Sahramin solmut

torstaina, joulukuuta 06, 2007

Huovutettua joulua

Onnistuin huovuttamaan pari joululahjaa. Toiset kertovat, kuinka mukavaa on kutoa huovutettavia jutuja, kun valmistuvat nopeasti - minulle taas yli vitosen puikkojen käyttäminen ja löysän kutominen on suurta tuskaa. Hitaasti kitkutellen sain aikaiseksi parin tossuja ja tumput.


Vaaleanpunaiset tumput ovat pikkulikalle, vaalenapunaista hahtuvaa ja luonnonvalkoista Tovea. (ja muistiin, 28 silmukkaa, peukalossa 15), nämä huovutin kertaalleen neljässäkympissä, pinta muuttui hieman utuiseksi ja koko muuttui jonkin verran, jäivät edelleen kohtuullisen joustaviksi.
Tossut kudoin Huopasesta ja huovutin pariin kertaan neljässäkympissä, toisessa koneellisessa oli vain pari paksua työpusakkaa ja tossut huolellisesti muovipussit sisään ommeltuina. Lopulliseen muotoonsa venytin miehen jakaa apuna käyttäen. Ovat anopille menossa, ja minun jalkani on muutaman numeron pienempi kuin anopilla. Taas muistin, miksen pidä Huopasesta, ensin se huovuttui vain kiinni itseensä ja ja tossut kiinni toisiinsa (sydän kylmänä aloin repiä niitä erilleen...) ja seuraavalla pesukerralla tuloksen oli hevonp...aa muistuttavat kikkareet, joita sai repiä hampaat irvellä. Ja pinta tietenkin muuttui kikkaraksi... Mutta loppujen lopuksi, venyttelyn ja muotoilun tuloksena olikin ihan kelvolliset tossut (kelpasivat siis miehellekin, joten OVAT kelvolliset).

Huopasta löytyy edelleen kilon verran, noita tossuja voisi enemmänkin kutoa - jos vain keksisi, että kenelle... Itselleni voisin kyllä tuollaiset tehdä, noita voisi käyttää pakkaskelillä pihakenkinä.

Tunnisteet: