Lapasia täälläkin

En osallistunut lapaskuuhun (siihenhän piti kai ilmoittautua?), mutta omaksi yllätyksekseni sain parit tumput tehtyä. Ihan vaan testailin, joululahjat mielessä.

Ensin kudoin tällaiset:
Nämä ovat Fritidsgarnia, silmukoita 28 ja puikkokoko jotain 4,5-5,5. Olisin tarvinnut tönäriä puikkokoon selvittämiseen, mutta mies ei sitten viitsinyt hakea sitä autotallista. Ei sitten.

Päättelin langatkin sittemmin...
Laitoin tumput ensin varovasti pesuun neljäänkymppiin ja pesupussiin. No, pinta muuttui hieman utuisemmaksi ja väri kirkastui mukavasti, mutta koko pysyi entisellään. Ei hyvä.
Uudelleen neljäänkymppiin, ilman pesupussia ja seurana farkkuja.

Ei mittään.

Meni hermot, kudoin toisetkin tumput (Jämsän huopatehtaan Sohvia ja ohutta Pirkkalankaa). Nyt käytössä oli 5,5 puikot ja 24 silmukkaa. Laitoin molemmat tumppuparit kuudenkympin pesuun yhdessä pyyhkeiden ja vaippojen kanssa:

Näky oli aika mielenkiintoinen. Tumppuihin sisälle harsimani muovipussit pursusivat varsista, esikoinen ei millään meinannut uskoa, että noista vielä käypäiset tumput tulisivat...

Ratkoin ompelulangat ja muovipussit ja aloin virutella mittaa tuotoksiin. Se oli vähän hankalaa, kun ei omia käsiä auttanut tunkea tumppuihin, olisivat sitten venähtäneet ihan liikaa. Onneksi esikoinen oli avuliaalla päällä ja auttoi hommassa.



Tällaiset niistä sitten tuli!

Ei paha, ei ollenkaan!

Ovat juuri sopivia meidän isommille mukuloille (7v ja 3,5v), peukalot toki ovat vähän väljät, mutta näyttävät yllättävän sopusointuisilta. Yritin pitää mielessä kutoessani sen, että pituudesta katoaa enemmän huovutuksessa kuin leveydessä. Seuraavalla kerralla vielä pari silmukkaa pois peukuista...

Eihän nuo mukulat noita käytä, mutta tiedänpä ainakin, että minäkin osaan!


Yritin huovuttaa muutakin, vapaalankahuovutusta. Kaivelin netistä ohjeita ja katselin ideoita. Pengoin omia lankavarastojani ja lopulta valitsin pari yhteensointuvaa lankaa. Testasin vielä, että ne huovuttuvat. Ja sitten aloin vedellä lankoja lähes suunnitelman mukaisesti lakanan päälle. Käärin tuotoksen rullalle ja pesin neljässäkympissä - en ollut edes yllättynyt, että mitään oleellista ei ollut tapahtunut. Sen kummemmin kääröä availematta sitten laitoin sen samantien kuuteenkymppiin ja innoissani ryhdyin aukomaan pakettia. Voi tylsyys, langat olivat toki risteyskohdissa huovuttuneet kiinni, mutta ne näyttivät edelleen ihan samoilta kuin ennen pesuja. Kyllä minun mielestäni niiden olisi pitänyt hieman edes muuttua rakenteellisesti.

Pesin vielä yhdeksässäkympissä, eikä sen kummempaa tapahtunut. Lisäsin valkoista hahtuvalankaa (vaikka se tuhosikin alkuperäisen väriharmonian) ja ysikymppiin. No, hahtuva näytti huovuttuneelta.

Mää en ala!

Nyt mietin, että voisinko vielä kerran yrittää, taitan tekeleen kaksinkerroin ja heittelen sekaan vielä lisää lankoja... Harmi, ettei mun pesukoneessa ole oikeaa keittopesua, maksimilämpö on 90.

