Hyvää Uutta Vuotta!

Hyvää Uutta Vuotta kaikille tasapuolisesti. Meillä paukut paukuteltiin jo heti kuuden jälkeen, Sinappituubi näppärästi nukahti niin päästiin muut sitten pellonlaidalle räiskimään. Nyt lapset käy niin ylikierroksilla, että jää tinat valamatta kyllä - sula metalli kun ei ole kovin turvallista riehumisen keskellä.

Kiitos teille, jotka olette blogiini kommentoineet. Olen kovin onneton jättämään kommentteja muiden blogeihin, etenkin kun Netscapeni ei aina pysy sanavarmennusten perässä... (mutta eipä kukaan niitä satoja roskapostikommenttejakaan kaipaa)

Voi ei

Mihin tämä aika menee?

Minun vauvani opetteli maanantaina konttaamaan. Äsken kuului iloista hihkumista ja Sinappituubi SEISOI kerrossängyn rappua vasten! Ei ei ei minun vauvani, ei vielä!
Minä luulin, että tämän vuoden saldoksi olisi riittänyt ryömiminen ja istuiminen.

Eläimellistä menoa - jos et aio viettää joulua kaapissa, siivoa se ennen joulua

Resukissa on jo kolmatta päivää nurkissa. Nyt ei ole enää niin epätoivoisen nälkäinen, vaan lähtee karkuun kun huomaa meidät.
Oma kissa vaan nukkuu tyytyväisenä kuusen takana ja ronkeloi ruokiaan. Mokomakin, vaihdan kohta paikkaa resukissan ja tuon välillä, että saisi edes hiiret kyytiä.

Oli hiirillä sitten joulupidot keittiön kaapissa. Siinä varasto-kuiva-aine-kaikennielevässäkaapissa, jossa on trangia ja koiran ruokakipot ja jostain lahjaksi saatu boolimalja ja kymmenen sorttia muroja ja kertakäyttölautaset. Kai nyt muillakin tuollainen kaappi on?

Lienee jonkin sortin mielenilmaus hiiriltä, että suurimmat pissilätäköt ja papanakasat löytyivät kissanruokakupista...

Kulkukissa

Tämän päivää on tapaninpäivän vieraana ollut meillä vieras kulkukissa. EI se sama, joka usein meillä käy nurkissa kurkkimassa, vaan joku toinen. Resuisen oloinen kollinpoika, ressukka.

Äsken mies kävi hihkaisemassa, että joku ötökkä oli pudottanut kinkunpaistoliemet maahan hyllystä terassilta (olivat siellä hyytymässä että ne saa näppärästi yhtenä kimpaleena sitten pussiin ja ois). Kävin keräämässä hyytelökimpaleet ja mies kohta uudestaan hihkaisi, että tuu nyt syyllistä katsomaan. Resukissa kurkki pelokkaan näköisenä talon nurkan takaa, ei lähtenyt pois. Odotti kai, että lähdemme pois, että pääsee nuolemaan loput rasvat maasta.

Hain kissanpapuja ja lämmintä vettä toiseen kippoon. Jos on niin nälkäinen, ettei meidän isäntää lähde karkuun, niin on kyllä jo ruuan tarpeessa.
Meillä ei ole noita kulkukissoja tapana ruokkia, jäävät sitten nurkkiin pyörimään. Usein noilla on omakin koti, mutta tämä resukissa näytti siltä, ettei tänään kyllä jaksaisi kotiinsa kulkea. Jääköön tuohon nyt sitten pyörimään, jos on jäädäkseen. Meiltä riittää ruokaa tuommoisellekin.

Netistä on etsitty koiraa. Paras vaihtoehto olikin sitten sellainen, että ei taida Suomesta löytyä, kautta aikojen on 14 pentuetta syntynyt Suomessa. Lähtisikö nyt Ruotsista asti etsimään kallista rotupentua, kun Pukkelikin löytyi ilmaiseksi naapurikylältä... Vaikka olisi Pukkelista vointu kalliinkin hinnan maksaa, ei sen puoleen.

