Ennen lankahamsterikuukautta

Tammikuun loppu pääsi yllättämään minut aivan kokonaan. Muropaketin loppuviikon korkea kuume sai minut jäämään kotiin, ja samalla autuaasti unohdin aikeeni käydä kurkkimassa Villamokan ihanuuksia... No, jossain vaiheessa sitten.

Olen ilmeisesti päätynyt alablogiin neljä, jotain sen suuntaista oli sähköpostissani. Täytyy tarkistaa tilanne paremmalla ajalla (koskahan se olisi?), nyt vain pikaisesti tulin latomaan kuvia, ettei näitä voi erehtyä luulemaan helmikuun jutuiksi.

Valintatalossa on halpaa seiskaveikkaa. Kuusi kerää, vain. Muistin, että oman kunnan keskuksessakin on ko. kauppa. Apteekkiinhan on aina asiaa...


Pari viikkoa sitten aloitin vuffelle haalaria. Koska se oli kovin suuri ja aikaavievä, sain sen tänään vasta valmiiksi (lue= hankala tehdä käsitöitä, kun sylissä on kuumeinen kolmevee tai 10kk).


Ensimmäinen sovitus ennen langanpäiden päättelyä ja viimeistelyjä. Jep, kahdessa viikossa ihan liian suuri haalari on kutistunut just nappikokoiseksi, ensiviikolla naftiksi. Seuraavan haalarin ompelen. Anteeksi keltainen läntti, mutta tuo on ainoa hetki, kun koira on sen verran aloillaan, että saan siitä sivukuvan napattua. Mitä luulette, kukkiikohan tuo alppiruusu ensi keväänä?


Valmiina haalarissa on vielä pylväskerros reunojen ympäri estämässä rullaantumista, ja antamassa lisäkokoa. Jos menisi edes kolme viikkoa?


Koirahan EI kuulu meidän perheessä sohvalle...

Lumikuu

Olen ollut koko viikon lomalla, Sinappituubikin aloitti hoidon tällä viikolla. Muropaketti vaihtoi hoitopaikkaa samaan syyssyyn. Olenkin tällä viikolla ulkoillut ahkerasti, ollut resurssiapuna päiväkodissa, vetänyt pulkkaa, etsinyt hukassa olevia vaatteita (makuuhuoneen yksi nurkka on vielä kaivelematta, siltä voi löytyä aarteita, kun pentukin niitä kiikuttaa esille öisin). Olen haikein mielin nuukutellut kuopuksen niskaa hoitopaikan harjoittelussa. En minä halua häntä antaa pois vieraalle... Ja silti tuo vieras on kaikkein tutuin, se, jolle uskallan lapseni kuitenkin viedä.

Poden ilmeisesti poskiontelon tulehdustakin, johan siitä on yli seitsemän vuotta edellisestä. Pää halkeaa, kun vähänkin kumartuu... Muutenkin päätä särkee, stressistä kai. Nyt voisi ottaa buranaakin, viimeksi oli pakko hoidella panadol hotilla ja muilla kuumilla juomilla. Silloin ei kyllä tarvinnut miettiä, miten tukea päätä nukkuessa, kun nukuin istuallani. Voi miten voi olla sellaistakin aikaa ikävä?

Ystävän äiti kuoli yllättäen. Ystäväni on surullinen, enkä osaa auttaa. Hänellä on muutenkin ollut rankkaa, miksi kaikki tulee samaan aikaan? Hän olisi halunnut jäädä vuorotteluvapaalle, työnantaja ei anna mahdollisuutta. Tekisi mieli melkein käskeä lähtemään tuosta työstä, parempaakin voisi löytyä myöhemmin. Ehkä tällä hetkellä taloudellinen vakaus on tärkeää.
En osaa kuvitella hänen äitiään kuolleena.

Syntyjä syviä ja tummia sävyjä on hyvä miettiä lumisessa maisemassa tarpoessa. Pienen koiranpennun leikkia katsoessa mieli kuitenkin kevenee. Tekisi hyvää hankkia koiranpentu useamminkin kuin kerran viidessätoista vuodessa... Mutta toisaalta mielellään sen koiran pitäisi sen viisitoista vuotta. Vuffe on kovin väsynyt hangessa tarpomisesta, vaikkei lenkki ollut kilometriäkään pidempi.

Tänään olisi ollut hyvää aikaa siivota, ommella, kutoa, käydä kaupassa. Sen sijaan olen niistänyt nenääni, käynyt hangessa tarpomassa, yrittänyt tehdä lumitöitä (ei voi tehdä, kun pitää ponnistella ja kumarrella ja silloin poski poksahtaa). Ehkä menen sinne makuuhuoneennurkkaan ihmettelemään.