***************************************************************

Lapset ovat sairastelleet. Ensin tyttö, sitten Sulkkunen ja viime viikon lopulta lähtien esikoinen. Esikoisella olikin eri tauti kuin muilla (eihän poikaan yleensä mikään normaali tauti tartukaan), kurkunpään tulehdus ja lopulta korvatulehdus. No, koska se oli eri tauti kuin mitä nuoremmilla, niin... Tyttö heräsi yöllä, kuumetta 40 ja puheet vähintään sekavia. Lääkäri lohdutti jo viime viikolla, että nyt on menossa jo toinen kierros, kolmas on vielä odotettavissa.
Aamulla heräsin ja yritin hengittää... Eikös keuhkoputket oireile tuossa rintalastan yläpuolella...
Työkavereista on nyt 1/3 sairiksella, kaksi on matkoilla (ja lähtivät kipeinä) ja yksi palasi parin kuukauden sairaslomalta juuri tällä viikolla. Että tämmöttistä.

Olen tämän päivän sairaslomalla, huomenna on pakollinen työkeikka naapurikaupunkiin ja Sulkkusen joulujuhlat. Ovat oikein esitystäkin suunnitelleet ja harjoitelleet! Taidan (taas) olla itku silmässä sitä katselemassa...

En yleensä ota kantaa

Eipä muuta.

Sairastuvalta

Viime viikolla neiti oli kipeänä, nyt nuorimmainen. Poika oli niin räkäinen, että ykäsi taas yöllä. Se on niin herkässä tuolla pikkuisella... Oma flunssani on pinnan alla piilossa, viikonloppuna ehkä sitten olen kipeä. Mies sairastuu kuitenkin heti perään ja on enemmän kipeä, niin se vaan menee. Esikoinen tuskin sairastuu, ei hänessä riitä elatusalustaa viruksille tai bakteereille...

Sain vihdoin maksettua jäsenmaksut kahteen yhdistykseen, joiden tarjoamista eduista olen nauttinut jo kauan. Neuleyhdistys Ullaan yritin liittyä jo alkusyksystä, mutta Hotmail katsoi parhaaksi sensuroida osan saamistani viesteistä. Nyt sain laitettua jäsenhakemuksen uudestaan, ja sain maksutiedotkin perille asti.
KÄPY ry:n eduista olen valitettavasti nauttinut jo jokusen vuoden, nyt otin itseäni niskasta kiinni ja liityin viralliseksi jäseneksi.

Tuulia on tehnyt aivan upean Louhi-takin. Olen mykistynyt.

Itselläni on menossa kokeilu, pikkuisen kanssa olikin tekemistä kun hääräsin langan kanssa, poika nyki jatkuvasti pitkät lankajuoksut solmuun...
Muuta en olekaan saanut aikaiseksi, eilen ompelin pari pyyhkeen ripustuslenkkiä ja liivinsuojat (fleesesisusta, paksua flanellia pintaan ja sisäpintaan t-paidasta pinta, unelmanpehmeää - enkä usko, että joku noin mukavan tuntuinen voi toimia) ja pehmusteen pinasänkyyn. Tai itseasiassa vain purin vanhan pehmusteen ja oikaisin sisällä pesussa myttääntyneet täytteet ja ompelin systeemin takaisin kasaan. Parin tunnin homma kaikkiaan, kun piti paapoa pikkuista ja vahtia isompia mukuloita tekemästä pahaa. Enpä ollut saanut sitäkään aikaiseksi ennemmin.
Ai niin, järjestelin kahteen kertaan lankojani! Löysin monta ihanaa aarretta, jotka olen kokonaan unohtanut.

Nyt mahtuu olohuoneen säilytysarkkuun jotain muuta - kaksi puuvillahuopaa puhelinpöydän tuolilta. Nyt siihen mahtuu taas jotain muuta... Saunasta sain vietyä pihalelut pois, lapset pesivät niitä maanantaina koko illan. Laitoinkin saunan lämpiämään, savu tosin pyrkii sisälle. Taitaa olla matalapainetta muuallakin kuin mielessä.

