Ei kurjuutta kummempaa

Tämä marraskuu kyllä on imenyt mehut pois vähän kaikista. Luulisi, että edes töissä jaksaisi innostua - remontti ja kaikki sentään - mutta ei jaksa ei. Tai ehkä se juuri harmittaakin, että töissä se remontti alkoi ja sujuu ainakin siedettävästi, mutta kotona ei sitten tapahdukaan mitään. Paitsi että kaikki hajoaa. Viimeksi iso pihavalo pimahti - meillähän ei ole katulamppuja lähimpään viiteen kilometriin, joten on hieman pimeää ilman ylimääräisiä valoja. Aamuisin homma onnistuu vielä joten kuten, mutta illalla on turha haikailla pihalle lasten kanssa, kun eksyisivät kuitenkin kolmen metrin päässä ulko-ovesta. Sataisi lunta niin olisi valoisaa.

Jaksamattomuus näkyy kaikessa. Kotona syödään lämpimiä voileipiä, uunimakkaraa ja pikariisiä (no, tummaa edes), ja digikameran muistikortit ovat olleet täynnä jo pari kuukautta. Ei jaksa tyhjennellä niitä ja ottaa varmuuskopioita - niinkuin ne kuvat olisivat muka turvassa kamerassa.

Esikoinen melkein lukee. Jos jaksaa keskittyä lukemiseen eikä arvailuun ja ulkoa muistamiseen, niin lukee jopa siihen tahtiin, että ymmärtää lukemansa. Jos taas arvailee ja jää kaivelemaan välillä varpaanvälejään, niin ei kyllä muista kaksitavuisen sanan ekaa tavua siinä vaiheessa, kun alkaa tavata sitä loppuosaa.
Neiti on osoittanut kasvavaa innostusta kirjaimia kohtaan, pitäisi olla kirjoittamassa ja näyttämässä hänelle jatkuvasti, "äiti mikä tämä kirjain on?". Ihme kyllä, kirjaimet OVAT kirjaimia eivätkä epämääräisiä sotkuja - kummallista sinänsä, että neiti on alkanut piirtää ihmisen vasta tänä syksynä. Hän ei ole koskaan tehnyt pääjalkaisia, vaan aloitti suoraan merenneidolla ja äidillä. Joilla oli vähintään 27 sormea. Molemmissa käsissä. Mutta käsiä oli kaksi.

Muropaketti taas on osoittanut kasvavaa kiinnostusta pahantekemiseen. Jos jalat eivät riitä, niin sitten raahataan jostain avuksi lisäjalkoja, pituutta saa näppärästi esimerkiksi leekolaatikon päällä seisten. Ainoa pelote, jonka olen keksinyt ja joka oikeasti tehoaa, on koira. Muropaketti ei uskalla mennä koiran ohi vessaan, jos koira nukkuu eteisen ovensuussa. Se voi vaikka herätä ja nuolla naaman märäksi!
Melkein yhtä paha pelote on se, että äiti uhkaa pussata! Se on kamalaa, voi mikä hinkkaaminen alkaa - pois äitibakteerit poskelta...

Koska luonnonvalkoinen ompelulankani jäi ompeluseuran talkoisiin, niin olin sitten pakotettu käymään tänään kangaskaupassa. Ja huomasin, että luonnonvalkoista ompelulankaakin on ainakin kahta eri sävyä. Ostin molemmat. Ja ihan pikkuisen flanelleja...