Kissa ja ilves

Pellon toisella laidalla kissarontti toipuu vammoistaan, ruoka maistuu jo ja piahlle olisi hirveä hinku. Oli päässyt helpolla, kun ei ilves ollut ehtinyt kuin tassulla huitaista. Hampaanjälkiä ei löytynyt. Eli kissalla on tukevat tikit kyljessä ja toinen jalka desinfioituna (ja parturoituna), jalastakin löytyi pieniä jälkiä. Mitään oleellista ei ollut mennyt rikki, jänteet kunnossa ja sisäelimet ehjinä. Ylpeys sai kovan kolauksen, ja ehkä rontti tosiaan pysyttelisi nyt lähempänä oman tontin rajoja.

Täkäläiset ilveksen aika harvakseltaan käyvät kissojen kimppuun, navettakissatkin tappelevat vain keskenään. Ovat niin arkoja, ettei niitä kylällä näy. Oletettavasti tuo ilves on ollut jotenkin toistaitoinen, ehkä sairas tai nuori/vanha, kun on kissaa yrittänyt. Onhan noita ilveksiä täällä, ja koirakin pelkää niitä (onpa sellainen meidän koiraakin viime talvena jahdannut, appiukon kanssa olivat lenkillä ja vaikka koira oli appiukon vieressä narussa, niin silti oli ilves juossut perässä ja koira paniikissa yrittänyt kiivetä appiukon syliin... ja koira on sellainen kevyen luokan sumopainija, painoa noin 40kg ja korkeuttakin ihan tarpeeksi eli liki samankokoinen kuin se ilves).

Minä pelkäsin pienenä aivan hysteerisesti kettuja. Sikäli ikävä juttu, koska niitä näkyi säännöllisesti koulumatkani varrella, kun ekaluokkalaisena talsin yksin pimeässä kouluun. Kumma, etten pelännyt karhuja, vaikka niitäkin oli. Ehkä kun en koskaan itse nähnyt, niin ei tuntunut todelliselta uhalta?