Huomiseksi pitäisi keksiä pikkukäsityö tytön tanssiin mukaan. Huppariin on tulossa jo huppu, joten sen systeemin mukaan raahaaminen ei innosta. Pipon alku ainakin löytyy tuolta jostain muovikassista (taitaa olla Keskisen reissulta koskemattomana), sukkia voisi aloittaa samaan sarjaan...

Kummipoikien joululahjat tuottavat päänvaivaa. Viime vuonna saatoin hyvällä omallatunnolla olla aikaansaamaton, mutta tänä jouluna se selitys ei ehkä oikein mene läpi.

Esikoinen löysi lelukirjasta mieleisensä pehmolelun . Minun pitäisi kuulemma OMMELLA sellainen, kaupasta ostettu ei kelpaisi... Ehkä kerrossängyn yläpetillä on hieman yksinäistä?

Aikataulut

Sihteeri kävi kertomassa, että oli onnistunut lisäämään vielä yhden kokouksen minulle parin viikon päähän. Katsoin kalenteria ja vajosin epätoivoon. Osassa viikkoa minulla on yksi päivä aikaa olla toimistolla ja tehdä paperitöitä! Lopuissa viikoissa ei ole sitä yhtäkään päivää.
(jotenkin tämä tuntuu tutulta...)

No, tänä vuonna ei ole enää pelkoa siitä, että lomat häiritsisivät työntekoa. Mies lomailee tällä kertaa ja ehkä lapsetkin aloittavat joululoman jo ennen joulukuun puoliväliä.
Esikoisella hoidossa/eskarissakäynti on edelleen kokoaikaista, kukaan kasvatusalan ammattilainen ei ole vielä ainakaan tukenut sitä ajatusta, että esikoinen olisi pääasiallisesti kotihoidossa (ja olen itse myös sitä mieltä, että tiettyihin tukitoimiin ON tarvetta). Viimeisin hoitokeskustelu oli kyllä niin pimeä, että olen jo vähitellen kallistunut sille kannalle, että annan asian olla. Meillä elää pikkunörtti, äitiinsä tullut reaalimaailmasta irrallaan oleva kummajainen. Hyvin minäkin olen pärjännyt, ehkä esikoinenkin pärjää. Poikaa odottaa toivottavasti tuttu opettaja ekalla luokalla, sama opettaja on ollut myös minun koulutaipaleeni alkua avittamassa. Luotan häneen huomattavasti enemmän kuin tähän nykyiseen eskariopeen.

Ensi vuonna työkuvioni kuulemma muuttuvat. En vielä tarkalleen tiedä millaisiksi, mutta mitään todella kivaa ei ole odotettavissa. Kivireen kiskontaa, luulisin. Mutta ei haittaa, työkaverit ovat kyllä apuna, sihteeri on puolellani, joten eiköhän siitäkin selvitä.

En ole katkera mutta kuitenkin...

Onkohan tämä blogini nyt sitten betassa, klikkailin iloisesti menemään ja lopulta näytölle tuli onnistumisilmoitus. Siitä en ole katkera.

Vaan siitä, että työkaveri on Afrikan kärjen vieressä lomailemassa ja pellon toiselta laidalta mummi ja äijä lähtevät tänään Thaimaaseen. Minä saan tyytyä pimeään marraskuiseen Suomeen, jossa valo on kadoksissa ja taivaalta sataa kylmää vettä. Tulisi edes lunta tai lämmintä vettä!

Katkeruuttani lisää se, että puoli taloa on miinoitettu. Saunassa oli trampoliini (tai irtonaiset osat siitä) sulamassa ja kun se oli kuiva, niin saunaan muutti kaksi isoa letkukelaa. Tramppa siirtyi eteiseen, joka on nyt siis täysin tukossa. Trampoliini on kai tuossa kunnes sukulaistytön skootteri saadaan raahattua ulkovaraston perälle (tapahtunee tämän kuun aikana), koska se skootteri ei mahdu autotalliin (eikä se tramppakaan). Trampoliinin runko on nätissä pinossa halkovarastossa, esikoinen pilkkoi sen iltapuhteikseen toissapäivänä. Jotta halkojen hakeminen olisi vaikeaa, on siellä myös yksi uima-allas. Ja toinen on pesuhuoneessa. Kolmas on jäässä pihassa, kuten pitääkin - eihän sitä muuten voisi katkeroitua lisää...