Syksyn satoa

Huoletta voi laittaa syksyn satoa, kun ei tässä ensimmäisessä virallisessa talvikuussa ole valmistunut kuin siskon joumekko. Siitäkin kuvat ovat vielä sekamelskassa muiden sadanviidenkymmenen kuvan joukossa, täytyy etsiä sopiva kuva josta saa sensuroitua ympäristön pois...

Neiti tarvitsi päiväkotiin tossuja. Koska kaupantossut olivat a) väärän värisiä b) nahkaisia, purin vanhat rikkinäiset tossut ja tein niistä kaavat (idean ja uskalluksen purkamiseen sain Perhosefektiltä, jonka blogi ei kai enää päivity). Kotoa löytyy aina kaikkea tarpeellista, kuten esimerkiksi vaaleaa tekonahkaa pohjia varten.


Ja taas tuli mieleen, että pieni piiperrys ei ole ominta alaani. Vaalenapunaisten tossujen paljetti-hlmikirjailut olivat jo ihan nätit, liloissa on vain epämääräistä tikuttelua. Ja lasiputkihelmet olivat niin teräväreunaisia, että viikossa olivat syöneet ompelulangan katki... Tossut ovat mieluisia ja ahkerassa käytössä.

Sukkia olen kutonut harvakseltaan, pienemmälle kummipojalle pikkusiskoineen kudoin synttärilahjaksi (tylsä kummitäti) villasukat. Hihittelin hiljaa mielessäni, kun poika repi paketin päällä olleet sukat käsiinsä ja juoksi niiden kanssa ympärinsä hihkuen "äiti katso sain sukat". Paketti aukaistiin kyllä sitten myöhemmin.


Lankana Maija, kulutuksesta ei ole enää muistijälkiä.

Villasukista puheen ollen...


Palmaa ja Nallea. Noita on vielä yksi kokonainen pari ja yksi aloitettu pari - tosiaan iski uupumus neljännen parin kohdalla ja Sinappituubi jäi toistaiseksi ilman jalanlämmittimiä. Sukat ovat lämpimiä ja pitkävartisia, auttavat kasvukipuihin ja kylmiin varpaisiin - mutta saapassukiksi noista ei todellakaan ole.

Nyt on joululoma aikaa keräillä voimia ja yrittää saada jostain motivaatiota johonkin. Ihan mihin vaan. Syksy on mennyt todellakin alamaissa, pahinta on tietenkin ollut Pukkein sairastuminen ja kuolema. Ihaniakin asioita on ollut, Pikkusiskon ylioppilaaksi pääsy, Sinappituubin kasvu ja kehitys ja Muropaketin ihanuus.

Synttärijuhlia

Muropaketti täyttää maanantaina kolme vee. Pikapikaa kasasin juhlat, kermakakku (juu, autokakku, mutta mun taiteellisilla kyvyillä... no, se OLI autokakku) ja kahvia ja voileipiä. Hyvin meni vieraisiin, viimmeiset lähtivät (tosin myös saunoneina ja uunimakkaroita syöneinä) yhdeksän maissa illalla.
Tänään vuorossa kinuski-vanilijakreemi-mansikkakakku kermavaahtoa vieroksuville vieraille pellon toiselta laidalta. Hämmästyksekseni huomasin, että kohta (ensi viikoksi) pitää ostaa kahvia lisää, viimeiset purut menevät tänään. Meillä ei siis kovin paljoa kohvia ryystetä, juuri syntymäpäivillä ja ristiäisissä. Ja hautajaisissa. Muita juhlia meillä ei olekaan.

