Sahramin solmut

maanantaina, huhtikuuta 06, 2009

Hajatuksia

Aika rientää.

Edellisen kirjoituksen jälkeen kuumetauti ehti kiertää kaikki lapset, osa sairasti viikonloppuna, osa viikolla. Sitten juhlittiinkin neitin 6-vuotissyntymäpäiviä.


Kakku oli hempeä, ihan neitin toiveiden mukainen. Alan jo oppia, ulkoistin koristeiden väsäämisen esikoiselle. Ysivee poika väänsi aika söpöjä ruusuja marsipaanista, oli syytäkin olla ylpeä itsestään! ja juu, kovin on jouluinen vahaliina, mutta kun tuo on niin helppo tuossa puuhellan päällä, helppo siirtää syrjään ja helppo pyykäistä puhtaaksi, vahakankaat täytyy aina pistää pesuun.
Tarjolla oli myös fetaparsakaalipiirakkaa ja kinkku-paprikapiirakkaa. Niistä ei seuraavalle päivälle riittänytkään sitten rääppiäisiä, menivät kaikki!


Seuraavana päivänä kävivät vielä pellon toiselta laidalta - tietenkin, eiväthän he nyt sentään voi yhtä aikaa tulla, kun niin erikseen pyysin. No, kermakakku ei kelpaa, tässä on tomusokerikuorrutus ja esikoisen viidessä minuutissa vasemmalla kädellä kiepauttamat merelliset koristeet. Kakun kanssa tuli kiire, kun teloin itseni kesken kaiken...


Peukalon kynsi repesi katki puolivälistä. Auts, sanon vaan. Kämmenestä onnistuin vuolemaan mojovan siivun nahkaa - olin halkaisemassa kakkua, ja terotinpa sitten veitsen oikein huolellisesti. Halkesi kakku ja halkesi nahka. Kirvely alkoi vasta siinä vaiheessa, kun yritin tukahduttaa verenvuotoa...


Tässä pinossa on jo viisi palaa neitin vilttiin. Vastoin omia epäilyksiäni saatan saada ainakin palaset joskus valmiiksi, kunhan saan paranneltua sormeni sitä ennen. Kämmen on jo umpeutunut, langat vaan ottavat kiinni rupiin ja nahanreunaan. Peukalon kanssa on hankalampaa, tavallisella laastarilla liimareuna kääntyy näkyviin melkein heti, ja lasten muovilaastarilla sormessa ei ole lainkaan tuntoa.

Ostin vilttiin kerällisen Papagenaa (Novitaa), mutta muuten kaikki langat löytyivät omista varastoista. Luulisi, että kun saan viimeisenkin tilkun valmiiksi, niin saan yhden laatikollisen vapaaksi langoista?

Tänään on kotipäivä Muropaketin kanssa. Ei poika varsinaisesti kipeä ole, kurkkuun sattuu ja on kamalan räkäinen. Tähän aikaan vuodesta nyt muutenkin kaikki ovat räkäisiä...
Lauantai meni hautajaisissa, miehen täti kuoli kolmisen viikkoa sitten.

Kevät on sitten jo virallisestikin täällä. Eilisellä virpomareissulla huomasin, että tiehen on ilmestynyt jo kaksi reikää. Tänä aamuna olivat jo oikein kunnon monttuja, onneksi vielä riittää autoissa raideväli taiteilla niiden ohi. Tuo kohta on korjattu jo pariin kertaan (siellä oli alla kivipesä joka aiheutti routimista), luulin jo, ettei tarvitsisi enää huolehtia...
Alapiha tulvii, ojarummut ovat vielä jäässä. Saisikohan sitä talon remontin yhteydessä aikaiseksi sen verran, että ajaisi lisämaata tuohon alapihalle, niin ei tulva liejuttaisi puolta pihaa.

Tunnisteet: , , ,

4 Comments:

At 12:58 ip., Blogger Taru said...

WAU!! Hienoja koristuksia on esikoisesi tehnyt, taitaa vähän olla kondiittorin vikaa? Ja hyvä että oli terävä veitsi, muuten ois kyllä tehny enempi kipeetä ja ehkä tullu pahempaa jälkeä. Se hyvä puoli terävissä veitsissä on, että haavasta tulee siisti. Jos nyt jotain positiivista hakee...

 
At 12:58 ip., Blogger Mrs.Marple said...

Aivan upeita koristeita oli Ysivee esikoinen vääntänyt! Lieneekö leipurin ura edessä?

Meillä virpojat kulkevat vasta pääsiäislauantaina. En tiedä onko meidän tytsy vielä kovin innostunut asiasta, ehtiihän tuota sitten myöhemminkin.

 
At 3:00 ip., Blogger Villasukka said...

Ilmiselvä kondiittorin ura edessä! Meidän katu (tai tie oikeastaan) on auton pujottelurata. Alkaa vaan olla tosi hankalaa löytää niitä ehjiä reittejä... Kaupunki tuo sitten joskus vähän öljysoraa ja taas pärjätään kuukausi tai ehkä kaksi.

 
At 3:40 ip., Anonymous Nna said...

Herkullisen näköisiä kakkuja ja kauniisti koristeltuja. :)

 

Lähetä kommentti

<< Home