Vuoden viimeinen?

Tässä on varmaankin vuoden vimeinen valmistunut työ. Neiti kelpuutti hupparin heti käyttöön - todin johan sitä hän odottikin liki puolitoista vuotta... Samalla mallilla tein viime vuonna pikkuserkun pikkulikalle hupparin.
Taskuja tähän ei tullut, olisin tuolla kirjavalla langalla tehnyt, mutta ei saa tehdä, kuulemma.
Ohje Fiona McTaguen Neuleita perheen pienimmille, lankana Samos Lollipop ja pinkki. Vaaleanpunaista jäi metrin verran kahdessa eri pätkässä, eli olen sentään vähän saanut lankojani vähenemään...
Napit loputtomista varastoistani.

Raketit paukkuvat (ja vinkuvat ja kitisevät), vettä sataa ja maisema on harmaanmustanruskea. Hyvää uuttavuotta - toivottavasti se sujuu rauhallisesti, tapahtumaköyhänä ja tasaisen mukavana. Tälle vuodelle ehtikin jo tapahtua niin ikäviä kuin ihania asioita.

Valmis

Uskomatonta!
Sain neidin villasukat valmiiksi! Päättelin jopa langanpäät samalta istumalta, ja neiti heti koekäytti sukkia. Kuten arvata saattaa, Nalle kutitti jaloissa. Mutta, noita onkin tarkoitus käyttää sukkahousujen ja nilkkasukkien päällä, eikä ne enää siitä läpi kutita (neiti ei ole niitä herkkähipiäisimpiä). Todistusaineisto paljastaa jotain muutakin...



Kiertelin ruokatuntini kuluksi tas kauppoja. Ei, alennusmyynneistä ei löydy mulle mitään. Harmittaa ihan, tarvitsisin housuja ja jakkuja (jakkupukua en vielä halua ostaa...) mutta eipä niitä taas löydy.

Mutta jotain on, mihin voi aina luottaa. Lankaa löytyy. Sohvi on jo vanha tuttavuus, se huovuttuu nätisti ja sitä on helppo kutoa, ajattelin testata värjäystä näillä luonnonvalkoisilla langoilla.
Ullteppegarn (gjestalin lankoja) on uusi tuttavuus, tulkitsin sen vyötettä niin, että lanka huovuttuisi. Väri on tosi hyvä, enemmän lilaa mitä kuvasta näkyy. Tove änkesi mukaan (vanha tuttu, tästä voisi tulla vaikka vaippahousuja tai huovutettuja tumppuja).
Varsinainen löytö on tuossa erillisessä muovipussissa. Merino-Woolia kolmea väriä. Ostin kaikki kaksi kerää harmaata, viisi kerää kirkkaan valkoista ja neljä kerää tummansinistä. Tosi tummansinistä...

Ajattelin kutoa miehelle Woolista kaulaliinan, se on ainakin nyt saanut hyväksynnän, että ei kutita. Jaksaisiko sitä luoda muutama sata silmukkaa ja kutoa poikittain...

Telkasta tulee Iron Chef ja Sulkkunen on räkätaudissa, taitaa olla kuumettakin. että tällaista.

Kesken

Vuosi on lopuillaan ja tuntuu, että kaikki on kesken. Etenkin siivoaminen, järjestely. Pääkoppa ei kuulemma voi olla kunnossa, jos ympäristö on sekaisin. Joo...

Käsitöistä eniten työn alla ovat neidin sukat. Kuvittelin jostain syystä lankaa ostaessani ostavani 7veljestä, mutta Nallehan tuo tarkemmin tutkittuna olikin. Mun hermoille Nalle on vähän liian ohutta sukkalangaksi, mutta onneksi sukatkin ovat pienet, kokoa 25 ehkä. Niissä on vähän kasvunvaraa neidin varpaille, ettei ensi syksynä tarvitse heti olla uusia kutomassa... Ihan perussukat, 2o2n-joustin jatkuu jalkapöydällä varpaisiin asti, muotoutuu vähän paremmin jalkaan. Ehkä, toivottavasti, kuvittelen vain. Kuvittelen myöskin, että saan nuo sukat valmiiksi tämän vuoden puolella...