Mun pieni Muropaketti, kolme vuotta. Tasan kolme vuotta sitten ihmeteltiin miehen kanssa Tampereella, että mikä on homman nimi. Piti vaan käydä äkkiä polilla saamassa sopiva sektioaika, ja gynetäti määräsikin kiireelliseen sektioon heti kun leikkuri on vapaa. Onneksi lastenlääkäri ja -kirurgi olivat sitä mieltä, että ei iltaa kohti kyllä sektioida, paikalla pitää olla täys leikkurivalmius vauvaa varten ja koko hoitoketju valmiina, jos tarvis on. (Nälissään sainkin sitten olla pitkän aikaa, kun aina tuli juupas eipäs, pahimmillaan lautanen kiskaistiin nenän alta pois, kun olin haarukallisen saanut syötyä - ja sitten parin tunnin päästä taas etsittiin, että löytyisikö edes mehua ette tarvitse laittaa sokeritippaa... Että hienosti on hoidettu asiat yliopistollisessa.)

No, ei sitten ollut tarvis, ja se on hyvä. Enpä edelleenkään tiedä, että mikä pojalla oli hätänä (ei tiedä lääkäritkään), mutta siihen nähden menee hyvin.

Ihana Muropaketti. En olisi oikeastaan uskonut, että pystyn vielä höyrähtämään noin täydellisesti omaan lapseeni - kuvittelin, että pelot pitävät hallinnassa lempeämmätkin tunteet. Mutta ei, Muropaketti on ihana, silloinkin kun repii siskoltaan tukon hiuksia ja syöttää Sinappituubille kissanruokaa.

Juhlat juhlittu

Pikkusiskon YO-juhlat on saatu juhlittua. Oletan, että nuoriso on jo herännyt illan ja yön juhlinnan jälkeen, lähtivät tietenkin kaupungille sen jälkeen, kun sukulaiset ja tuttavat oli saatu kahviteltua ja maljat oli juotu (muutamaan kertaan).

Mekosta tuli oikein nätti, kaikesta epäilyksestä ja säätämisestä huolimatta. Minä onnistuin! (no, kun on nuori ja nätti, niin silloin näyttää vaatteetkin nätiltä päällä) Itselleni en tietenkään ehtinyt mekkoa enää väsätä, lauantaiaamuna ompelin puolessa tunnissa topin - oli PAKKO saada jotain ihan uutta Pikkusiskon juhliin.
Juhlat tosin minun osaltani menivät enimmäkseen keittiössä tiskaten ja säätäen, mutta niin se oli suunniteltukin. Pikkusiskon ystävä oli lapsenvahtina, astiankuivaajana, juoksupoikana ja kahvinkaatajana, Poikaystävä kaatoi kahvia ja viihdytti vieraita (ja miestä, joka oli taas mörököllituulella, kun lapset kiusasivat ja olivat yhteistyöhaluttomia ja oli ikävä varmaan koiraakin, kun sitä kyseli joka toinen vieras). Pikkuvelikin oli mukana, oli kivaa tavata pitkästä aikaa. Kun hän on kuitenkin veli, vaikka kaukana asuukin.

Ruuat riittivät, osa juuri ja juuri, osa ihan sopivasti (eli jäi yli). Juustokakuista jäi meille pakkaseen yksi Muropaketin synttäreille, hyvä juttu.

**********************************

Pihassa kulkee vieras kissa. Tai no, ulkonäöltä tuo on tuttu, kulkenut jo monta vuotta. Nyt kiertelee pihaa ja haistelee ja ihmetelee. Kävelee varovasti puskan viereen ja kurkkaa puskan takaa koirankopille päin. Nuuhkaisee ilmaa ja säntää seuraavan puskan taakse. Kurkkii ja hiipii eteenpäin. Kävelee ohi ja silmät seuraavat tarkkana kopin oviaukkoa, pää kääntyy kun matka eteneee ja koppi jää takavasemmalle.
Hetken päästä palaa takaisin, on kiertänyt tontin ympäri. Haistelee maata, jättää hajumerkkinsä meidän kissan läntin päälle, kurkkii kopille päin. Hiipii lähemmäs koppia, kurkkaa vuorimäntyjen lävitse valmiina säntäämään karkuun. Palaa ajotielle ja vielä varmuuden vuoksi kurkistaa taaksepäin koirankopille.

Ei ole tullut mieleeni, että ihan vieraatkin kaipaavat Pukkelia. Vaikka sitten haukkumaan perään...