Ahkerointia...

Joulun lähestymisen huomaa meidän perheessä jo kouriintuntuvasti. Sormenpääni ovat halkeilleet ahkerasta kuuraamisesta. Kolmen huoneen (makuuhuone, olohuone ja eteinen) on tullut pestyä uudelleen ja uudelleen, yleensä vielä klooripitoisella pesuaineella tai Tolulla.

Tosiaan, neiti aloitti mahatautiputken viikonloppuna. Sunnuntaina tyttö oli jo ihan pirteä, ja maanantaina veinkin neidin muiden mukana hoitoon, koska täälläpäin on ollut mahatautia, johon on kuulunut vain yksi oksennus.Iltapäivällä soittivat hoidosta, että neiti on vesiripulilla, voinko hakea vähän aikasemmin, jotta pääsevät ulos muun porukan kanssa. Lähdin sitten samantein, ja esikoinen valitteli kyytiin noustessaan, että oli aamulla oksentanut bussikyytiä odotellessa (kävivät retkellä). Soitin opettajalle, ja esikoinen oli tosiaan kertonut hänelle oksentaneensa, mutta oksennusta ei löytynyt mistään...

No, ilta meni rauhallisesti, kukaan ei yökkäillyt eikä juossut vessassa.
Laitoin mukulat nukkumaan ja siitä se riemu sitten repesi. Esikoinen oksensi peiton, kolme tyynyä ja tietty kaikki liinavaatteet. Neiti meni paniikkiin ja kömpi oksennuksen keskelle... Molemmat suihkuun ja petivaatteet uusiksi - kunhan nyt ensin oli pesty sängynpääty ja seinä ja lattia... Ei se muuten, mutta makkarin seinä on tuota hemmetin koristerappausta, jota ei pysty pesemään millään, joka repii rystyset aiku ja rapisee irti pestessä.

Peti saatiin pedattua, ja Muropaketti oksensi. Omaan sänkyynsä, eikä edes peitolle.
Pikkuinen pesuun ja lisää kuurausta. Loppuyö menikin sitten ihmetellessä, että kuinka kauan esikoisen mahasta voi löytyä makarooneja, ja montako kertaa Muropaketti jaksaa oksentaa.

Vuorokauden sisään olen pessyt kuusi koneellista pyykkiä, ja saanut jo muutaman koneellisen kuivaksikin - lämmitettiin onneksi eilen takka, joten sen edessä kuivuvat paksutkin pyyhkeet nopeasti.

Oma olokin on ollut kaikkea muuta kuin hyvä, mutta vetäähän se nyt vähän mahahapoille pestä oksennuksia neljään asti yöllä...

Saa nähdä, päästäänkö ennen joulua juhlimaan Muropakettia, vai siirtyvätkö juhlat ensi vuoteen.
Muropaketilla olisi ollut niin hieno juhlapukukin.


Kaavat jostain vuoden 2001 Muotimuksu-lehdestä (se on jo lakkautettu), housuosa on hirveän leveä ja lyhyt. Muropaketin päällä se on kuitenkin kivan näköinen.

Pikatikkinä ompelin Muropaketin kummitädille nimpparilahjapaketin, palapussista löytyi juuri sopivan kokoinen kaistale, jonka vuoritin ja ompelin pussiksi. Aikaa meni kymmenen minuuttia, josta udeointiin kaksi ja kankaan etsimiseen kolme. Saumurissa oli jo valmiiksi oikeanväriset langat. Pussin täytteeksi menivät mm kuvan sukat. Raidalliset, tietenkin.


Ihan yhtä pikainen ompelutyö ei ollut pikkulikan pikkuveljen collegepuku. Olen pitkin syksyä suunnitellut pojalle vaikka mitä, mutta loppujen lopuksi sitten ompelin ihan perussetin. Lopputulos muistuttaa yöpukua, ja yöpuvuksi kangas sopiikin oikein hyvin. Onpa harvinaisen pehmoista puuvillacollegea (tämähän on Asadosta hamstrattua), pesun jäljiltäkin tunti mukavalta.


En ainakaan muista koskaan aikaisemmin tehneeni noita pääntie- ja hihansuukaitaleita tuolla tavalla trikoohuolitteluilla, nytkin piti tehdä normaalit resosrit, mutta epähuomiossa leikkasin resorin ohjeen mittojen mukaan...

Samaa ideaa sitten sovelsin nuoremman kummipojan pikkusiskon mekossa. Tämän helpommaksi ei enää mekon teko voi mennä - tai voi, jos tosiaan laittaa tavanomaiset resorit huolitteluiden sijaan.


Helman satiininauha on ostettu joskus kunnan taajaman askartelukaupasta, mekko kaipasi selvästi jotain.

Olen ahkeroinut näiden pikkupakettien kanssa, koska ne on laitettava nyt postiin. Olikin tänään hyvä, että tuli tällainen ylimääräinen vapaapäivä, sain väännettyä nuo lahjapaketteihin ja postipakettiin. Kunhan ehtisi sinne postiinkin!

Pikkulikan pakettiin meni tosiaankin jo aiemmin esitelty mekko ja pontso. Joululahjaksi laitoin tytölle huovutetut tumput ja villasukat, tylsää mutta tarpeellista.


Pikkuveljelle meni formulapuvun lisäksi villasukat myös. Noin pieniä sukkia on kiva tikutella, aikaa ei juurikaan mene ja kerrankin saa tuntea mielihyvää valmistumisesta.


Aloitin sukkia kahdesta pikkunyytistä seiskaveikkaa. Kaikkihan sen tietävät, miten käy, kun kutoo jotain langasta, jonka riittävyydestä ei ole ollenkaan varma... No näin:

Tämän verran jäi jäljelle kudottuani jämälangoista kahdet pikkusukat. Tuosta pallosta ei enää sukkaa saa, mutta raitoja kuitenkin.

Nyt olen siirtynyt jo vähän suurempiin sukkiin, niitä saakin itkutella ahkeraan, jos aikoo saada mitään pakettiin jouluksi...

Huomenna tuskin ehdin kutoa, vaikka kotona olenkin, lapset alkavat olla jo paremmassa kunnossa. Se tietää leipää ja sirkustemppuja ja äänijänteiden testaamista.