Että ei ole kesä eikä talvi.

Islensk framleidsla

Postilaatikostani löytyneet Lett-Lopit nimittäin. Ja niiden seurana muutakin pientä.

Voitin Muoriskan arvonnassa sivuosuman, ja hidas hämäläinenkin sai lopulta toimitettua yhteystietonsa pohjoisempaan suuntaan.

Paketti tulikin hyvään saumaan! Täällä on podettu tänään mahatautia (tyttö) ja tunnelma on siis ollut hieman alavireinen. Ja on se Muoriska vaan aika epeli, hyvin on osunut tuon paketin sisältö meille!

Lett-Lopit ovat ensimmäiset laatuaan tässä huushollissa, ja sitä olen vähän sillä silmällä kaupoissa (blogien vaikutusta?) katsellut - jospa noista tulisi isommille lapsille huovutetut tumput... (jos yksi kerä ei riitä yhteen tumppupariin, niin ei huolta, kyllä noista mun "muutamasta" lankakilostani löytyy lisälankaa...) Perhostarrat riistettiin samantien käyttöön kuvan ottamisen jälkeen, ja karamellitkin ovat jo kovaa vauhtia katoamassa mahatautisen tytön suuhun (jaa, nyt ne näyttävätkin killuvan likan varpaanväleissä "kynsilakkana", onneksi on kerrankin puhtaat varpaat). Nämä pikkukarkit kelpaavat meidän nirsolle neidille!

Paketissa oli myös kortti (joka näkyykin kuvassa hyvin, vaikka en ensin uskonut sitä kuvaan saavani siedettävänä) ja Pikku Myy - käsipyyhe. Ja SE olikin nappiosuma! Meillä on kaksi samankokoista Finlaysonin pyyhettä (Muumipeikko esikoiselle ja Niiskuneiti tytölle) ja olen aina unohtanut kaupasta ostaa Sulkkuselle oman pyyhkeen. Ei tarvitse muistaa vast'edeskään.

Kiitos Muoriska!

Rämpimistä

Ameriikan ihme on nyt irallisesti minun, kun paperit tulivat postissa. Lotjaan on myös saatu sisätilanlämmittimelle pistoke - ja mies on iloisena ominut lotjan käyttöönsä. No, se ei ollut mikään yllätys.
Ikävämpi yllätys oli se, että saapin lohkolämmitin sanoutui kokonaisuudessaan irti toiminnasta ja käräytti piuhatkin. Epäilen, että miehen työpaikalla tolpissa on käytössä tämä pätkäsähkö (pari min virtaa ja pari min ilman; säästää kuulemma sähkölaskussa), eihän sitä nämä lohkolämmittimet kestä. Koko systeemi menee siis vaihtoon. Olipa muuten hinnaneroa tuolla asennustyöllä, hintaharukka vaihteli 270-550€...

Olen ryhdistäytynyt monella saralla, ehkä tämä tästä. Suurin saavutukseni lienee se, että sain pyydettyä pojalle kaveria kylään ihan itse. Soitin vieraalle ihmiselle ja kysyin, että voisiko x tulla meille kyläilemään... Tätä edelsi se, että järjestin puoli taloa uuteen uskoon, siivosin koko talon ja päätin siivota keittiön pöydän ja lasten lelut vielä uudemman kerran. Nyt lasten huoneessa mahtuu leikkimään ja levittämään leikit lattialle, ei tarvitse vallata olohuonetta tai takanedustaa.

Yksi saavutuksista on siis se siivoaminen, nyt oli pakko tarttua imuriin kun koira on alkanut nukkua yöt sisällä - karvoja löytyy joka paikasta.