Omituista, miten samassa lankakerässä nuo värit käyttäytyvät eri tavalla eri sukissa, toisen sukan varressa on hillitty kierre, kun taas toisessa on vimmainen vääntö meneillään.

Puikkokokokin on ihan väärä, 3,5. Minusta Nallea pitäisi minun kutoa korkeintaan kolmosen puikoilla, mutta koska ne olivat hukkuspiilossa (kiinni varmaan esikoiselle tulevissa tumpuissa...) enkä heikkohermoisena jaksanut miettiä sen kummemmin, loin silmukat noilla. Itse asiassa ihan kiva, koska nyt neulejälki on pehmeämpää (löperöä siis) ja tuntuu ehkä mukavammalta jalassa. Minähän kudon niin tiukkaa, että hampaat kirskuu... Kuitenkin aina valitsen "pienet" puikot, koska silloin neulejälki on tasaisempaa.

Olen epätoivoisesti muutamana päivänä käynyt alennusmyynneissä. Mukaan on tarttunutkin tavaraa - normaalihintaan. En ole kyllä yhtään hyviä löytöjä tehnyt, ainoastaan miehelle löytyi alennussukkia (hänelle kun on hieman hankala sukkia yleensäkään ostaa, kun miesten sukkia harvemmin saa koossa 37, joka on passeli sukankoko). Ostan löytäessäni useammatkin sukat, tällä kertaa ostin kaikki kaksi paria, jota kaupassa oli...

Itselleni en löydä housuja, useammastakin liikkeestä olen jo kysellyt, eikä todellakaan kauppojen valikoimiin kuulu enää aikuisten naisten housut kokoa 32. Tai jos kuuluukin, niin niitä tulee tasan yhdet ja ne on myyty tiskin alta jo ennenkuin pääsevät myyntiin.

Työpäivä jatkuu vielä, tietokantaa pitäisi päivittää ennen vuodenvaihdetta eli siis tänään... Onneksi välipäivät ovat olleet hiljaisia, yksi asiakas on saapunut paikanpäälle ja muutama on soitellut puhelimella. Muutaman kirjeen olen laittanut menemään ja pariin kertaan jutellut isossa kaupungissa työskentelevien työkavereideni kanssa. Ihan yssikseni vietin eilisen...

Rääppiäisiä

Tässä on ehdottomasti joululahjoistani hellyttävin:



Tallinan tontun tuomat langat. Voin kuvitella sen tuskanhien määrän, joka on helmeillyt pikkuveljeni otsalla, kun hän värisokeana on yrittänyt löytää minulle sopivia lankoja. Tuo liukuvärjätty villalanka on juuri minun väriäni, vahvaa keskisinistä, violettia ja harmaansinistä. Haluaisin tehdä siitä jotain oikein hienoa - mutta koska kärsivällisyyteni ei yleensä sellaiseen riitä, luultavasti vietän pari seuraavaa vuotta silitellen lankavyyhtiä aina ohimennen... Mies eilen alkoi jo mököttää, kun raahasin lankavyyhdin ruokapöytään, että sinä kyllä tykkäät enemmän tuosta langasta kuin minusta. No kyllä mä sustä tykkään, mutta koita kuinka ihanan rasvaista tämä lanka on...

Hahtuvat ovat samaa sarjaa (kännykän toisessa päässä pikkuveli, toisessa minä:
P: No minkäväristä sen langan pitäisi olla, tässä lukee jotain seitsemän veljestä
M: Ihan mitä tahansa sinistä on aina hyvä, mutta älä nyt sitä suomalaista lankaa sieltä suotta raahaa, sitä saa täältäkin ja onhan mulla jo huone täynnä sitä, osta niitä paikallisia virolaisten kehräämöjen lankoja
P: Ai niin, joo, toi oli kyllä jo huomattavasti selkeempi juttu
M: ja ei sillä värillä ole väliä, kyllä mustakeltaraidallinen lankakin tulee käytettyä tässä huushollissa...)

Sitä saa mitä tilaa?

Nuppineulat toi paikallinen tonttu, olin jo ihan unohtanut pyytäneeni niitä, ja ihmettelin, että mikä IHME voi helistä tällä tavalla pakettia ravistellessa...?!

