Sahramin solmut

perjantaina, lokakuuta 30, 2009

Yääääk

kahdelta yölle heräsin pämääräiseen kipuiluun. Jomotaa, kolottaa ja päässä jyskyttää. Kylmä ja vilu.
Pari buranaa naamaan (ei Buranaa, vaan ibuprofeenia, Ibumax varmaan, koska on kotimaista tuotantoa) ja takaisin petiin hytisemään. Joskus neljän jälkeen olin nukahtanut, eikä miehellä tietenkään mitään hajua siitä, että olin aivan vetämätön.

Kellon soidessa kuudelta alkoi totuus paljastua. Olo oli hutero ja päässä paukuttivat pajavasarat (hei, minä OLEN nähnyt pajavasaroita). Sain urheasti vetäistyä napaan lisää pillereitä ja puettua katraan. Sitten se riemu repesi.

Jossain välissä soitti Sinappituubin hoitaja, että hän oli yön sairaalassa ja Sinappituubin pitäisi mennä varahoitoon pellon toiseen reunaan. Soitin sitten sinnekin, että enpä taida poikaa sinne tuoda, kun en jaksanut mennä edes autolle asti. Esikoinen lähti ihan sujuvasti pyörällä pysäkille, ei rutissut yhtään. Ei kai ollut kovin mieltä ylentävää kuunnella ykäämistäni.
Sain soitettua myös pomolle (sihteeri ei vastannut puhelimeen, saattoi olla itsekin kipeänä), kännykkä muuttui mykäksi (akku tyhjä) ja seuraava mielikuva onkin, kun Sunappituubi kumauttaa kallonsa suoraan nenääni...

Esikoinen jatkoikin päivää kaverillaan kylässä, menevät yhdessä halloween-diskoon koululle ja poika tulee kotiin vasta illalla serkunvaimon kyydissä. Toivottavasti rahat riittävät, en yhtään tiedä mitä laitoin kukkaroon...

On mennyt niin hyväntekeväisyyteen kyllä tämä päivä, huomenna varmaan sitten mies on kipeä?

Tunnisteet: , ,

keskiviikkona, lokakuuta 28, 2009

Syyskausi alkanut

Viikkoa ennen syyslomaa (täkäläisittäin viikko 42) aloitti Sinappituubi sairastelun. Syysloma meni kohtalaisen sujuvasti, röhää ja köhää ja tuhinaa riitti, mutta kuumeet pysyivät poissa. Sitten oli pikkupojan leikkaus, ja sekin meni ihan hienosti. Pitääkin muistaa tänään tarkistaa, ettei enää itsestäänsulavia tikkejä ole jäljellä.

Tänään onkin kotipäivä, potilaina esikoinen ja Muropaketti. Alan esikoisen kohdalla kallistua siihen, että hänellä on samanlaista migreenityyppistä päänsärkyä kuin minullakin. Hoitonakin tepsii sama;kunnollinen käsikaupasta saatava kipulääkitys jo ennen kuin särky halvaannuttaa kokonaan.
Muropaketilla onkin maha vikkelällä, ei olisi hoidossa mitään mahdollisuuksia pärjätä ilman vahinkoja.

Sain vihdoin lastenpsykiatrian polilta ensimmäisen paperin, jossa on ihan kirjattuna diagnoosi. Lappu oli tarkoitettu koululle mahdollista avustajaa varten, ja psykiatrin kanssa sovittiin, että hän kirjoittaa mahdollisimman jyrkän paperin. Sellaisella kun on paremmin mahdollisuuksia saada edes satunnaisesti avustaja tunneille luokkaan.
Unohdin vain varoittaa opettajaa, ope-parka oli hyvin hämmentynyt... Onneksi näin opettajan heti tänä aamuna, ettei sen kummempaa ihmetystä ehtinyt tulla. Esikoisella kuitenkin menee koulussa nykyään tosi hyvin, oli lukuprojektissakin ekana lukenut KOKONAISEN kirjan ja sai kunnian aloittaa kirjaesittelyt!
Vielä kun jaksaisi keskittyä kirjoittamiseen, niin helpottuisi englantikin. Sanat ovat kyllä hallussa, mutta se kirjoittaminen...

Olenkin ollut ahkerana, toiminut kuriirina (pph:lle piti kuljettaa päiväkodilta valokuvat), kutonut sukat valmiiksi, imuroinut, ruokkinut lapset ja laittanut jo saunankin lämpiämään, tyhjensin tiskikoneenkin ja latasin sinne likaiset astiat. Ruokaa pitäisi taas vaihteeksi tehdä, mutta en oikein tiedä mitä. Mieli tekisi kalasoppaa, mutta sitä kun ei kukaan muu halua syödä (Paitsi Muropaketti, mutta poika kun ei nyt syö mitään, kun juoksee vaan vessaan). Vielä pitäisi tietenkin pedata sänky, joka yöllä sotkeentui...