Tää on nyt tätä

Aamulla pitää nousta suoraan ylös ja mennä ulos kylmään ja pimeään. Pissattamaan koiraa.
Sitten pitääkin olla jo aamuruoka valmiina. Kun se on syöty, onkin jo kiire pissattamaan koiraa. Sitten pitää yrittää ehtiä pukea päälle ja kerätä tavarat, että ehtii pissattamaan koiraa.
Sitten pitääkin herättää mies, että hänkin pääsee pissattamaan koiraa.
Ja jossain välissä pitää vaihtaa Sinappituubin vaippa.

Sitten pitääkin jo lähteä kiireellä töihin. Mies soittaa töihin, että hänen pitää nyt mennä pissattamaan koiraa. Soitan kotiin, Neiti ilmoittaa, että iskä on mennyt pissattamaan koiraa.

Mutta sitten välillä pitää leikkiä.


Käsityösisältöä? No, löytyyhän noita käsitöitäkin, joskin vähän eri tavalla kuin toivoisin.



Ja nyt pentu nukkuu viattoman lapsen unta...


Mitäs muuta tässä välissä? Muropaketti sairasti viikon, Sinappituubi kuusi päivää. Esikoinen on sairastanut viikon, Neiti kolme päivää. Itsellä kurkku kipeänä ja paikkoja särkee, mies ollut kipeänä neljä päivää.
Sinappituubi menee ensi viikolla hoitoon, ja mies siis töihin. Pitäisi ehtiä/malttaa/muistaa jossain välissä ommella hoitovaippoja. Muropaketin pitäisi käydä tutustumassa uuteen hoitopaikkaan, kun se vaihtuu.
Telehallintokeskus muisti taas laskulla, verokortit tulivat myös.

Kissa uskalsi jo aamulla tulla sisätiloihin saunasta, vaikka pentu olikin hereillä. Nyt ei ole kissaa näkynyt, saattaa olla nukkumassakin. Sinappituubi saa olla rauhassa, pentu ei enää pössötä. Olin ilkeä koiranemäntä ja laitoin Sinappituubin istumaan pennun päälle, kun yritti pössöttää vauvaa. Rotuominaisuuksissa luki jotakin dominoinnista ja silleen... Pentuoppaassa painotetaan, että ei missään nimessä saa yllyttää riehumaan ja jahtausleikkeihin. Arvatkaapa, mitä lapset leikkivät heti kun silmä välttää...
Ja toisaalta pentu osaa jo käskiessä istua, osaa pissata ulos jos ehdimme viedä pihalle kun pyytää. Osaa istua oven eteeen odottamaan ennen pihalle menoa. Osaa purra naskalihampailla kipeästi. Söisi pussillisen koiranruokaa heti kun vain antaisi.

Että näin sitä mennään. Meillä on Ihan Oikea Rotukoira, saa nähdä kuinka nopeasti kasvattaja tulee katumapäälle ja hakee pennun pois.

Mies on ihan myyty.

Hau hau

Tunnetusti lasten ja koirien kuvaaminen on... haasteellista?

Tähän se aika nyt menee.


Tai siis...


No siis tähän:


Ja musta koira on helppo kohde. Meirämmusti. Nih.

Huonosti käyttäytyvät

Sinappituubi ei viihdy, ellei saa tehdä jotain pahaa. Kissanruokaa syödessä vierähtäisi tovi jos toinenkin, mutta minä ilkeyksissäni nostan ne nenän edestä pois. Isosiskon askarteluja olisi mukava syödä mutustaa, mutta kiitos, meillä on ollut jo ihan tarpeeksi kuvitettua kakkaa. Joululahjapaperit maistuivat hyvin.
Esikoisen elektroniikka-magneetti-synttärilahjahilavitkuttimella olisi mukava leikkiä myös, mutta koska paketissa lukee kissankokoisilla kirjaimilla EI ALLE 3-VUOTIAILLE, niin olen sitten kieltänyt magneettien nieleskelemisenkin.

Hetken huvitus oli myös viemärin tutkiminen pesuhuoneessa sillä aikaa, kun heitin häkäreitä ja siivosin saunaa. Hauskuus loppui, kun muovikansi oli nostettu ylös ja pikkujalka tungettu viemäriveteen polvea myöden (onneksi on pieni jalka, ei iso viemäri).

Naamaan on taas noussut pari paukamaa, ja nyt en kyllä keksi, että mistä olisi saanut syödäkseen jotain epämääräistä (paitsi se viemäri tietenkin...)

Kissanruokien kanssa olen vähän pulassa. Kaikkihan tietää, kuinka kaikkiruokaisia ja helppoja kissat ovat syömistensä suhteen. Hill'ssiä on testattu (ei kelvannut kahdessa viikossa, luovutin), mutta Evelin on kyllä siinä oikeassa, että on niitä vehnättömiä (ja viljattomia muutenkin) papuja. Kun vaan löytyisi kelpaava.
Mielelläni pitäisin noita papuja koko ajan tarjolla (kissalle siis). Niillä pysyy hampaat kuitenkin hyvinä.