Eilen savustettiin 4,5kg lohta. Puoli tuntia sen jälkeen, kun toinen file tuotiin sisälle savustuspöntöstä, siitä oli jäljellä enää nahka ja pari ruotoa... Onneksi toinen jäi vielä jäljelle.

Valkea joulu

Muu Etelä-Suomi on juhlinut mustaa joulua, mutta meidän kotipihassa onkin valkea maa. Eilen kun ajelimme aattoreissuissa, lumiraja pisti silmään moneen kertaan. Ehkä tämä on vähän korvausta siitä, että tähän aikaan vuodesta (=monta kk) aurinko ei paista meidän pihaamme lainkaan, jää metsän taa.

Joulua valmisteltiin hyvin rauhallisesti (vaikka viimeinen lahja valmistuikin 20 min myöhässä - siinä vaiheessa olisi pitänyt olla jo ihan muualla, kun minä pää särkien pujottelin langanpäitä piiloon). Olen taas lääkekuurilla, aatonaattona soitin ensiapuun ja ruinasin puhelinreseptiä antibiootteihin, ettei tarvitsisi lähteä sinne päivystykseen noro-virusten ja influenssan sekaan...
Lopulta sen reseptin sainkin, ja nyt kolmantena päivänä ei enää tunnu kuume nousevan. Eilen, aattona, olin vielä kesken päivän kuumeessa (mutta mulla on kyllä vankka perinne jo takana olla jouluna kipeänä, että ihan rutiinilla meni).

Isompien lasten hoitajille askarreltiin hyvissä ajoin mukuloiden kanssa joulukortit ja huovasta ja 3M-heijastinkankaasta. Heijastimista tuli omasta mielestäni kivoja. Olin tylsä ja jaottelin heijastimet sukupuolen mukaan.















Jouluaatto aloitettiin lintusten luona käynnillä, sieltä miehen vanhempien luokse, kotiin ja mies lähti pikkuveljen kanssa naapurinpojille kylään.
Siinä vaiheessa mulla oli taas kuumetta liki 39, pikkusisko soitti ja kysyi, tarvitsenko apua. Kerrankin joku muisti minua oikeaan aikaan. Lojuin sitten sohvalla vääntämässä sitä viimeistä joululahjaa (ja sain paketoituakin loput lahjat rauhassa, ai niin, ja ompelin yhden lahjan valmiiksi), ennenkuin lähdettiin mukuloiden ja pikkusiskon kanssa sinne naapurinpojille käymään. Sieltä saatiinkin mukavasti tuliaisia (iso atsalea ja suklaata ja lapsille kolmea laatua karkkia...), ja ihan ajoissa lähdettiin pellon toiseen laitaan jouluaaton viettoon. Jouluateria nautittiin, ja sitä ennen:





Tässä kuusi 20 min sen jälkeen, kun päätettiin, että joulukuusi on haettava. Siihen aikaan sisältyi mm. joulukuusen jalan etsiminen ja koristeiden hakeminen. Alle puolessa tunnissa koko kuusi oli haettu pimeästä metsästä, laitettu jalkaan ja koristeltu!
(ja siitä 3 min, niin Reetueetu-kissa oli jo nykimässä palloja alas...)



Tässäpä kuva siitä viimeiseksi jääneestä joululahjasta:
















Ja tässä kuva siitä, kuinka hankalaa on kuvata niinkin passiivisia kohteita kuin villasukkia ja pipoa...

Hyvää joulua

Joulu on melkein päässyt yllättämään salaa. Joulusiivousta ei ole tarvinnut tehdä, viime viikonlopuksi siivottiin koko talo lattiasta kattoon (kyllä, hämähäkinverkotkin raksittiin pois katonrajasta) ja raivattiin tilaa vieraille. Nyt se tila voidaan käyttää joulukuuselle... Koristeita ei vielä ole laitettu paikoilleen, neiti oli isän kanssa käynyt ostamassa kassillisen (vaaleanpunaisia) joulukoristeita.

Kinkku on ostettu, se on jäähdyttelemässä pihalla. Paistoon se menee vasta aatonaattona. Jos olisi kylmempi ilma, paistaisin sen puu-uunissa, mutta tällä kelillä on ehkä parempi olla lämmittämättä pirttiä liikaa. Lohta ostin kaksi isoa filettä, savustukseen. Siinäpä se ruoka, ei meillä oikein muut kelpaa.