Kummallista, olin jo ajatellut, että Kissi on jo lähtenyt. Tänään taas näin, kun Kissi kiehnäsi ulko-oven pielessä odottaen minua päästämään sisälle, kun olin hakemassa saunapuita... Ehdin jo miettiä, että muistinko laskea ruokakupin lattialle, kun muistin, että ei tarvitse.

Ne valmiit villasukat (painoa 78g).


Onkos tuo lanka nyt sitten 7veikka Polkkaa - Vuffe kun söi vyötteen, niin enhän minä enää muista. Hulvattoman isot sukat pitää neitille nykyään kutoa! Joojoo, alle pitää mahtua sukkahousut ja tavalliset sukat ja veri pitää kiertää jalkaterissä, ettei varpaat palennu.

Mutta ihan selvästi syyskausi on alkanut: lapset sairastaa ja minä kudon sukkia!

Tunnisteet: , , , ,

lauantaina, lokakuuta 24, 2009

Tadaa!

Katsokaapa tätä! Käsitöitä! Ompelua!


Sinappituubi on kovin ihastunut nukenrattaisiin, niiden kanssa juostaan pitkin huushollia. Harmi vaan, että alkuperäinen polyesterikangas ja sen ompeleet eivät oikein kestä yli kymmenkiloisen pojan satunnaista kyydissä istumista (kyydissä on ollut myös Muropaketti ja silloin painoa on reilusti yli 15kg). Tuskin rattaiden runkokaan kauaa kestää.
Muropaketti ihastui tuohon Ufo-kankaaseen Anttilassa, otin sitä sitten pari metriä ja yllätyksekseni nyt jo reilun kuukauden päästä siitä pieni nurkka pääri käyttöön. Sopii varmaan paremmin Sinappituubille kuin alkuperäinen lila, jossa oli symppiksiä eläimiä ja kukkia ja sydämiä. Omista varastoista löytyi kanttinauhat.



Neidille tosiaan ompelin pikavauhtia liivimekon hautajaisiin, kun ei varastoista löytynytkään sopivaa tummasävyistä mekkoa. Eipä taas löytynyt tällaiseen perusvaatteeseen kaavaa mistään, jouduin sitten vähän soveltamaan ja piirtämään itse kaavat, yllättävän hyvä tuli. Kankaassa oli hintalappu 2€ ja siitä riittäisi vielä minulle housuiksi ja liiviksi. Tai liivimekoksi. Tai jotain.
Aika tavaran kaupitsee.
Napit omista varastoista, vuorikankaana esikoisen kalsarineulosta (kun ei nyt muuta sattunut tähän hätään sopivaa väriä löytymään).

Oli pitkästä aikaa kivaa ommella. Harmi, ettei rauhallisia ompeluhetkiä ole, nuokin on ommeltu Sinappituubi sylissä ja Vuffe jaloissa (ompelukone menee aika lujaa, kun 40kg koiraa tallaa polkimen päälle...).
Toissapäivänä ompelin pikaisesti neitille fleesepaidan, kun villapaita ei kelvannut takin alle lämmikkeeksi. Fleesestä ei nyt ole kuvaa, paita on hukassa jossain... Jossain.

Tunnisteet:

tiistaina, lokakuuta 20, 2009

Hiljaa hyvä tulee

Alkuviikko vietetään Sahramissa rauhallisesti. Pikkuruinen Sinappituubi kävi pikkuruisessa leikkauksessa (jonka toki piti olla paljon massiivisempi ja hankalampi, mutta kun pikkuruinen Tuubi on aivan omaa luokkaansa) ja pääsi kotiin neljällä sulavalla tikillä varustettuna (niitä piti olla toistakymmentä, mutta kun jäi yksi 5cm aukkokin tekemättä). Nyt pitäisi kuulemma kuitenkin ottaa rauhallisesti muutama päivä. Lääkäri oli kirjoittanut kipulääkitysohjeet, ja täytyy sanoa, että minä olen jättänyt ne kipulääkkeet pojalle antamatta 75%:sti. Poika on pirteä, aurinkoinen, pomppii ja leikkii tyytyväisenä, juoksentelee ja kiipeilee eikä nurise eikä etenkään roiku puntissa kiinni. Miksi antaisin tupla-annoksia kipulääkettä, kun näköjään pärjää ilmankin? (ok, annan pojalle Naprokseenia 2xvrk, mutta jätän ne 250mg parasetamolit antamatta, annosteluohje panadolillehan on noin 10kg painoiselle 125mg).

