Sahramin solmut

perjantaina, tammikuuta 23, 2009

Lumikuu

Olen ollut koko viikon lomalla, Sinappituubikin aloitti hoidon tällä viikolla. Muropaketti vaihtoi hoitopaikkaa samaan syyssyyn. Olenkin tällä viikolla ulkoillut ahkerasti, ollut resurssiapuna päiväkodissa, vetänyt pulkkaa, etsinyt hukassa olevia vaatteita (makuuhuoneen yksi nurkka on vielä kaivelematta, siltä voi löytyä aarteita, kun pentukin niitä kiikuttaa esille öisin). Olen haikein mielin nuukutellut kuopuksen niskaa hoitopaikan harjoittelussa. En minä halua häntä antaa pois vieraalle... Ja silti tuo vieras on kaikkein tutuin, se, jolle uskallan lapseni kuitenkin viedä.

Poden ilmeisesti poskiontelon tulehdustakin, johan siitä on yli seitsemän vuotta edellisestä. Pää halkeaa, kun vähänkin kumartuu... Muutenkin päätä särkee, stressistä kai. Nyt voisi ottaa buranaakin, viimeksi oli pakko hoidella panadol hotilla ja muilla kuumilla juomilla. Silloin ei kyllä tarvinnut miettiä, miten tukea päätä nukkuessa, kun nukuin istuallani. Voi miten voi olla sellaistakin aikaa ikävä?

Ystävän äiti kuoli yllättäen. Ystäväni on surullinen, enkä osaa auttaa. Hänellä on muutenkin ollut rankkaa, miksi kaikki tulee samaan aikaan? Hän olisi halunnut jäädä vuorotteluvapaalle, työnantaja ei anna mahdollisuutta. Tekisi mieli melkein käskeä lähtemään tuosta työstä, parempaakin voisi löytyä myöhemmin. Ehkä tällä hetkellä taloudellinen vakaus on tärkeää.
En osaa kuvitella hänen äitiään kuolleena.

Syntyjä syviä ja tummia sävyjä on hyvä miettiä lumisessa maisemassa tarpoessa. Pienen koiranpennun leikkia katsoessa mieli kuitenkin kevenee. Tekisi hyvää hankkia koiranpentu useamminkin kuin kerran viidessätoista vuodessa... Mutta toisaalta mielellään sen koiran pitäisi sen viisitoista vuotta. Vuffe on kovin väsynyt hangessa tarpomisesta, vaikkei lenkki ollut kilometriäkään pidempi.

Tänään olisi ollut hyvää aikaa siivota, ommella, kutoa, käydä kaupassa. Sen sijaan olen niistänyt nenääni, käynyt hangessa tarpomassa, yrittänyt tehdä lumitöitä (ei voi tehdä, kun pitää ponnistella ja kumarrella ja silloin poski poksahtaa). Ehkä menen sinne makuuhuoneennurkkaan ihmettelemään.

Tunnisteet: , , ,

1 Comments:

At 1:40 ip., Blogger Villasukka said...

Pieni pentu paksussa hangessa kumipallona pomppimassa - ihana näky!

Ystävän isä. Ei voi auttaa muuten kuin olemassa läsnä, kuuntelemalla, itkemällä yhdessä (vaikka puhelimessa - niin me teemme, ystäväni on toisella puolen Suomea ja hänen isänsä voi kuolla milloin hyvänsä tai kestää vielä kuukausia).

 

Lähetä kommentti

<< Home