Lahjat on valmiina, paketointi tosin on vielä vaiheessa, mutta kaikki on jo olemassa. Jopa miehelle keksin vihdoin lahjan, ei mitään erityisen ihanaa, mutta onhan kuitenkin. Kummipojista pienempi saikin jo viikko sitten pakettinsa äitin ja isän auton takaronkkiin, mutta isomman paketit ovat vielä saunassa jemmassa.
Pikkusiskollekin keksin lahjan, tai oikeastaan kaksi. Olenpa tyytyväinen itseeni, heh. Äidille oli taas kaikkein vaikenta, mitä ihmiselle, joka ei tarvitse mitään, ei harrasta mitään eikä vaadi mitään?

Pikkuveli tietääkin jo lahjansa, tai ehkä ei. Luvattiin hankkia hänen toivomansa lahja, jos ei ole kovin kallis... Tämä onkin ainoa asia, joka on "vaiheessa".

Meidän pihallamme on lunta. Pienikin kuurakerros jo kummasti kirkasti maisemaa, ja on myönnettävä, että joulutunnelmaan on helpompi päästä, jos paketteja vääntäessään näkee ikkunasta lumessa kimmeltävät pihakynttilät.

Lintusille on jo ostettu joulupuut, mitää erityistä joululahjaa en kummallekkaan osta. Eivät he, valitettavasti, sellaisista ehkä perusta. Mistäs minä sen lopulta kuitenkaan tiedän, kun en ole siellä. Ikävä on. Äidin pienet.

Rauhallista joulua. Valo voittaa pimeyden, maapallo alkaa taas kääntää pohjoista pallonpuoliskoa aurinkoa kohti.

Niin kovin on pitkä ja kivinen tie...

Kävin länsirannikolla. Ihan päiväseltään, aamukuudesta iltaseitsemään, täysi päiväraha ja kivat kilometrikorvaukset, ja ihan olin vallaton (mikä vapauttava olo...). On muuten tavattoman synkkää ja pimeää ajella. Meren tuntumassa toki oli hieman lunta maassa, mutta se ei paljon lohduttanut. Pissapojan suuttimet jäätyivät (juu, liian laimeaa seosta ollut käytössä) ja kaikki tiethän on suolattu huolellisesti. Kivistä tietä ei siis ollut, mitä nyt pari pikkukiveä kolisteli tuulilasia.

Kotiin tullessa lapset kiljuivat isänsä kanssa kilpaa huomiota ja roikkuivat kiinni puntissa ennenkuin sain edes takkia päältä pois. Kengät ehdin potkia pois jaloista vasta olohuoneessa... No, nyt tilanne on jo hallinnassa, nuorin haiskahtaa, vanhin mököttää muuten vaan. Ihanan valoisa luonne hänellä.

Tällä viikolla on enää kolme päivää töitä, lahjoja puuttuu (pikkuveikalla näytti olevan sama pulma) eikä aika riitä mihinkään. Kinkkuakaan ei vielä ole hankittu, ehkä Mammaliini on pesueineen syönyt jo meidänkin osuuden? Voi ei, se on ainoa jouluruoka, joka taatusti uppoaa tähän porukkaan.

Juhlaputki

Joulunaika on meillä pelkkää juhlaa. On sukulaispojan synttärit, hoitopaikkojen joulujuhlia, harrastusten joulujuhlia, pikkujouluja ja Sulkkusen synttärit, sitten varsinainen joulu, uusivuosi ja esikoisen synttärit, sitten onkin jo lintusten päivä ja miehen syntymäpäivä sitä ennen, ja joulun ja uudenvuoden välissä on appiukon syntymäpäivä.

Jossain välissä pitää siivota ja laittaa juhlia ja jossain toisessa välissä hankkia tai tehdä joululahjoja... Tähän kun lisää sen, että olen ollut kokouskoulutusreissuputkessa jo pari viikkoa, niin enpä ole ehtinyt kotisohvalla istuskella. Ensi viikolla on vielä kaksi reissua (toinen länsirannikolle kaupunkiin, jossa en ole koskaan käynyt... taitaakin olla jo Suomen viimeisia käymättömiä kolkkia minulle). Mutta ehkä sitten ehtii pari päivää hengähtää ja paketoida lahjat ja kokkailla jouluruuat (=paistaa kinkku) ja koristella kuusen...

