisestä hahtuvasta tehdyt villikset ovat toimineet hyvin, mutta koska pääasiallinen käyttäjä on tästälähtien mies, niin koitanpa tuollaista tällä kertaa.

sunnuntaina, syyskuuta 03, 2006

Väri ja valo ja puuttuva kuvankäsittelyohjelma

Kuten Mammaliini ja Sia ystävällisesti irvivät, edellisen postauksen housujen väri on kummallisesti vaihtunut kesken kaiken. Ja kumpikaan väri ei ole se oikea - vaikka molemmat kuvat OVAT samoista housuista. (olisiko pitänyt todisteeksi vielä ottaa kuva punttien pätkäisyoperaatiosta...? puntinpätkät löytyvät kyllä tuolta roskäpöntöstä...)

Ylimmäinen ("ennen") kuva on otettu sisätiloissa salamalla, kun ulkona oli pilvistä (ja meidän talomme pienistä ikkunoista ei tullut sisälle juurikaan valoa). Alempi ("jälkeen") kuva on otettu edelleen sisällä, mutta ilman salamaa, ja ulkona paistoi aurinko. Olisi tietenkin ollut hyvä käyttää samoja valaistuksia, mutta aamupäivällä oli pimeää ja "jälkeen"-kuvassa heijastin olisi loistanut vähän turhan kirkkaana.
Digikameran pikkunäytöllä kuvissa ei huomannut noin suurta eroa, ja kun purin kuvat koneelle, oli jo myöhäistä - housut ovat jo jossain Kuopion korkeudella.

Ongelmaa voisi tietenkin ratkaista kunnon kuvankäsittelyohjelmalla, jolla voisi säädellä myös kuvien värejä. Meillä ei vain tällä hetkellä koneesta (tai näistä kahdesta kotona olevasta) löydy Paintia kummoisempaa kuvankäsittelyä, ja sillähän ei tee yhtään mitään. Meillä OLI kunnon ohjelma tuohonkin, mutta jostain kumman syystä se ei ole siirtynyt koneelle itsekseen koneen vaihdon jälkeen, enkä tiedä, toimisiko se enää tässä uudessa käyttiksessä. Saatiin se joskus kaupanpäällisenä väritulostimen oston yhteydessä (ja mukana tuli myös t-paita ja tekstiilikalvoa paidan painamista varten, t-paitaa lukuunottamatta kaikki em. ovat kadonneet johonkin).

Pitäisiköhän ostaa uusi tulostin?

lauantaina, syyskuuta 02, 2006

Ajoituksessa vikaa

Kerrankin onnistuin nappaamaan ennen ja jälkeen-kuvaparin. Tästä lähdettiin:


Ja tähän päädyttiin:


Housuista lähti 12cm pituudesta. Olen tyytyväinen lopputulokseen. Jos mitään muuta ei kolmen vuoden pesti korjausompelijana opettanut, niin ainakin sen, että joskus on parempi korostaa kuin piilottaa. Kyllä taas pelotti leikata housut raa'asti poikki. (selitysosio: kun housut vetää jalkaan, mitään pussitusta sauman kohdalla ei näy. Heijastimet ovat täsmälleen samalla korkeudella puntissa, kuva huijaa. En tikannut heijastintereen yläpuolelta, koska en löytänyt mistään graffitinharmaata lankaa - vastoin kuvia housut siis ovat todella tummanharmaat)

Onnistumisesta innostuneena kävin käsiksi useamman viikon viimeistelyä odottaneeseen kesäkassiini. Nyt ei ole enää kesä, mutta...
Kangas on pinnoitettua denimiä, ja siinä on ilmeisesti elastaania/lykraa seassa, koska se joustaa kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Ompelu oli todella työlästä, vaikka paininjalan alla olikin teflonia.
Alennuslaariin joutumisella on syynsä.

Jäljellä oli enää toisten hihnojen kiinnitys, kun Pfaffini päätti, että synkroni on pielessä ja neula jumiutui puolakoteloon. Revin sen sieltä irti ja pyyhin hikeä otsalta. Pari senttiä ja uusi jumi. Teloin parhaat sakseni repiessäni neulaa jumista pois. Terotin sakseni ja muistutin itseäni, että parhaita kangassaksia ei kannata uhrata ompelukoneneulan takia.

Vielä pari jumitusta ennenkuin tajusin vaihtaa neulaa. Sen jälkeen sainkin ommeltua viimeisen hihnanpään laukkuun kiinni, purettuani ensin alalangan sykeröt ja ommeltuani koko homman uudestaan. Kassini on valmis! Kuvausassistentti ei ole hoitanut hommaansa, kassi on ryppyinen ja likainenkin näköjään.


Neidin sydänpuseron sain kuvattua, johan se on ehditty sotkea sekä vesiväreillä että marjakiisselillä ja viinimarjamehulla, mutta olkoon. Idean sain H&M:n kuvastosta, jossa oli useampiakin sydämen kuvalla varustettuja puseroita. Sydämen olisi voinut sijoittaa alemmas, ja koko puseron olisi voinut kutoa pyörönä, jotta helma olisi päässyt rullautumaan kunnolla myös sivuista.


