Sahramin solmut

tiistaina, toukokuuta 13, 2008

Kummit, kummitukset ja pakanat

Edellisessä blogikirjoituksessa sivulauseessa mainitsin ongelmista kummien löytämisessä. Meillä oli jo ihan oikea ongelma löytää kaksi kirkkoon kuuluvaa kummia, suurimmalla osalla lapsistamme on toki kirkkoon kuulumaton kummina noiden kahden pakollisen rinnalla (ja nimenomaan sylikummina). Mutta siis ilman kahta kirkkoon kuuluvaa ei saa lapselleen kastetta, noin olen ymmärtänyt. Ja ne kirkkoon kuuluvat ovat nyt sitten loppu, slut, finito, kaputt. Toki saman kummin voi kierrättää, mutta silloin siinä tavallaan menettää ajatuksen lapsen omasta aikuisesta.

Pikkuveli antoi Sinappituubille mielestäni tosi ajatuksella hankitun kastelahjan: kivirasian, joka vähitellen täyttyy salaisista elämänohjeista. Parasta siinä on lupaus jatkuvuudesta - kummilusikka on hetken lahja, se toki pysyy, mutta se ei tuo antajaansa paikalle.

On mielenkiintoista, että minun suvussani elämänkoettelemukset ovat etäännyttäneet poispäin kirkosta. Monestihan ihmiset vaikeuksissaan etsivät apua jostain suuremmasta, tämä suku on tainnut tulla siihen tulokseen, että heidät on hyljätty...

*******************************

Olen taas kuunnellut ja katsellut surumielisenä uutisia. Burma/Myanmar, Kiina, Intia, Brasiliakin taisi olla katastrofin kourissa. Afrikan maat, missä vielä... Ai niin, USAssakin riehui joku tornadon tyyppinen. En ollut lainkaan yllättynyt siitä, että Burmassa suuri osa uhreista (arviolta 40%) on alle 15 vuotiaita. Kiinassa maanjäristys murskasi suuria kouluja (no, sikäläisen mittakaavan mukaanhan ne ovat pieniä kyläkouluja, vain 400 oppilasta). On jotenkin voimaton olo - mitäpä sitä pieni ihminen voisi tehdäkään estääkseen katastrofin?
Löydän taas, valitettavasti, vähän tarkemmin paikkani tässä maailmassa - minulla on aina vain enemmän ja enemmän yhteisiä kokemuksia. Kokemuksia siitä, kuinka menettää kalleimpansa.

*******************************

Kolme kalleintani leipoo sämpylöitä. Tai, no. Syö jauhoja, rakentaa hämähäkkejä, uhkaa naapuria dinosauruksella, hakkaa viatonta taikinapalaa veitsellä. En jaksanut tänään käydä kaupassa, leipä on lopussa. Eipä muuta kuin lapsityövoima käyttöön.
Olisi kuitenkin ollut helpompaa käydä siellä kaupassa...

Tunnisteet: , ,

2 Comments:

At 9:32 ip., Blogger Villasukka said...

Minäkin kuulun niihin, jotka koettelemukset ovat karkoittaneet kirkosta - tai Mummoni hyvää tarkoittava kommentti Jumalan kaikkivoipaisuudesta ja hyvästä tarkoituksesta äidin kuollessa. Se pyöri mielessäni yli 20 vuotta, ja lopun erosin kirkosta. Tätä on vaikea selittää heille, jotka todella uskovat ja saavat apua omasta, vahvasta uskostaan. Ihmiset ovat erilaisia.

 
At 10:07 ip., Blogger Mrs.Marple said...

Minä en ole eronnut kirkosta, enkä sitä tule varmaan koskaan tekemäänkään. Tosin tällä hetkellä ei seurakunnan opit tai muutenkaan kirkko kiinnosta, minua yhdistää Poikani sijainti kirkkomaalla. Minä haluan tulla haudatuksi samaan paikkaan kuin Poikani. Piste. Jos joskus tulevaisuudessa käykin niin, että seurakuntaan kuulumattomat eivät pääse seurakunnan maille hautausmaiden ylikansoituksen vuoksi, haluan varmistaa että sinne pääsen.

Joten maksan veroni, kukaan ei pakota minua kirkkoon, tai edes uskomaan samoihin asioihin mitä ev.lut. opettaa.

 

Lähetä kommentti

<< Home