Kummipojille kudoin samanlaiset setit, teddypipot ja tumput. Päivänsankari esittelee tuotoksia:















Tällaista oli tekovaihe, en löytänyt koko huushollista ketään vapaaehtoista mittausavuksi, joten käytin sitten hyväkseni ekan mahdollisuuden ja iskin pipontekeleen nukkuvan neidin päähän (likalla on pieni pää, joten voin hyvin mitata normaalikokoiselle puolitoistavuotiaalle tulevan pipon hänen päästään):















Muutakin on työn alla, mutta ehtiikö enää jouluksi?

Mitvit?!

Aamulla mies herätti minut, hän käy pihalla ihmettelemässä.
Tällainen näky odotti siellä aamukuuden maissa, ei paha?

Kuva on valitettavan pimeä, koska yhdeksän aikaan aamullakin on vielä umpipimeää, ainakin kameran mielestä. Piilotin rekisterinumeron, omistaja varmaan tietää missä auto on, ja jos ei tiedä, niin poliisilta voi kysellä...

(mies ei ollut järin ihastunut herätyksestä pimeään, koska eilen hän oli joutunut koiran kanssa taas sellaiseen "olisinpa kotona enkä täällä sysipimeässä metsässä" tilanteeseen, kun koira oli heittänyt maihin ja kieltänytynyt kitisten jatkamasta matkaa ja lähtenyt vetämään takaisin kotia kohti kohtalaisen lujaa ravia - karhu tai ilves, ilmeisesti vain ilves, koska karhun lähellä koira ylensä hyppää syliin)

Joku valopää oli päättänyt ajaa autolla naapurin pellolle (meidän tontin kautta). Kuka täysijärkinen selvin päin autolla ajava haluaisi ajaa vieraitten ihmisten pihan läpi savipellolle ojan ylitse tavallisella matalalla maavaralla varustetulla farkulla?

Auto on tukevasti kiven päällä, toivottavsti oljypohja on kestänyt, koska ko. ojasta on suora yhteys tuonne Vanajaveteen.

Poliisiahan asia ei kiinnosta, koska kuskia ei ollut mailla eikä halmeilla (lähti toisella autolla pihastamme renkaat ulvoen kun mies pääsi pihalle asti) eikä autoa ole ilmoitttu varastetuksi. Hirvimiehiä kiinnosti enemmän kertomus koiran eilisestä käytöksestä, totesivat sitten turhaksi mennä metsään (ei siellä ole mitään sitten) ja lähtivät kotiin.

Kukaan ei ole vielä autoa tullut noutamaan, ehkä kuski odotelee selviämistään...

Myöhemmin:
Eipä näyttänyt kestävän autokuskin puuhat päivänvaloa, koska tulivat vasta neljän maissa (kun oli jo pimeää) kiskomaan autoa pellolta pois. Eipä onnistunut, olisin voinut kertoa jos olisivat käyneet päivänvalolla. Se on vedettävä pellon kautta pois ja mielellään vielä pellolta pois metsänreunan takaa, eikä tuosta mutkasta yrittää repiä tielle. Mutta, kyllä muakin v...taisi jos auto olisi jumiin jäänyt toisten ikkunan alle. (onneksi ei muuten ajanut pihaan ja altaaseen...)

Voi vee...

Tää viikko on ollu tosi tosi huono. Kahden viikon sairasuputki on jo tavoittanut minutkin, olen lääkekuurilla. Tiistaina piti tehdä etätöitä kotona (paperityöt eivät valmistu jos ei niitä tee), mutta neljänkympin kuumeessa ei oikein sujunut mikään. Itsenäisyyspäivä meni muuten vaan kiukutellessa (nää lääkkeet ei ehkä sovi mulle joo) ja just tajusin, että eilen suurella vaivalla kilkuttelemani tumppu on koneessa pyörimässä ILMAN sisälle tungettuja muovipusseja. Ne pussit on tossa pöydällä. Koneessa menossa viimeinen huuhtelu, eli ei mitään mahdollisuutta pelastaa mitään.