Kasvimaa tuo väriä elämään. Äsken keräsin taikinakulhollisen köynnöspapuja. En ole kastellut tuota länttiä kevään jälkeen kuin pari kertaa, kummasti silti satoa tulee. Nämä pavut ovat todella kauniin värisiä, harmi, että kuumennuksessa väri katoaa.

perjantaina, syyskuuta 01, 2006

A4-vyöry ja uusia taitoja

Töissä olen jo palannut vanhaan tuttuun. Aaneloset vyöryvät iloisesti päälleni ja olen jopa onnistunut tuottamaan itse lisää saastetta: postitukseen on jo mennyt asiakirjoja.
Olen yllättynyt, miten tutulta työ tuntuukaan, aivan kuin olisin tullut kotiin. En tiennytkään, että olen näin syvästi pikkuvirkamies sielultani. Pöytäni pursuaa ääriään myöten paperia, kalenteri alkaa olla täynnä koko loppuvuodeksi ja uusia työtehtäviäkin on väläytelty. Kunhan nyt oppisin näihin vanhoihinkin...

Aika kulkee omaa latuaan, sihteerini luuli minun lähteneen lomalle keväällä ja toinen työkaveri tarjoili poissaolon pituudeksi paria vuotta.

Illat ovat menneet sumussa, päässä jyskyttää väsymys (kuka on keksinyt kello kolme yöllä ruokaa haluavan kolmivuotiaan?) ja kodin kaaos näkyy nyt ulkopuolisessa maailmassa käyneenä tarkemmin. Eilen sain putsattua kivettömiksi muutaman litran työkaverilta saamiani luumuja, osa menee pakkaseen ja osasta yritän ehtiä keittää hilloa.
Tästä oli sen verran hyötyä, että hoitopöydällä majailleet pakasterasiat siirtyivät täytettyinä pakastimeen. Ehkä joku päivä vauva pääsee takaisin hoitopöydälle?

Lapset ovat varsin tyytyväisiä, esikoisen eskarin aloitus on mennyt oletettua paljon paremmin. Kehuja tulee kotiin vietäväksi joka päivä!
Tytön hoitopäivät ovat sujuneet hienosti, mitä nyt välillä on ollut suurta draamaa tai kunnon sotaa isojen poikien kanssa.
Ja vauva, voi sentään minun vauvaani... Isän kanssa päivät sujuvat omintakeiseen tyyliin hienosti, äitiä ei ole ikävä (mutta äidillä ON ikävä). Uusia taitojakin on opittu...



Tietoliikenneongelmat jatkuvat. Puhelinlaitokselta kävi asentajia ihmettelemässä pätkittäin toimivaa laajakaistaamme. Suurena uutisena kertoivat, että meillä ei ole kännykkäkenttää...

Televisio näkyy! Antennijohto katkesi tässä päivänä eräänä, ja mies taisteli tiensä läpi lepakonpapanoiden ja hiirenraatojen talon vintille ja liitti toisistaan eronneet johdonpäät taas toisiinsa. Syy nopeaan korjaukseen löyty sekin televisiosta, Ykkösen aamusarja Rosemary and Thyme (Puutarhaetsivät) pätkähti kesken kaiken! No, Rosmariini ja Timjami ovat jo päässeet seikkailunsa loppuun tältä erää, mutta taitaapa tuo maalaissairaalakin istuttaa miestä television ääressä heräilemässä aamuisin.

Viikonloppuna joudun raivaamaan ompelukaappiini tilaa. Äitini tuo lyhennettäväksi uuden ulkoilupukunsa housut ("ne kun taittaa polviin asti niin ei enää mene puntti kantapään alle"), lähtevät kuntoutusviikolle isäni kanssa.
Tämän reissun aikana ei olekaan enää kissaa vahdittavana...
Siskoni haluaisi uuden kissan, ja vanhempani ovat huomanneet, että vanhuudestaan huolimatta Jerry teki työnsä hyvin; nyt hiiriä juoksentelee vintillä ja kasvimaalla. Hiirenloukut eivät todellakaan korvaa kunnon hiirikissaa!
Isäni on muuten päättänyt hakea opetusluvan. Saa nähdä, saako siskoni ikinä ajokorttia (ei siksi, etteikö isäni osaisi opettaa, veljenikin sai korttinsa opetuslupalaisena, vaan siksi, etteivät mahdu edes samalle tontille aina keskenään, saati sitten ahtaaseen henkilöautoon).

Tytön uusi neulepusero valmistui, ja siitä helpottuneena olen saanut kehiteltyä lahjaideoita. Jouluhan on tulossa, eikö niin?

Aamut ovat jo viileitä. Toissa-aamuna mittari näytti +6 astetta, joten syksy on tulossa. Lapsille saa aamulla änkeä päälle takin ja pitkäthousut ja sormiakin kuulemma paleltaa, iltapäivällä sitten kirmaavat sortseissa ja lyhyessä mekossa hiki päässä. Otin miehen auton käyttööni, sen lisäksi, että turbolla on kivaa ajella, ilmastointi tuntuu mukavalta luksukselta.

Uima-altaan vesi on jäähtynyt kiitettävästi, ei voi enää valittaa, etteikö pulahdus sinne virkistäisi. Viime viikolla jo oli tarkoitus ryhtyä pumppaamaan sinne vettä, kun pinta laski lähelle allaskaivon reunaa. Onneksi ei ehditty, nyt saataisiin sitten lappoa vettä pois.

On ilmoja pidellyt...