Olen ottanut itseäni niskasta kiinni myös töissä ja tehnyt niitä asioita, joiden kanssa olen vetkutellut. Joskus on vain niin vaikea tehdä jotain, ja kun sen jättää kerran tekemättä, kynnys nousee seuraavalla kerralla vielä korkeammalle...

Tytön tanssiryhmällä on tulossa jouluesitys, ja sitä varten pidettiin ompelutalkoot: tarve on yhteensä 80 haalarille, joista osa on varalla ja 62 tulee heti käyttöön. Talkoiden aikana saatin valmiiksi 50 haalaria - aika hyvin, koska tavoite oli parikymmentä... Kaikki kankaat saatiin leikattua, suurin osa kappaleista ommeltuakin, mutta viimeistelyssä on vielä työtä.

Tytölle aloitin hupparin kutomista, Samoksesta. Jotenkin pidän tuosta langasta, pehmeää mutta jämäkkää neuloa, lopputulos tosin on hieman selkärangatonta, velttoa. Ongelman käsitöiden tekoon tuo se, että nyt joudun kutomaan lastenhuoneen pimeässä (hämärässä, vain maapallon loisteessa). Takakappale ja toinen etukappale ovat valmiit, toisesta etukappaleesta puuttuu olkaviistotus. Ja vasta yksi virhe löytynyt päivänvalossa tarkasteltuna.
Kutominen pimeässä sujuu ihan hyvin, jos ei tarvitse laskea kovin pitkälle eikä kieputella lankaa tai puikkoja mitenkään ylenpalttisesti. Olen joskus kutonut kokonaisen villapaidan itselleni pimeässä (mies oli sairaana eikä kestänyt valoa ja olin hänen seuranaan), silmukoiden poimimiset pääntietä varten ja kappaleiden yhdistäminen piti tehdä valossa.

Vauva oli hoidossa "tehnyt" isänpäivälahjan, voi että se oli hellyttävä. Hoitaja kertoi, että heillä oli ollut tosi hauskaa askarrellessa, vauva oli ollut aivan tohkeissaan.
Vauvan hoito on alkanut todella hienosti, hoitaja on tykästynyt pikkupoikaan ja poika hoitopaikkaan. Olen hyvin tyytyväinen, että haluamani järjestelyt onnistuivat, tämä tuntuu olevan nyt kaikille paras vaihtoehto, vaikka lisääkin minun ja miehen työmatkoja parillakymmenellä kilometrillä ja ajallisesti liki puolella tunnilla.

Seuraavaksi täytyy etsiä miehelle isänpäivälahjaa, lupasin kännykän, mutta mies tahtoo navigaattorilla varustetun. Kiva, minä kun en jaksa kiinnostua kännyköistä kuin sen verran, että osaan vastata ja soittaa ja lähettää tekstiviestit...

Ja valkeus tuli

On niin mukavaa olla kerrankin ajoissa valmistautunut. Pääsin eilen ajoissa kotiin, toki ajoin ensin normaalin tunnin matkaa moottoritiellä vajaat kaksi tuntia, mutta siihen olin varautunut. Hain lapset ja purin tavarat autosta sisälle. Sitten hain saunapuut ja tyhjensin saunanpesän tuhkasta, laskin vannan täyteen vettä (ja löylyämpärin), laitoin lapsille sapuskat naaman eteen ja sytytin saunanpesään tulen. (ja muistin jopa nostaa autosta tuulilasinpyyhkimet pystyyn)
Ja hiljaisuus ja pimeys laskeutuivat.

Sytytin keittiön pöydällä olleet taskulamput lapsille ja sytyttelin ympäri huushollia kynttilöitä. Vessaan pari (jostain syystä AINA sähkökatkon tullessa meidän lapset ravaavat vessassa, vauvankin pyllyn pääsin pesemään heti kättelyssä), saunaan ja saunaneteiseen, keittiöön ja lastenhuoneeseen (kaikki suunniteltava tarkasti lasten ulottumattomiin mutta silti niin näkyville, että valaisevat).