Kissillä vaan on tuo nivelrikko, hyvinä päivinä se pystyy hyvinkin hyppäämään terassin kaiteelle. Huonoina päivinä se ei pääse edes kiipeämään keittiöjakkaran askelmia pitkin (noin 25cm korkeus askelmilla). Jos kiipeilytuki on sellainen, että kissi pääsee huonoinakin päivinä sitä pitkin ylös, niin arvatkaapa, pääseekö Sinappituubi hyvinäkin päivinä samaa reittiä...?`

Voi huokaus. Siivosin lastenhuonetta kolme päivää. Meni 12 minuuttia, ja sotku on suurempi kuin ennen siivoamistani.


Mutta kaikki tämä höpötyshän johtuu vain siitä, että yritän keksiä sijaistoimintoja sen sijaan, että tekisin jotain tarpeellista. Sinappituubille hoitovaippoja (voi itku ja parku ja nyyhkis mun vauva menee hoitoon), neitille hameita ja pitkiähousuja, esikoiselle pitkiä kalsareita (se kasvaa sittenkin! kun viime talviset ovat käyneet lyhyiksi - tai ehkä ne kalsarit ovat kutistuneet) ja Muropaketille kanssa. Hän kun on pulleampi kuin esikoinen, niin eipä mahdukaan esikoiselle ommellut pitkät kalsarit. Nih.

Uusi vuosi, muuttuuko mikään?

Uutta vuotta ollaan edetty jo esikoisen synttärijuhlien verran. Pellonlaidan väki olikin ryhdistäytynyt ja poika sai mukavan lahjan, mehiläisvahamassaa muovailuun (ja siitä tuli jo luuranko tietenkin, luunvalkoista massaa kun oli) ja ison läjän muuta askartelurompetta. Miehen vanhemmat eivät uskaltaneet tulla, anopilla oli nenä alkanut vuotaa verta, kun oli pakkaseen lähtenyt kävelylle. Syksyllä sairasti jo kolme kertaa keuhkokuumeen (tai ei kai se välillä parantunutkaan, sama vain jatkui ja jatkui), on meillä kyläilyt jääneet aika vähiin, kun eivät tautien pelossa uskalla tulla lainkaan.

Miehen isä täytti 30. joulukuuta 80 vuotta, syntymäpäivälahjaksi oli käynyt vanhimman pojan kanssa ostamassa sukset itselleen (ja monot, ja kuoripuvun). Esikoiselle ostivat sukset sitten viikon päästä - niitä ei tosin ole testettu tositilanteessa vieläkään, mutta ehkä. Viime talvenahan pojalle ei ollut suksia ollenkaan.

Tänään taitaa sää muuttua, kun taivas on pilvessä. On ollut vaikea suhtautua siihen, että nyt onkin ihan oikeasti talvi, kun viime talvi meni siinä, että viikon sisään satoi kolmet lumet ja kolme kertaa ne suli poiskin. Tosin ei nyt lunta juurikaan ole, sen verran, että kissa saa raavittua keon tekeleidensä päälle. Kaksi viikkoa on jo kestänyt, ja joku ennustus lupasi vain vähän lisää lunta ja sitten taas pakastuisi.
On tästä pakkasesta hyötyä, toivottavasti. Huussi pitäisi saada sijoitettua kuusten kupeeseen (ei toki Pukkelin vartijakuusten kupeeseen, vaan eri paikkaan), ja nyt olisi se maa siinä edustalla traktorin kantavaa. Syksyllä sora-auto meinasi kaatua tuohon pihaan, kun alkoi "hieman" upottaa.

On se nyt vähän noloa, kun huussi nököttää keskellä etupihaa.

Sinappituubi on nyt sitten vehnäallergikko. Eilen mutusteli ison kimpaleen Play-Dohhia, ja siinä on vehnää (gluteenia ainakin) ja olikin sitten nokkosrokossa illan. Onneksi muutamassa tunnissa paukamointi hidastui ja loppui, olihan se aika hurjan näköistä, kun ollaan ilman mitään saatu olla vähän aikaa. Muropakettihan ei ole millekään allerginen, ja esikoinenkin vain amoksilliinille.
Ei tuota olisi edes vehnään osannut yhdistää, mutta toissailtana sai paukamia pienestä patonginmurusesta - tosin toissailtana kuviteltiin, että paukamat tulivat käsirasvastani.
Oli mielenkiintoista kuunnella ilta, että alkaako pikkuisen henki pihisemään, poika kun on oikein muhkeassa nuhassakin.

Että ei muuta kuin imuroimaan ahkerasti - kissanmuroissa on viljaa 4% vähintään. Millähän saisi laitettua kissanruokakipon sellaiseen paikkaan, että kohta 10kk ikäinen kiipeilyä opetteleva ei sinne pääse, mutta kohta 15v nivelrikkoinen kiipeilyä lopetteleva kissa pääsisi?