Viikonloppuna kävimme hyvästelemässä vanhapoikanaapurin. Olen harvoin ollut hautajaisissa, joissa miehet itkevät lähes enemmän kuin naiset. Pappi oli nuori, aivan eri sukupolvea kuin vainaja, mutta ehkä se oli hyväkin, hän osasi etääntyä riittävästi - liian henkilökohtainen lähestyminen olisi varmaan saanut koko saattoväen ratkeamaan. Kirkossa oli paikalla lähes koko kylä, ihan nuorta polvea lukuunottamatta.

Kulkiessamme saatossa haudalle arkun perässä neiti alkoi ihmetellä, että etsitäänkö me vapaata paikkaa, kun näin kauan kestää...? Hautapaikka oli kyllä jo valmiiksi tuttu, se on tuolla evakkokulmauksessa, mihin on pappanikin haudattu vanhempineen, ja moni vanha tuttu kyläläinen. Muropaketti halusi vain päästä katsomaan Lintusia (ja leikkimään poikien pikkuautoilla).
Loppu viikonloppu menikin aivan voimattomana. Hautajaiset ovat aina rankkoja, mutta tällä kertaa menetys oli niin lähellä, niin läheinen.

Hiljaa.

Neiti piirsi ystävälleen kuvan, jossa ystävä oli pieni vauva enkelin sylissä ja neiti itse maassa heiluttamassa hyvästiksi, kun enkeli lensi kohti taivaan tähdenmuotoista aukkoa.

Tunnisteet: , , ,

lauantaina, lokakuuta 10, 2009

Hupsista hei, mihin ajantaju katosi?

Tänään on... ööö? Päivä Aleksis Kiven päivän jälkeen?

Viikonloppu, syysloma. Jiihaa. Alan seota, mutta se on ehkä ihan hyvä.

Töissä on kamalaa ja kivaa. kamalaa se, että koko muu porukka tuntuu olevan sekoamispisteessä, kivaa ovat asiakkaat ja heidän kanssaan tehtävä työ, jopa oma pomo on palannut töihin ja hänen kanssaan sujuu hyvin.

Talvi on yllättämässä, piha on edelleen huurussa vaikka pitkällä iltapäivässä ollaan jo. Talvi.

Kylältä kuoli toinen vanhapoikaveljeksistä, se, jolla ei ollut enää kuin yksi toimiva valtimo kuljettamassa veta päähän (niitä on kuulemma kolme yleensä), ja puoli keuhkoa, kun ne 1,5 leikattiin jo yli kolme vuotta sitten syövän takia pois.
Olen jo tilannut haudalle kimput, neiti saa viedä ystävälleen oman pinkin kimppunsa. No, oikeasti se on hennon vaaleanpunaisia ruusuja, joissa on vihertävä reuna, todella kauniita ja herkkiä.
Vaatteista en tiedä, neitille löytynee musta samettimekko Pikkusiskon jäljiltä. Esikoinen vielä mietii, haluaako tulla vai haluaako jäädä koiranvahdiksi kotiin. Vuffe ei pääse mukaan.

Viikon päästä Sinappituubi mennee leikkaukseen, parin päivän päästä pitäisi muistaa soittaa sairaalaan soittoajan puitteissa ja kuunnella varmaan viime hetken ohjeita. En ole kovin vakuuttunut leikkaustarpeesta, mutta mitäs minua, tyhmää äitiä kannattaisi kuunnella.

Esikoinen sai virallisen asperger-diagnoosin. Mikä yllätys, kun itse sen viisi vuotta sitten totesin. Liian samanlainen poika kuin äitinsä. Minulle ei diagnoosista ole hyötyä enää tässä vaiheessa, koulut on käyty ja verot on opittu maksamaan. Pojalle ehkä jotain hyötyä on, jos vaikka saa luokalle avustajan. No ei vaan, saahan sitä haaveilla, mutta tässä taloudellisessa tilanteessa on aivan herttisen yhdentekevää kunnan kirstunhaltijoille, onko papereissa as-dg vai mahdollisesti vaikka kuuromykkäsokeaneliraajahalvaantunut. Avustajiin ei ole rahaa, pidä tunkkis.

Käsityöt? Edelleenkö joku kuvittelee, että teen jotain muuta kuin ostan lankoja?
Ompelin kolmet verhot Pikkusiskolle, sinne huitsinnevadaan. Kankaita jäi sen verran, että pitäisi vielä surautella pöytäliinaa, tabletteja ja sohvatyynyjä. Missähän välissä, kun yksinkertaista villasukkaa nysvään kaksi viikkoa. ja sitten aloitan sen parin...

Tunnisteet: , , ,