Sähkökatkon innostama hiljaisuus kesti noin kolme sekuntia, sitten alkoi normaali älämölö. Koirakin halusi osallistua ja änkesi mukaan joka paikkaan - kivaa, kun se oli juuri kököttänyt lumituiskussa pari tuntia ja kastui siis sisällä sulaessaan litimäräksi.

Kaikkiin paikkoihin en kynttilöitä vienyt. Vauva konttasi innoissaan ympäriinsä (kuten aina) ja välillä kuului surkeaa parkua, kun pikkupoika löysi itsensä umpipimeästä. Siitä hetken kuluttua kyynelehtivä vauva konttasi jostain nurkan takaa hyvin surullisena ja pelästyneenä. Voi pientä, voi tulla pitkä ja pelottava talvi...

Vannasta riitti vettä siis pesuun ja vessan "vetämiseen", kaupasta tuomani vesipönikkä riitti hyvin juomavedeksi, lämmitetty kiuas pitää talon siedettävän lämpimänä vähintään vuorokauden pahimmallakin pakkasella, näillä keleillä pari päivää.

Iltapala valmistui folioon käärittynä kiukaan päällä ja iltasadun sai hyvin luettua taskulampun ja kynttilöiden valossa.

Ja sitten tuli valkeus. Sähköt palasivat, toki katketakseen hetken kuluttua vielä vartiksi uudestaan. Loppuillan ja -yön virtaa riittikin.
Vauvalla riitti myös räkää. Ensimmäisen kerran poika ykäsi puolen yön jälkeen, heti kun mies sulki ulko-oven perässään mennessään lumitöihin. Ensin vauva imee huonoon oloonsa puoli litraa maitoa, sitten alkaa rään kakominen ja yskiminen ja lopulta mahalaukku pulpauttaa ylijäämämaidot pihalle. Vaihdoin lakanat, ja olin sen verran fiksu, että vuorasin vauvan nukkumapaikan paksulla pyyhkeellä ja miljoonalla rätillä (no, kolmella), joihin oli näppärä pyydystää loput ykät, joita yön aikana vielä tuli. Tunnin välein poika yritti käydä nukkumaan, mutta heti kun laskeutui vaakatasoon, alkoi räkä tukkia nielua ja siitä se idea sitten lähti taas.
Pitääkin muuten muistaa soittaa miehelle, että pesee vauvan kunnolla, muuten haju saattaa olla hirmuinen.

Töihin lähtiessä aamulla nauru oli kaukana. Tuuli oli pakannut lumen tiukaksi jään ja kinoksen sekoitukseksi auton ympärille. Sisätilanlämmitin ei ollut ehtinyt autoa sulattaa (koska lunta tuli koko ajan lisää), joten jouduin kaivelemaan sitten autoa esiin. En saanut konepellin päältä jäätä pois, auton katollehan nyt en yleensäkään ylety. Ikkunat kuitenkin raavin puhtaaksi, on ihan turha kuvitellakaan lähtevänsä liikenteeseen sumein lasein, jos maisema on tasaisen harmaanvalkoinen. Tien paikkaa kertovat kyllä aurauskepit, mutta pitäisi myös nähdä ne tunnin-parin aikana muodostuneet puolimetriset kinokset, jotka tuuli on jo pakannut tielle auran käynnin jälkeen.

Pihassa oli lumityöt tehty, kiitos miehen, joka keskellä yötä kävi kolaamassa. Ajotiekin oli aurattu (kiitos naapurin miehen, joka aamuyöllä kävi auraamassa), mutta tuulen auton alle pakkaamaa lunta ei saanut millään kaivettua pois... No, onpa siitä ennenkin päästy irti.

Kaupunki sitten... No, se on eri juttu. Katujen kunnossapidosta vastaavan yksikön johtajan sanoin : lumimylläkän perässä kyllä pysyttiin teiden puhdistuksessa - kuinka kaukana perässä, siitä ei ole tietoa...