Oli julmettu kiire tunkea pyykit koneeseen, kun tytön tanssikeikalla meni taas pitkään (neiti heitettiin tunnilta ulos! ja muuta mukavaa) ja pariin päivään en tosiaan pystynyt pesemään mitään kun en jaksanut oikein kaivella pyykkikoria. Liian raskas ponnistus.

No juu, menen ja syön puolikkaan Riitan herkun juustoleipää ja mökötän loppuillan. Ja juon pullon kokista, ehkä tää onkin vaan kofeiinin ja fosforihapon puutetta.

Ulos kaapista

Salainen neuleystävä alkoi kesällä, ja minä en koskaan ehtinyt ilmoittautua mukaan. Oli kesälomareissua, oksennustautia ja sähkökatkoja puhelinlinjojen mykistymisen lisäksi.

Saahan sitä niin luulla! Minä pääsin kuin pääsinkin mukaan Seikkailuun! Oli hauskaa tutustua lähemmin Jaanaan. Meillä taitaa olla paljon enemmän yhteistä, mitä äkkiseltään luulisikaan. Tunsin jopa pientä kaihoa omia opiskeluaikojani kohtaan... Vaikken minäkään kaikista tenteistä ensimmäisellä tentillä läpäissyt (ollaan rehellisiä, matikkaa tentin neljään kertaan ja pääsin lopulta tukiopetukseen...).

Saatuani Kristeliltä Jaanan yhteystiedot, totesin parhaaksi strategiakseni minulle niin rakkaan (ja tehokkaan) viime hetken paniikin. Aikaahan ei ollut kuukauttakaan!
Tavallaan tilanne oli hieman epäreilu Jaanaa kohtaan, hän ei voinut millään arvata henkilöllisyyttäni, enhän ollut lainkaan mukana koko SNY:ssä...

Tietenkin unohdin kuvata lähttämieäni asioita, Jaana oli kuitenkin tallentanut jotain.

Tämä voisi hävettääkin

Mitäs nyt muka, pottuja ja porkkanoita. No, nuo (ja ämpärillinen muita) on kerätty tänään meidän pottumaasta ja porkkanapenkistä! Hävettäisi oma laiskuus, elleivät nuo olisi ihan käyttökelpoisia kaikki.

Talvi taas yllätti, tai ainakin melkein, ja potut ja porkkanat jäivät peltoon. Perunat tosin peittelin turpeella (eli tyhjensin kesäkukkapurkeista mullat päälle), mutta porkkanat joutuivat pärjäämään omin voimin.

Kymmenen syömäkelpoisen (ihan ovat priimaa, syömäkelpoinen on vähän vähättelevä sana) perunan saamiseksi kaivoin ämpäristä esiin 11 perunaa. Yksi oli siis paleltunut. (ja loppuämpärillisestä en usko löytyvän tuon enempää paleltuneita pottuja).

Tuosta näkee oikein hyvin, kuinka kuiva syksy olikaan. Maanpinta toki ehti marraskuun alussa jäätyä, mutta eihän se kylmä mennyt perunohin asti, kun multa oli rutikuivaa! Olen yleensä pitkälle syksyyn vedättänyt perunoiden nostoa tuosta omasta pikkuläntistä, kun ei ole kellaria mihin perunat säilöisin. Ei tarvitse sitäkään kauheasti murehtia näköjään...

Kuva voi samalla toimia todisteena siitä, että olen ainakin käväissyt pihalla.

Sulkkunen seisoo!!!

Meidän ihrapallero on oppinut seisomaan! Toissailtana tyttö tönäisi minä "Äiti katso mitä Sulkkunen tekee!". Poika seisoi sängyssä ihan ilman tukea hymyillen leveästi.

Eilen meni vähän vähemmällä harjoittelulla, mutta tänään on riemu revennyt. Nytkin poika nousee olkkarin lattialla seisomaan ja huutelee, että kaikki VARMASTI huomaavat. Ja kun häntä katsoo, niin hymyllä ja ilolla ei ole rajaa. Ja vaikka kaatuminen tapahtuu edelleen suorin vartaloin, niin ei sekään haittaa iloa.