Uneton Sahramissa

Eipä tule uni ei.
Muropaketti on parantunut, koska ei enää nuku koko yötä possuntuhisevana putkeen. Huutelee milloin mitäkin, ammaa, mun paikka, äitii... Pyörin taas pari tuntia väsynenä mutta unettomana ja kyllästyin. Nousin ylös surffaamaan kaikkia lukemattomia blogeja, haaveilemaan remontista, kaikista tarpeellisista ja tarpeettomista käsitöistä...

Blogilistalla en ole ehinyt lukea suosikkejani vähään aikaan. Suurin hämmästys on tällä hetkellä minulla se, että ihmiset eivät ole ihan oikeasti tienneet mulesing-tavasta . En tiedä minkälaisessa inhorealistisessa maailmassa minä oikein elän, mutta minulle tuo on ollut tuttu asia kauan, varmaan yhtä kauan, kuin olen ymmärtänyt, että villoissa on eroja. Omaan kylmään tapaani olen myös antanut asian olla, en minä ole barrikaadeille hyppivä ihminen. Enkä etenkään halua nähdä sitä televisiostani... Käytännössä tiedän, miten tuo tehdään, ja se kyllä riittää. Tunnen kotimaisia lampureita, tai ei, ei lampureita, vaan lampaankasvattajia, ja täytyy sanoa, että kyllä suomenlampaalla on oivat olot (no, näillä tiloilla jotka tiedän). Vaikka vähän pässinpökkimää lankaa lihajalostuksen seurauksena on tullutkin, niin silti.
On ihmeellinen eläin suomalainen maatiaseläin. Suomenlammas on maailman hedelmällisin lammas (ja karitsat syntyvät terveinä ja elävinä), se tuottaa oikeilla jalostuslinjoilla unelmanpehmyttä villaa ja kelpaa vieläpä paistiksikin (mutta kukapa hyvää villalammasta paistiksi pistäisi). Suomenlehmät (niitähän on monta rotua) tuottavat tiivistä maitoa huonolla ruualla ja ovat nättejä ja lempeitä luonteeltaan, joskin joskus kovin omatahtoisia. Kuten varmaan ovat olleet emäntäsäkin, kautta aikojen.

Uusi Ulla on ilmestynyt. Suosittelen erityisesti Avaruuslaama 3001-kirjoitusta, aloin jopa kaivata sci-fi-kirjojen pariin takaisin. Neuleista en taas kehtaa sanoa mitään, mieli tekisi tehdä vaikka kaikki, mutta käytäntö on osoittanut moneen kertaan, että villasukat ja tumput ne ovat mun leipäpuuni. Raidoilla, kiitos.

Viime viikon talvi on taas menneen talven lumia. Minusta lumi ja pikkupakkanen olivat ihania, mutta kaikkea ei voi saada. 19 vuotta sitten oli tällaista samanlaista, muistan, kuinka jouduimme kiertämään toista tietä pitkin sairaalaan pikkusiskoa katsomaan, ei juuri tänään, mutta tällä viikolla tasan 19 vuotta sitten. Tie oli niin monttuinen ja routinut, ettei henkilöautolla ollut siihen mitään asiaa - onneksi oli pakkasta silloin yöllä kun lähtö oli tullut (pikkusisko on muuten ainoa ihan issekseen syntymään lähtenyt sisarus meistä, me muut olemme päässeet käynnistyksen asti reilusti yli kaksi viikkoa jälkeen lasketun ajan. Pikkuveljestä tuli uudelleen syntynyt Elvis, melkein).

Lapset tulevat litimärkinä sisälle, esikoinen on rypenyt koulun pihassa punttinsa märiksi jo ennen aamun ensimmäistä kellonsoittoa... Kalastajansaappaat voisivat olla hyvät. Koira masentui uudestaan, se olikin jo pirteämpi vähän aikaa. Ei tykkää koiranilmasta ollenkaan. Viikonloppuna satoi yhden yön, ja koko yön koira huokaili ja murehti.
Oli se muuten hyvä, etten ehtinyt syksyllä etsiä kaupoista mukuloille uusia talvihaalareita, noilla vanhoilla röntsyillä on hyvin pärjännyt koko talven! Pääsinpähän KERRANKIN helpolla ja halalla.

Vaikka talven olisin mielummin ottanut.

Taas huomaa, kuinka ärsyttävä kattolämmitys on. Varpaat ovat jäässä, mutta päälakea melkein kuumottaa, lämpö vain ei pääse pöytälevyn alle, missä jalat ovat. Sähköä kuluu ihan hukkaan, kun elementit lämmittävät vinttiä. Nyt on olltu niin lämmintä, ettei ole viitsinyt takkaa lämmittää, sieltä tulee tasainen lämpö lattiallekin. Huomenna, jos olisi kotona, voisi lämmittää saunan...